Lipasto. (hylätyt talot, autiot pihat)

Voi kuinka tuo hylätyt talot, autiot pihat teema sopiikaan mun tänä aamuna ottamiini kuviin lipastosta, joka edelleen odottaa vuoroaan etuterassillamme. Yksinäisenä, surullisena ihan kuin hylättynä tuulen vinkuessa nurkissa.

Mua niin harmittaa. Eilen vielä ennen paluuta arkeen mulla oli tarkoitus vihdoin päästä hiomaan jo hyvän aikaa sitä odottanut lipasto. Mutta jälleen kerran sää teki tepposet  ja sääennuste ei pitänytkään paikkaansa. Ei ollut auringonpaistetta ja lämmintä ei. Oli pientä tihkusadetta ja viileää viimaa. Ja niinpä tämä projekti antaa edelleen odottaa alkamistaan.

 

DSC_0231%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Tai no joo, onhan se jo oikeastaan aloitettu. Lipasto löytyi Facebookin Wanhat aarteet kirpputorilta joitakin kuukausia sitten ja muutti autiotalosta sitten meille. Lipasto on nyt pesty, kuivattu, saunotettu ja tuuletettu. Nyt se odottaa vanhan lakkapinnan hiomista, irvistävien laatikonpohjien kiinnittämistä ja maalaamista. Ja lopulta sen on tarkoitus päätyä minimiehen huoneeseen lelukaapin kaveriksi.

 

DSC_0229%20rauharentola.jpg

 

DSC_0233%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Keskiviikkoa.
Toivotaan, että viikonlopulla aurinko näyttäytyy ja sää lämpenee.

 

 

 

 

Satu / Rauharentola - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *