Coconut cake

Mukaan hyvän ystäväni polttareihin valmistui raikas kookoskakku. Hawaiji teemainen kakku syntyi helpolla ohjeella.

Kookoskakku
 
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
4 kpl munaa
2 kpl limeä
2 dl kookoshiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
 

Kuorrutus

150 g valkosuklaata
1/2 dl kahvikermaa
1 dl kookoshiutaleita
 

Voitele  2 litran kakkuvuoka ja jauhota se kookoshiutaleilla.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten.

Pese limet hyvin. Raasta yhdestä limestä kuori ja purista mehua 3/4 dl. Lisää taikinaan kuoriraaste, mehu ja kookoshiutaleet. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä uunin keskiosassa 175 asteessa noin 35 minuuttia. Kumoa kakku vuoasta hieman jäähtyneenä.

Valmista kuorrute. Paloittele suklaa kattilaan, lisää kerma ja kuumenna samalla sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Kaada vähän jäähtynyt kuorrutus tasaisesti kakulle ja anna sen valua reunoille.

Ripottele kakun päälle runsaasti kookoshiutaleita.

 

hawaji%201%20012.jpg

 

hawaji%201%20014.jpg

 

Nyt kakku suitsait pakettiin ja polttareita juhlimaan. Keittiön siivous taitaa tällä kertaa jäädä jollekin muulle.

P.S. Anteeksi kuvien laatu, ne on otettu pika pikaa.

P.P.S Kakku kulki mukanani laukussa koko päivän ja uups unohdin antaa sen mukaan polttariseurueelle, kun tiemme päivän ohjelman jälkeen erkanivat. Mutta hyvää oli, sorry naiset.

Satu / Rauharentola - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *