The end of Mittojen mukaan tehty

Haikeuttako ilmassa? Noh ehkäpä hieman. Neljä viikkoinen omien mittojen mukaan räätälöity ruokavalio on nyt loppu. Mutta kuten sanotaan vanhan loppu on aina uuden alku. Tästä lähtien olen ihan omillani, edessäni ihan toisenlainen ja toisenmakuinen elämä. Vähän jänskättää kuinka osaan soveltaa oppimaani ja kuinka saan pidettyä ruokavalioni sellaisena, että paino on edelleen laskusuuntainen. Sillä tähänhän tätä ei voi jättää.

 

Untitled.jpg

 

Mitä neljässä viikossa sitten tapahtui, uskon että juuri sen te tahdotte tietää. Saavutinko asettamani tavoitteet? Tavoitteenanihan oli saavuttaa ns. normaali painoindeksi.  Ja sen saavutinkin. Sen lisäksi sain rutkasti lisää virkeyttä, hyvää oloa ja ennen kaikkea kasan ihan uusia mahdollisuuksia syödä ja voida hyvin.

Paino putosi koko ruokavalion aikana reilun 5 kg:a ensin varsin nopeasti ja loppua kohden junnaten ja vähän hitaammanlaisesti. Se miten pudotus vaikutti vai vaikuttiko ulkoiseen olemukseen jää teidän arvioitavaksenne. Tässä kuvat ennen ja jälkeen.

 

10414568_10152214624281086_6458042605049

 

Collage.jpg

 

 Iso kiitos tästä mielenkiintoisesta matkasta ja sen aikana tarvitsemastani tuesta kuuluu Artulle.

Kiitos <3.

Mikäli sinä vähänkään mietit painonpudotusta ja/tai terveellisemmän elämän löytämistä niin kannustan sinua ottamaan ensimmäisen askeleen sitä kohti juuri nyt. Et varmasti tule katumaan.

 

(Yhteistyössä Personal Trainer Arttu)

Sydämelliset suklaapalat (maidoton & gluteeniton)

Huh hei, eilen illalla kutsuiltiin miikareiden merkeissä yhteensä 10 naisen ja kuuden lapsen voimin (ja olihan täällä se lastenhoitaja mieskin). Tarjottavista tuli heti kutsujen päätteeksi reseptipyyntöjä, joita purankin pikku hiljaa näin blogin kautta. Ihan ekaksi Sydämelliset suklaapalat, jotka syntyivät me&i:n tämän kauden kuoseja mukaillen.

 

DSC_0053.jpg

 

SYDÄMELLISET SUKLAAPALAT

Pohja: 4 kananmuna * 3 dl sokeria * 5 dl gluteenittonta jauhoseosta ( Semper finmix ) * 1 dl sokerintonta kaakaojauhetta * 1 tl leivinjauhetta * 1 rkl vaniljasokeria * 2 dl Nalle vanilja kaurajuomaa * 200 g sinistä Keiju margariinia

Kuorrute: 100 g sinistä Keiju margariinia * 1 dl kahvia * 6 tl vaniljasokeria *  8 rkl kaakaojauhetta * 1 pkt tomusokeria (sokerimassakuvioita koristeeksi)

Vatkaa kanamunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata margariini. Lisää kanamunavaahdon joukkoon vuorotellen kaurajuomaa ja kuivia aineita, välillä massaa sekoitellen. Lisää lopuksi hieman jäähtynyt, sulatettu margariini. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada uunipellille leivinpaperin päälle tai esim. voideltuun alumiinivuokaan. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Tee kuorrute. Sulata paiston aikana margariini ja lisää joukkoon kuuma kahvi. Sekoita joukkoon vielä kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Lisää tomusokeria kuorrutemassaa hyvin sekoitttaen. Lisää tomusokeria niin paljon, että kuorrute selvästi paksuuntuu. Levitä kuorrute kypsän ja kuuman pohjan päälle. Leikkaa mokkapalalevy paloiksi, kun se on jäähtynyt ja kuorrute on jähmettynyt. Tee paloihin sokerimassakoristeet ja paina ne varovasti jähmettyneen kuorrutteen päälle.

