Melkein Marrakechin markkinoilla

En tiedä iskikö muhun tänä keväänä kaukokaipuu vai miksi mun oli ehdottomasti saatava ripaus itämaisia mausteita sisustukseen. Klikkailin siis muutamat aiheeseen sopivat tyynynpäälliset ja kulhot kevään HM home mallistosta.

Sen lisäksi, että kaipaan itämaisia mausteita huomaan taas kerääväni ympärilleni maanläheisia värejä pellavanruskeaa, luonnonvalkoista ja beigeä. Ja tuota pehmeyttä taittamaan mm. terästä, alpakkaa ja uushopeaa.

 

1.jpg

 

Niille, jotka sitä eivät vielä tiedä niin tiedoksi, että  olen koristetyynyjen suuri fani, eikä niitä voi olla koskaan liikaa. Tyynyillä, kun saa muutettua sisustuksen ilmettä pienellä vaivalla. Oletko koskaan kokeillut kuinka esimerkiksi makuuhuoneen ilme muuttuu jo pelkästään koristetyynyjen päällisiä vaihtamalla? Kannattaa ehdottomasti kokeilla mutta sillä varoituksella, että homma karkaa helposti käsistä.

 

2.jpg

 

4.jpg

 

Kulhoille ei ole vielä mitään erityistä käyttötarkoitusta mietittynä. Ostan  juuri näitä somisteita aivan täysin fiilispohjalta, en niinkään tarpeeseen. Voiko somisteita edes ihan oikeasti tarvitakaan. No mutta mitäpä näihin voisikaan laittaa?

 

3.jpg

 

Aamu on valjennut hiukan sateisena ja kylmänä, joten ripaus kaukomaiden tuulia tarvitaankin. Vapun päivää vietetään leppoisasti kotona munkkeja ja simaa nauttien joko ulkona tai sitten sisällä säästä riippuen.

Nyt oikein hyvää huomenta ja yllätyksellistä päivää.

Satu / Rauharentola - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *