Hassu juttu miten pieni juttu voikaan muuttaa monta asiaa. Ystäväni hehkutti kuinka tunnekortit ovat helpottaneet hänen neljä vuotiaan kiukkukohtauksia ja päätin askarrella stereoillekin omat tunnekortit. Meidän stereothan on tunnetusti melko tempperamenttistä tyyppiä.
Niillä korteilla ollaankin sitten yhdessä harjoiteltu tunnistamaan ja nimeämään tunteita ja jopa miettimään syitä niihin tunteisiin ja myös sitä kuinka se tunne saataisiin häviämään. Kuva auttaa kertomaan.
Jännä juttu miten kortteja katsottaessa viha ja kiukku usein kaikkoaakin. Jostain kumman syystä stereot haluavat mielummin olla ”se iloinen nalle”. Muutaman kerran he ovat jopa syvällisesti analysoineet että ensin olin tuo vihainen nalle sitten musta tuli tuo surullinen nalle mutta haluan olla tuo iloinen nalle.
Kun jommalle kummalle tulee kiukku, huutaa toinen innoissaan: äiti otetaanko kortit esille? Ja niin taas katsellaan ja ihmetellään kaikki yhdessä. Meidän korteista löytyy kolme perustunnetta; iloinen, surullinen ja vihainen. Toki kortteja voisi olla enemmänkin mutta nuo riittänee hyvin meidän tarpeisiin.
Välillä mietitään yhdessä millaiseksi kiukku tekee muut ympärilläolijat. Miltä se tuntuu äidistä, isästä, siskoista ja pikkuveljestä. Niiden pohtiminen vaatii jo hiukan enemmän.
Kortteja voi käyttää niin monella tapaa ja jokainen löytää varmasti kokeilemalla juuri sen parhaiten toimivan tavan. Kortteja myydään valmiinakin mutta ne voi myös helposti askarrella aivan itse.