Simppeliä viikonloppu ruokaa

Aina ei vaan viitsi tai jaksa käyttää ruoanlaittoon kamalasti aikaa. Hieman muunneltuna testasimme juuri tällaisiin hetkiin soveltuvaa Chilistä Katkarapupastaa.

pasta+002.JPG

CHILINEN KATKARAPUPASTA

250g tuorepastaa
2,5dl Creme Bonjour Cuisine chili & paprika
2dl ruokakermaa
200g katkarapuja
150g säilöttyjä artisokansydämiä
200g kirsikkatomaatteja
1rkl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

1. Valuta ja pilko artisokat neljään osaan. Sulata ja valuta katkaravut. Paista puolitetut kirsikkatomaatit nopeasti kuumalla pannulla ja lisää joukkoon artisokat, Creme Bonjour Cuisine, ruokakerma, katkaravut ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Kypsennä tuorepasta kiehuvassa runsaasti suolatussa vedessä.

3. Valuta pasta hyvin ja sekoita välittömästi kastikkeen kanssa.

4. Nauti!

Ja kulkaas oli muuten hyvää. Mikä on sinun ”pikaruoka” herkku?

Minimiehen oma tuoli

Meille päätyi aivan sattumalta  jo paljon ennen minimiehen syntymää vanha ja raihnainen Stokken Tripp Trapp tuoli. Lakkapinta oli kulunut melkein kokonaan pois ja tuoli ressu oli täynnä naarmuja ja kolhuja.
Ensin ajattelin siitä itselleni kunnostusprojektia mutta loppujen lopuksi siitä tulikin isimiehen juttu. Mieheltä miehelle, you know :).

ENNEN:

PicMonkey+Collage+2.jpg

Vanhat lakan jäänteet hiottiin pois ja tuoli maalattiin kiiltävällä mustalla spraymaalilla ja käsiteltiin sen jälkeen spraylakalla.
JÄLKEEN:
PicMonkey+Collage.jpg

Turvakaari on lainattu stereoiden toisesta tuolista joten se sai säilyttää oman värinsä. Mutta erivärinen kaarihan tekee tuolista vain aivan omanlaisensa eikä ole mielestäni ollenkaan paha.

Nyt meidän ruokapöydän ympäriltä löytyy 3 Tripp Trapp tuolia ja mahtuuhan sekaan vielä muutama ihan tavallinenkin tuoli.

Millaiset tuolit teidän lapsilla on ja löytyykö joukostanne Tripp Trapp faneja?

No onkos tullut joulu nyt kesän keskelle

Lämpimänä päivänä on kiva nauttia päivän kahvitkin kylmänä, ja tässä kohtaa tarkoitan oikeasti kylmänä ei vaan kuppiin unohtuneena kylmänä kuten tavallisesti kahvini juon.

Kaapista löytyi vielä vähän Pentikin joulukahvia, joka sopiikin hyvin jääkahvin pohjaksi mausteisuudensa ansiosta. Jääkahvin pohjana voi toki käyttää ihan tavallistakin kahvia tai vaikka maustaa normi kahvia esim. kanelilla.

Iced Coffee
Kuva: www.pinterest.com

Tässä helpon ja yksinkertaisen jääkahvin ohje:

2dl vahvaa makukahvia
2rkl fariinisokeria
ripaus vaniljasokeria
3dl kylmää maitoa
jääpaloja

– Keitä vahva kahvijuoma (1 1/2 mittaa kahvia/1 kkp). Sekoita kahvin joukkoon sokerit.
– Lisää maito ja kaada hieman jäähtynyt seos jääpaloilla täytettyihin laseihin.

 Ja kylmä kahvi myös kaunistaa, joten sen juominen on siksikin kannattavaa…

Kesäpäiviä & label me

Stereot nauttivat tästä kesästä täysin rinnoin. Aamulla ulos heti, kun unenrippeet on karisteltu pois silmistä ja illalla sisälle vasta juuri ennen iltasuihkua ja nukkumaanmenoa. Paljon tekemistä riittää ihan omalla pihallakin; riippumatossa keinumista, vesileikkejä, pyöräilyä ja vaikka mitä muuta. Ruokailukin tapahtuu pääsääntöisesti ulkosalla.Vihdoin on koittanut myös sellainen aika, että he pärjäävät omalla pihalla ihan keskenäänkin ilman äidin jatkuvaa valvovaa silmää.

vauvatreffit+1+003.jpg
Kun ikää on 3vee oma pihakin on pieni suuri seikkailu ja tekemistä & ihmettelemistä löytyy vaikka koko päiväksi.

vauvatreffit+1+005.jpg

Vaikka nämä ihanan lämpöiset ja aurinkoiset kesäpäivät kuluvatkin aika pitkälti pihalla jokaisesta auringonsäteestä nauttien olen silti ehtinyt saattaa loppuun aloittamani kodinhoitohuoneen säilytysratkaisuprojektin. Pienet liitutaulut ovat vihdoin valmiit ja ne kertovat nyt kunkin korin sisällön.