Vinkki! Mikäli, et ole käyttänyt sokerimassaa aiemmin sitä kannattaa lämmittää hiukan käsissä ennen kaulitsemista ja kaulita tomusokerin päällä, jolloin se ei tartu alustaan.

 

DSC_0055.jpg

 

DSC_0061.jpg

 

Nyt oikein sydämellistä päivää.

P.S. Postailen tällä viikolla vielä ainakin lisää ruokaherkuista, palailen päättyneeseen mittojen mukaan tehtyyn ruokavalioon ja pureudun yhteen sisustusongelmaan.

Tuhat ja yksi yötä ألف ليلة وليلة

Mikäli näin syksyn tullen kaukokaipuu iskee voi sisustukseen tuoda pienin yksityiskohdin vaikkapa ripauksen marokkolaista tunnelmaa. Se sopii todella hyvin myös pelkistetyn, vaalean skandinaavisen sisustuksen mausteeksi. Simsalabim ja muutamalla harkitusti valitulla eksoottisella sisustustuotteella voit saada vaikka mitä mielenkiintoista aikaan. Muutokseen ei oikeasti tarvita kuin muutama pikku juttu kuten jokin tekstiili tai koriste-esine. Mutta kuten ruoan maustaminen tämäkin on kuitenkin taitolaji, vähän on vähän ja liika on liikaa.  Tässä muutamia rentoja ja luonnonläheisiä marokkolaisia viboja, joita voisin itse valita mausteeksi meidän kotiin.

Zoco%20Home%20palmerie-4-L.jpg

DSC_9596-XL.jpg

Kuinka jännittävää olisikaan lukea lapsille vanhaa berberi satua villisorsasta, korpista ja ketusta marokkolaisen lyhdyn loisteessa. Mitäpä muuten luulette, kuka siinä sadussa nappasi pidemmän korren?

DSC_9626-L.jpg

Zoco%20Home%2C%20hamam%20bowl-6%2089.jpg

Zoco%20Home%20Marrakech%20ceramic-2-XL.j

Kuvat: Zoco Home

Tuhat ja yksi yötä, lumoaa mut vieläkin. Entäpä sut?

Have you seen my jeans?

Nti F ei ole mikään farkkujen ystävä nro 1 mutta nämä Blingon Luca Kids Baggy Pantsit saivat hänenkin mielensä muuttumaan. Kuten kuvista huomaatte nämä farkut eivät kiristä eikä purista stretchin ansiosta ne venyvät juuri sopivasti. Baggy malli mahdollistaa sen että, niitä voidaan pitää monella tapaa enemmän tai vähemmän roikottaen. Näissäkin kuten nykyään monessa muussakin merkissä vyötäröä saadaan säädettyä kuminauhalla (kaikki rimpuloiden äidit tietää kuinka tärkeä tämä ominaisuus on). Lahkeensuissa on kuminauhat joten myös lahkeen pituutta voi helposti säädellä oman mielensä ja muun pukeutumisen mukaan. Bonuksena paketin pohjalla, näitä äitikin käyttäisi. Huoh, olisin siis tilannut vastaavanlaiset myös itselleni mutta mun koossa ne oli harmillisesti loppuunmyyty.

 

Luca%20baggy%20pants%201.jpg

 

Luca%20baggy%20pants%205.jpg

 

Luca%20baggy%20pants%204.jpg

 

Luca%20baggy%20pants%203.jpg

 

Luca%20baggy%20pants%202.jpg

 

Nti F:n koko näissä farkuissa on 146/152 vaikka normaalisti hän taitaakin poikkeuksetta käyttää kokoa 152/158. Kasvunvaraa jää vielä vyötärölle eikä pituuskaan jää ihan hetkeen naftiksi.Eli kooksi kannattaa ehdottomasti valita yksi koko normalia pienempi. Housut löytyy farkkuisena täältä ja rusehtavan värisenä täältä.

 

Sutjakkaa sunnuntaita ihanat <3.
 

Linen linne lineo lino

Huomaan palaavani takaisin juurilleni, maanläheiseen, luonnolliseen, neutraaliin värimaailmaan. Se vaan on ominta mua ja sellaisessa ympäristössä viihdyn parhaiten. Yksinkertainen ja ilmava pellava inspiroi mua ihan valtavasti tällä hetkellä. Rauhallinen, luonnollinen, pehmeä, kertakaikkisen ihana pellava. Sillä on vaan lähes maaginen kyky luoda ympäristöstään ihanan rauhallinen ja tyyni vaikka se materiaalina onkin varsin rouhea.

 

pellava%20002.jpg

 

pellava%20003.jpg

 

pellava%202%20001.jpg

 

pellava%202%20003.jpg

 

Seuraavalla Ikean reissulla taitaa mukaan tarttua jokunen metri  Aina -kangasta joko valkoisena tai luonnonvärisenä uusia verhoja varten. Onko teillä muuten kokemusta kyseisestä kankaasta ja sen laadusta? Hinta ei ainakaan päätä huimaa.

 

Nyt mukavaa lauantaita, nautitaan ihanasta syksystä <3.

Syksyn sisustussatoa hobbaloista

Kävin tänä aamuna poimimassa muutaman herkun kollaaseihin Hobby Hallin hobbaloiden syysherkuista. Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa, sieltä löytyy paljon kivoja tarjouksia mm. Marimekon tekstiileistä, design valaisimista ja paljon muusta.

Collage%202.jpg

Collage.jpg

Kuvat lainattu: www.hobbyhall.fi

Nuo Jenna Kunnaksen Pöllö-lautaset olisivat ihania  lasten astioiksi ja ne voisi helposti yhdistää valkoiseen Teema astiastoon. Aika liikkiksiä eikös? Ja Aarikan kynttilänjalat ovat olleet harkintalistalla jo pitkään, ne ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan niin ihanat.

Toissa päivänä tilaamani netanttilan paketti oli muuten jo eilen valmiina noudettavissa postissa. Varsin nopeaa toimintaa. Tänään pääsen sen hakemaan ja huomenna varmaan postausta vähän valkoisemmasta makuuhuoneesta.

Sateesta huolimatta ihanaa päivää.

Beautiful faces of MARY KAY

Bloginaapurini Anttis Mansikkapaikasta vasemmalle- blogista on Mary Kay konsultti ja järjestää Oulun alueella naisten hemmotteluiltoja (pohjoisessa asuvat lukijani siis huomio), jotka ovat täysin maksuttomia ja emäntä saa niistä aina tuotelahjoja kiitokseksi ja sen lisäksi tietenkin sekä vierailla, että emännillä on mahdollisuus tilata Mary Kay tuotteita. Anttikseen saat yhteyden vaikkapa sähköpostilla mansikkapaikasta@gmail.com.  Aika luksusta olisi tuollaiset kutsut vai kuinka? Täytyypä laittaa korvan taakse seuraavaa naisteniltaa silmällä pitäen.

 

1.jpg

 

Mä sain testattavakseni Timewise 3 in 1 cleanseria, jonka siis nimensä mukaisesti pitäisi puhdistaa, kuoria ja raikastaa yhdellä kertaa. Aika kätevää ja sopii mun tyyppiselle laiskalle ihonhoitajalle mainiosti. Lisäksi sain testituubin ”jokapaikan voidetta” Extra Emollientia, jota voi siis käyttää lähes mihin vain aina saunanaamiosta hyttysten puremiin. Sen nopea tuoksuttelu kertoo heti voiteen sisältävän mehiläisvahaa.

