Lastenhuoneen lippuviirit

Olen jo pidemmän aikaa himoinnut  saada lippuviirinauhan lastenhuoneen seinälle, ja itseasiassa ajattelin sellaista myös Olo-onnelaan. Mutta huoneiden vaihdon jälkeen avautuikin lippuviirille  aivan uusi paikka täytettäväkseen, nimittäin koristamaan nykyisen lastenhuoneen DIY valkoista valelaskosverhoa. Sitten alkoikin sopivan viirin metsästys. 

Ehdin tutkailla  viirivalikoimia jo jonkin aikaa netissä ja kartoittaa mahdollisuuksia myös teetetyistä lippuviireistä.  Mutkien kautta päädyin tilaamaan viirit (kyllä halusinkin niitä kaksi 🙂 ) mittatilauksena paikalliselta kädentaiturilta. Mami ompeli meille kaksi lippuviiriä, stereoille vaaleanpunaisen tietenkin ja minimiehelle vaaleansinisävyisen.

1234721_10151872685389222_731099036_n.jp

Ja nyt ne ovat vihdoin täällä. 

index+2.jpg

index+3.jpg
index.jpg

index+2.jpg
 Aika söpöt eikö totta?

Minced meat and potato together in the same box

Aikaisemmin tällä viikolla niin rakas verstaistukiryhmäni  = ryhmä tammikuisten äitejä lapsineen  kokoontui jälleen meille ”kuukautisten” merkeissä. Tällä kertaa mukavan yhdessäolon ja herkuttelun lisäksi ohjelmassa oli Miikkariesittely.

Koska osa näistä ihanista naisista lapsineen tuli paikalle pidemmänkin matkan takaa toivomuksena oli, että tarjolla olisi ihan oikeaa ruokaakin kaikkien herkkujen lisäksi. Kaikkien allergiat huomioiden Rauharentolan keittiössä valmistui varsinaista perusruokien perusruokaa jauhelihaperunalaatikkoa seuraavalla ohjeella:

n.1 kg perunoita
2 sipulia
600g jauhelihaa
1 l vettä
2 Knorr lihaliemikuutiota
mausteita oman maun mukaan: paprikajauhetta, grillimaustetta, pippuria, valkosipulijauhetta
 
  1. Kuori perunat ja laita ne kylmään veteen.
  2. Kuori ja silppua sipulit pieneksi ja paista ne tilkassa ruokaöljyä läpikuultavaksi. Lisää jauheliha ja ruskista se. Mausta jaheliha-sipuliseos.
  3. Viipaloin peruna ohuiksi siivuiksi ja lado vuokaan kerroksittain perunoita ja jauhelihaa. Laita päällimmäiseksi perunat.
  4. Lisää paistinpannuun vesi ja kuumenna, lisää lihaliemikuutiot ja anna ne sulaa kuumaan veteen. Lisää neste vuokaan.
  5. Laita pata 200 asteiseen uuniin ja anna hautua n. 1 tunnin ajan. Laske lämpötilaa hiukan ja jatka hauduttamista vielä 30min-1h. Tarkista välillä nesteen määrä ja painele perunoita hiukan kauhalla.

index.jpg
Tämän tarjoilin sitten yhdessä porkkana-ananasraasteen kanssa.  Kiva ja yksinkertainen makujen yhdistelmä. Tämä ruoka sopii helppoutensa vuoksi hyvin myös ”maanantai kokkien” reseptivihkoon.
Maukasta sunnuntai huomenta toivotellen. Mitä teillä muuten tänään syödään?

Voittaja hukassa: Melli EcoDesign

 Pikainen postaus tässä piha talvikuntoon projektin keskellä. Melli EcoDesign arvonta päättyi aikaisemmin tällä viikolla ja voittajankin arvoin mutta eipä ole voittajasta kuulunut mitään. Arvonnan voittaja löytyy aikaisemmasta postauksesta täältä, sieltä voi käydä kurkkaamassa olisikohan voitto odottamassa juuri sinua :).

Odottelen yhteydenottoa maanantai aamuun saakka ja sen jälkeen arvon uuden voittajan.

Nyt takaisin pihalle pakkaamaan kesän viimeisetkin rippeet varastoon.

Arjen luksusta: Täytetty leipä

Viikonloppun kynnyksellä on ihana hieman herkutella ja mikä onkaan ihanampaa kuin tuore vastapaistettu leipä. Tässä on niihin hetkiin sopiva täytetyn leivän ohje, jonka jokainen voi täyttää oman makunsa mukaan. Juuri tämä ,on kuitenkin minun ehdoton suosikkini.

Taikina:
15 g tuoretta hiivaa
 3 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
2,5 dl sämpyläjauhoja
4 dl vehnäjauhoja

Täyte:
mozzarellajuustoa
fetajuustoa
kivettömiä vihreitä oliiveja
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
mustapippuria

Päälle seesaminsiemeniä

Murenna hiiva taikinakulhoon ja liuota se haaleaan veteen. Lisää oliiviöljy, hunaja ja suola. Sekoita joukkoon ensin sämpyläjauhot ja tämän jälkeen pienissä erissä vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. 
Painele taikina noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Älä kauli tai vaivaa taikinaa, ettei leivästä tule sitkeää. Taikinan pitää siis olla ilmavaa. 
Murenna fetajuusto ja viipaloi mozzarellajuusto ja levitä juustonpalat taikinan päälle. Pirskota pinnalle oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla. Lisää loput täytteet ja kääri rullalle. Nosta rulla leivinpaperin päälle, ripottele pinnalle vehnäjauhoja ja anna leivän kohota liinan alla vielä 30 minuuttia ennen paistamista. Rullan voi halutessaan kääntää hiukan hevosenkengän muotoon.

Kun leipä on kohonnut liinan alla ja on paistovalmis, tee leivän pintaan muutamia viiltoja (näin leipä ei halkeile), ripottele päälle seesaminsieminiä ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes leipä on kauniin kullanruskea.

index.jpg

 Makoisaa perjantaita.

Melli EcoDesign arvonnan voittaja

Rumpujen pärinän ja torvien töräytysten saattelemana ilmoitan arvonnan voittajan. ”Ystäväni” random.org arpoi voittajaksi tällä kertaa aiai:n seuraavalla kommentilla:

Sieppaa.JPG

Suuren suuret onnittelut aiai ja olethan yhteydessä minuun sähköpostilla mahdollisimman pian niin saadaan palkinto matkaan.

yhteisty%C3%B6.jpg
yhteistyössä Melli EcoDesign

TASARATIA saappaat

En ole koskaan ollut erityinen kumisaappaiden ystävä. Mutta lapsiperheessä kumisaappaat ovat melko tarpeelliset, myös aikuisilla. Ennen olin varma, että jos hankkisin saappaat haluaisin saappaikseni vaaleanpunaiset Hunterit, mutta nyt ajattelen hiukan toisin. Niitä vilisee blogeissa tämän tästä ehkäpä liiaksikin? Loppujen lopuksi kumisaappaathan ovat VAIN kumisaappaat vaikka niistä on tullutkin viime vuosina varsinainen muoti-ilmiö.


Ratian valikoimasta löytyi juuri sopivat saappaat tämän hetkiseen rakkauteni kohteeseen eli mustavalkoiseen raitaan. Ja ne näyttivät juuri sopivan päteviltä tämän syksyn kumpparikavereikseni. Ja, kun sain valita yhteistyötuotteen niin selvää oli, että kotiuttaisin meille nämä niin ihanat mustavalkoiset tasaraita saappaat.

index.jpg
Ratian valikoimasta löytyy normaalien pitkävartisten saappaiden lisäksi myös  suositut lyhytvartiset kaupunkisaappaat, sekä nyt myös kiilakorkosaappaita lyhyt- ja pitkävartisena. Koko valikoiman näet täältä.

index+2.jpg

index+5.jpg

index+3.jpg

Kertokaahan omistatteko te kumisaappaita ja jos omistatte niin millaset ja onko ne tulleet tarpeeseen vai ovatko jääneet kaapin nurkkaan pölyttymään?


Ja jos, ette vielä sellaisia omista Ratiashop tarjoaa lukijoilleni kumisaappaat rahtivapaasti KOODILLA SAAPPAAT2013.  Koodi koskee kumisaappaita ja lisäämällä koodin saapastilauksen yhteydessä saat rahtivapaan toimituksen (nouto postista, normaalihinta 6,50), kun teet tilauksesi 29.9.2013 mennessä. Eli lompsin lampsin kumppariostoksille. Klik klik.

Mukavaa päivää.Ja meinasin ihan unohtaa, Melli EcoDesign arvonta on päättynyt ja voittajaan palaan heti arvonnan suoritteuani, malttakaahan pieni hetki.

index+4.jpg

yhteisty%C3%B6.jpg

 

Makuuhuone haluaa tapetin: Tapettiunelmia

Makuuhuone haluaa tapetin ja mäkin haluan. Uuden makuuhuoneen myötä olen saanut lähes pakonomaisen tarpeen saada tehosteseinäksi tapettiseinän, en mitä tahansa tapettia vaan ns. tiiliseinätapetin. Olo on kuin Eurokankaan mainoksen naisella, kun tulee inspiraatio ei auta muu kuin go with a flow.

index.jpg
kuvat: H&M, Mr Perswall, Vallila
E020701-0.jpg
kuva: www.perswall.fi

Ainut ja SUURIN ongelma on miten saisin myös rakkaan mieheni  innostumaan tästä…

Raikasta rakeiden täyteistä keskiviikkoa ihan jokaiselle teistä.

Tiistaiaamua kuvin – viileä viima

Viileä viima meni luihin ja ytimiin asti, se on syksy nyt. Tuntuuko sinustakin jo ihan syksyltä?

index.jpg
haalarit: Jonathan tähti // pipot: me&i  //  kengät: Vertbaudet

index+4.jpg
index+2.jpg
haalari: Travalle REMU // töppöset: Reima //  hattu: Kivat

 Kohta on pimeää, sateista, räntää – ilmassa leijailee talven odotus. Jotain niin kaunista ja samalla mystistä tässä syksyssä on…eikö sinustakin?

Weekend getaway – Unelmien yö Haikon Kartanossa

Haaveilitko sinä pienenä tyttönä prinsessana olemisesta? Niin minäkin. Pakkasin usein suutuspäissäni pienen sinisen matkalaukkuni ja uhkasin lähteväni Ruotsin linnaan. Nyt pääsin vihdoin kokemaan  oikean prinsessamaisen viikonlopun, sillä osallistuin taannoin Haikon kartanon Facebook kilpailuun, jossa voittaja yöpyy valitsemansa henkilön kanssa kartanorakennuksen ylellisessä, uusitussa Imperial-huoneessa. Ja ilmeisesti perusteluni ROMANTTISEN miniloman tarpeellisuudesta olivat varsin vakuuttavat sillä onnetar oli minulle suosiollinen.

index.jpg





 

Unelmien yö -paketti sisälsi kaikki ne ylelliset yksityiskohdat upeissa puitteissa, joilla kruunattiin täydellinen yö oman rakkaan kanssa (tai tässä tapauksessa molempien omien rakkaiden miesten kanssa, minimiehen ja sen vähän isomman).

• 1 yön majoitus 2hh/sviitti
• myöhäinen huoneen luovutus klo 14 (su)
• Samppanjaa huoneessa
• Cocktailpaloja ja suklaakonvehteja huoneessa
• Unelmien aamiainen huoneeseen tarjoiltuna
• Kylpylän Hyvänolon altaat ja saunat
• Fitness Studion käyttö
• Butler Service

Butler servicen kautta henkilökohtainen palvelu nousi todentotta ennenkokemattomalle elämystasolle ja takasi näinollen
täydellisen hifistelyn mahdollisuuden. Esimerkiksi lastenruokaa ei olisi tarvinnut itse lähteä lämmittämään vaan se olisi hoidettu puolestasi. Mahtava kokemus jos pelkästään tämäkin.

Suosittelisinko? Ehdottomasti kyllä, niille jotka etsivät rauhallisuutta, hemmottelua, mahtavaa ruokaa ja kaunista luontoa ympärilleen.

Mutta kuvat kertokoon loput tällä kertaa. Itse yritän tässä pikkuhiljaa palautua takaisin maanpinnalleja arjen askareisiin. Mukavaa alkanutta viikkoa.

index+2.jpg

index+3.jpg

index+4.jpg