PicMonkey+Collage.jpg

Ensi viikolla lähdemme sään salliessa puistopicniclle yhdessä ystävien kanssa. Mikä onkaan ihanampaa kuin nauttia herkkuja keskellä kesäistä kukkaniittyä viltillä istuen ja vihellellen.

Nautinnollista viikonloppua.

Kissa pöydälle: blogimainonta

Sain äskettäin melko tylyä palautetta siitä kuinka blogini on nykään vain pelkkää mainostamista. Se herätti minut ajattelemaan asiaa, vaikka tarkoituksenani on ollutkin pitää mainostaminen tasapainossa muiden postausten kanssa. Itse luulin asian olevan balanssissa mutta ehkä asia ei olekaan niin, vai onko?

54d024050b1671aa72b9070e8105f051.jpg

Kaiken kaikkiaan oma henkilökohtainen linjani mainostamisen ja yhteistyön suhteen blogissani on se, että mitään, mitä en voi OIKEASTI allekirjoittaa, en blogissani esittele tai mainosta. Kirjoitan siis tuotteista, jotka koen mainonnan arvoisiksi ja lukijoilleni mielenkiintoisiksi, usein ne siis liittyvät lapsiperheen arkeen ja välillä äidin hyvinvointiinkin. Teen mielelläni yhteistyötä yritysten kanssa mutta osaan myös kieltäytyä yhteistöistä, jotka eivät tunnu itsestäni hyviltä.

Blogi ja sen kirjoittaminen on tällä hetkellä ainoa harrastukseni ja, kirjoitan tätä edelleen VAIN kirjoittamisen  ilosta. Eikä se todellakaan ole pääelinkeinoni vaikka mukavaahan se olisi tienata elantonsa rakkaalla harrastuksellaan. Ja suurimman osan tavaroistani ja vaatteistani ostan edelleen omalla rahalla. Tai jätän ostamatta rahan puutteen vuoksi.

3f92e1c0ffa0457faec62b14fce7d287.jpg

Ja onko yhteistyön myötä saatu tavarakaan oikeasti ilmaista, kuten kommentoija sen ilmoitti. Mielestäni se on pienin mahdollinen korvaus tehdystä kirjoitustyöstä, kuvista ja siihen käytetystä ajasta. Vai mitä mieltä olette?

Olen pyrkinyt myös selkeästi ilmoittamaan milloin kyseessä on yhteistyöpostaus. Sen voi silloin jättää lukematta jos tuntuu siltä, että ei mainoksia halua lukea. Samalla tavallahan postiluukusta tulevat mainokset voi heittää lukemattomina roskiin.

Hyvä on pitää mielessä, että usein yhteistyön myötä myös lukijat saavat  yhteistyöstä oman osansa vaikkapa alennusten tai arvonta palkinnon kautta. Mikäli olen ymmärtänyt oikein moni arvonnoista voittanut on vilpittömästi ollut onnelinen saamastaan voitosta.

Bloggaajana voin kuitenkin jatkossa miettiä hiukan tarkemmin millaisen kuvan haluan blogistani välittää ja välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi ajattelmaan asioiden kaikkia puolia ennen postauksen julkaisemista. Minua kiinnostaisi myös kuulla mitä mieltä te muut olette mainonnasta blogeissa? Yhdentekevää, ei millään lailla hyväksyttävää vai ihan ok?

Tämä postaus ei sisältänyt yhtään mainoslinkkiä eikä sen kirjoittamisesta maksettu minkäänlaista palkkiota ;).

Jos olen eksynyt, soita… Taaperokyltti

Tämä teksti sisältää mainoslinkin ja on toteuttu yhteistyössä MUOTOKIELEN kanssa.

Erityisesti kesällä, kun lasten kanssa liikutaan paljon ulkona, retkeillään ja matkustellaan TAAPEROKYLTTI on erittäin hyödyllinen apuväline jokaiselle lapsiperheelle.

Taaperokyltin käyttötarkoitus on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että isä ja/tai äidin yhteystiedot kulkevat kätevästi lapsen mukana esimerkiksi eksymisen tai muiden yllättävien tilanteiden varalta. Se voidaan ripustaa mukana tulevalla renkaalla tai klipsillä melkeinpä mihin vaan: esim. housuihin,huppariin tai  vaikkapa reppuun.

Sain testattavakseni nämä MUOTOKIELEN itsetäytettävät taaperokyltit. Kyltit on valmistettu 100% biohajoavasta muovista ja siihen voi helposti kirjoittaa tarvittavat tiedot kuulakärkikynällä. Kyltti on kaksipuoleinen. Toiselle puolelle voi kirjoittaa yhteystiedot ja toiselle muita tärkeitä lisätietoja lapsesta.

kyltti+002.JPG

muotokieli+004.jpg

Meillä nämä lähtevät ehdottomasti kesälomareissuille mukaan. Eikä ne varmaan ole haitaksi lähipuistoon tai ostoksille mentäessäkään.

Muotokielestä löytyy erilaisten  taaperokylttien lisäksi matkalaukkukylttejä ja myös lemmikeille on omat kylttinsä. Tilaa omasi täältä!

Mitä mieltä te olette näistä? 
Löytyykö joltain jo taaperokyltti?

Vauvatreffit & mozzarellasalaatti

Tänään vietimme varsin aurinkoissa & lämpimissä tunnelmissa yhdessä tammikuisten, ja heidän äitiensä ja sisaruksiensa kanssa kivan aamupäivän.

Me äidit olemme siis tutustuneet  facebookryhmän kautta ja meillä kaikilla oli tammikuussa laskettuaika.  Joukko ihania äitejä ja vauvoja, ja sitä niin tärkeää vertaistukea. Voin lämpimästi  suositella  ihan jokaiselle odottavalle äidille liittymistä johonkin tuon tyyppiseen ryhmään/yhteisöön, koska vertaistuen lisäksi voi myös hyvällä tuurilla saada elinikäisiä ystäviäkin.

Osa ryhmän äideistä asuu kauempana ja osa taas lähempänä. Ja juuri lähempänä asuvien äitien nämä live tapaamisetkin onnistuvat helpommin. Joskus olisi tosin kiva tavata myös vähän kauempana asuviakin.

Tarjottavaksi olin tehnyt mozzarellasalaatin, joka sopikin hyvin näin helteisen päivän syötäväksi.

vauvatreffit+1+013.jpg

Mozzarellasalaatti

2-3
erilaisia salaatteja
 
kirsikkatomaatteja
 
kurkkua
 
punasipulia
 
mozzarellapalloja
 
punasipulia
 
oliiviöljyvä
 
balsamico viinietikkaa
 
(suolaa ja pippuria)
 
kalamata oliiveja

Nyt taidan hetkeksi laittaa jalat kohti taivasta ja nauttia ihanasta kesän lämmöstä…

26.6.13+011.jpg

Haaste mulle ja ehkä myös sulle

Kuten aikasemmin kerroin sain Valkoisen lumoissa -blogin Merviltä haasteen. Kiitos Mervi.

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisia. Liitä mukaan myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.
4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.
5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita.

1. Olen sosiaalinen ja nautin toisten ihmisten seurasta. Minusta on mukavaa kutsua ystäviä ja tuttavia kylään, kuten tänäänkin. Tulen luultavasti viettämään mukavan päivän ihanien äitien & lasten kanssa, kun saamme vieraaksemme minimiehen pieniä ystäviä ja heidän äitejään ja sisaruksiaan ”vauvatreffien” merkeissä.

Rauharentola+3+005.JPG

Rauharentola+3+006.JPG
Kesävarpaat valmiina vieraiden tuloon 😉
Ja tässä saamani kymmenen kysymystä ja vastaukseni tietenkin.

1. Mistä unelmoit?
– unelmoin uudesta työpaikasta, joka poikkeaisi täysin nykyisestä työstäni. Unelmoin isosta talosta veden äärellä.

2. Elokuva vai kirja?
– ehdottomasti kirja

3. Mitä kivaa teit eilen?
-sain siivota aivan rauhassa. Stereot lähtivät mummun kanssa eväsretkelle, nti F. maman ja faijan kanssa kirpputoreille ja minimies nukkui mega päikkärit.

4. Onko toivomuslistallasi jokin tietty hankinta kotiin?
– tällä hetkellä toivoisin ilmastointilaitetta

5. Kotiaskare jota inhoat?
– en oikeastaan mitään, kaikki ovat mukavia jos ne saa tehdä rauhassa

6.  Mikä on parasta arjessa?
– kiirettömyys, asiat voi tehdä omaan tahtiinsa.

7. Mikä saa sinut onnelliseksi?
– rakkaat riiviöt, hyvä parisuhde

8. Mitä sinulle uutta harrastusta haluaisit ehdottomasti kokeilla?
– pilates

9. Maaseutu vai kaupunki?
    – jotakin niiden väliltä

10. Lempihetkesi päivästä?
aamu EHDOTTOMASTI


Minun kysymykseni seuraaville: Hmm taidankin lähettää nämä samat kysymykset eteenpäin.

Ja haasteen lähetän

Ankan tyttösille
Vispilän & virkkuukoukun Elisalle
Sohvannurkasta Katille
Suola & sokeri Veeralle
Ja vielä Kaika blogiin Marikalle

Aurinkoista päivää teille kaikille ja nauttikaahan aurinkoterapiasta…


Kukka kukkien joukossa

Vielä 1960-luvulla oppikoululaisten pakollinen kesäläksy oli kerätä kasveja, kuivattaa ne ja koota niistä kasvio. Sen jälkeen tuo kasvion kerääminen jäi pitkäksi aikaa unholaan.

Nyt kasvion kerääminen on taas arkea monelle koululaiselle. Nti F:kin sai kesäläksyksi kymmenen kasvin keräämisen ja samalla kasvion tekemisen aloittamisen.

Monet kasvit ovat jo löytäneet tiensä neiti F:n kasvioon. Osa on vielä kuivumassa painon alla. Ja vielä muutama pitäisi löytää ja tunnistaa.

kasvio+001.JPG

Ei ole mikään salaisuus, että ainakin meillä kasvien keruu retkille osallistuu koko perhe ja yhdessä niitä tunnistetaankin. Tunnistusapua olemme yhdessä etsineet LuontoPortista, josta mm. kasvin kukinnon värin, lehtien mallin tai kasvupaikan mukaan voi etsiä  kasville oikeaa nimeä. Mukavaa puuhaa ja samalla tulee itsekin opittua monta uutta kasvia ja monet ”rikkaruohotkin” saavat nimen.

kasvio+003.JPG

Oletko sinä muuten koskaan kerännyt kasviota?

I’m SALE ing ja pohdin tulevaa

Mitä te aiotte ostaa alennusmyynneistä vai oletteko jo kenties ostaneet? Lapsille löytäisin jatkuvasti kaikkea ihanaa, mutta todellinen tarve on tällä hetkellä omille vaatteille. Sillä eihän ne kilot ole mihinkään itsestään kadonneet, vaikka sormet ja varpaat ristissä niin toivonkin.

 Kävinkin juhannuksen aikaan kaappini läpi ja katsoin mitkä vaatteistani mahtuu päälleni ja kirjoittelin listaa niistä vaatteista, mitä oikeasti pitäisi hankkia. Alesta tai ei. Tarvitsisin ainakin farkut ja mukavia & rentoja kotivaatteita, sillä kotonahan minä pääsääntöisesti olen. Tarvetta olisi myös paremmille vaatteita mutta ne sijoitan kiirellisyysluokkaan 2.

Näitä ensin mainittuja sitten tilasinkin Stockmann:in alesta ja  lähetin myös pienen tilauksen H&M:lle. Itselle on aina vaikeampaa ostaa vaatteita nettikaupoista H&M:ää lukuunottamatta (se on toimittanut vaatteita tarpeisiini jo useamman vuoden ajan). Mutta toisaalta en jaksa enkä edes ehtisikään käyttää tuntikausia kaupoissa kiertelyyn ja sovitteluun. Voihan ne epäsopivat vaatteet aina palauttaa.

Tässä kollaasi niistä vaatteista, jotka mm. lähtivät kohti tämän äidin vaatekaappia. Raikkaita vaatteita piristämään tulevaa syksyä.

PicMonkey+Collage+6.jpg
kuvat: stockmann.fi

Niin teimme siis päätöksen, että olen kotona siihen asti, kun minimies täyttää kaksi vuotta. Sitten palaan takaisin työelämään. Se minne, onkin vielä mysteeri, sillä tällä hetkellä palaaminen ”uusvanhaan” työpaikkaani ei tunnu edes vaihtoehdolta.

Mielessäni on pyöritellyt vaihtoehtoja ns. unelmatyöstä mutta totuushan on se, että minun koulutuksellani vaihtoehdot ovat rajalliset ilman hyvää tuuria tai suhteita. Mutta haaveillahan aina saa, ja kenties juuri tämä haave toteutuu…

Haaveiden täyteistä alkanutta viikkoa.

P.S. Sain Valkoisen lumoissa blogin Merviltä haasteen (kiitos siitä), johon aion perehtyä heti sopivan hetken tullen.