 

4.jpg

 

3.jpg

 

Mä olen tutustunut aikaisemmin ainoastaan Mary Kayn käsienhoitopakettiin, joka aikoinaan työpaikallemme tilattiin. Ja ainakin se oli varsin ihana pakkaus. Pakkaus piti sisällään kaikki tarveaineet käsienhoitoon aina kuorinnasta käsivoiteeseen. Arjen luksusta you know.

.

2.jpg

 

Lähden nyt innolla testaamaan näitä tuotteita ja palaan sitten tuloksiin. Oletteko te muuten testanneet Mary Kay tuotteita ja jos olette, mitä piditte?

 

Ihanan kirpsakkaa mutta aurinkoista syyspäivää.

Lunta tupaan + ale vinkki

Mä ihastuin tähän söpöiseen jakkaraan jo jokin aika sitten ja nyt, kun netanttila.com:ssa saa koti ja sisustustuotteista plussakortilla -25%  niin tämä söpöys muuttaa vihdoin meille. Valkoisena tietenkin. Luultavasti se pääsee toimittamaan yöpöydän virkaa meidän makuuhuoneemme nurkkaan. Tämä pieni ja näpsäkkä on helppo koota & purkaa ja säilöä pieneenkin tilaan.

 

ristikkojakkara-valkoinen.jpg

 

Jakkaran lisäksi klikkailin ostoskoriin vielä valkoiset  Anno pellavapussilakanat ja tyynyliinat, jotka nekin olivat -40% ja -50%. Pellavapussilakanat ovat vaan niin ihania ja kaiken lisäksi helppohoitoisia ja oikeastaan ne vaan paranevat käytössä, pesu pesulta aina vaan pehmeämmäksi ja ihanammaksi. Ja mikä parasta ne saa aina olla rennon ryppyiset. Sellaistahan se pellava luonnostaankin on.

 

9560533_malli.jpg

Kuvat:netanttila.com

 

Ihanaa ja puhtoista valkoista ensilunta makuuhuoneeseen.

Mittojen mukaan tehty viikko 3.

Tämän viikon teemana oli jumitus. Torstaina laitoin Artulle seuraavanlaisen epätoivoisen viestin: Jaiks ja kääks, tällä viikolla paino ei ole liikkunut suuntaan tai toiseen vaan jumittaa sitkeästi. Missä vika tai ennen kaikkea mitä voin tehdä? Johon Arttu sitten asiantuntevasti vastasikin, että eipä hätää. On kuulemma hyvin yleistä, kroppa lepäilee ennen seuraavaa isompaa rysähdystä. Kun näin tapahtuu, niin yleensä se tarkoittaa, että seuraavalla viikolla tai sitä seuraavalla putoaa painoa taas enemmän kertarysäyksellä.  Joten minun pitäisi vaan antaa olla ja yrittää olla stressaamatta asiasta ja jatkaa hymyilemistä.

 

1.jpg

 

Hirmuisen vaikeaa se kuitenkin oli ja epätoivo iski monen monta kertaa. Loppu viikon päätin kuitenkin olla käymättä vaa’alla ettei stressitaso sen vuoksi nouse kovin korkeaksi. Ja sitten tänä aamuna kurkkasin painon ihan vaan mielenkiinnosta. Ja jee, alkuviikon takkuilusta huolimatta paino oli laskenut 800g (Mitä se olisikaan ollut ilman niitä muutamaa lipeämistä.) ja näin ollen tällä hetkellä ollaan 4,8kg:n kokonaispudotuksessa.

 

2.jpg

 

Näistä lukemista lähdetään mittojen mukaan tehdyn ruokavalion viimeiseen viikkoon. Vähän tuntuu jo haikealta ja tulevaisuus mietityttää. Varmasti tämänkin viikon jälkeen muutamia pudotettavia kiloja jää ja se miten ne pudotetaan on vielä täysi mysteeri.

 

Tämä päivä lähtee käyntiin marja-banaanismootiella ja jatkuu lantturaneilla ei hullumpi päivä siis ollenkaan.

Väriä päivääsi, pus.

 

(yhteistyössä Personal Trainer Arttu)