Kevätmessuprojekti tehdään yhteistyöllä: JYSK & lippuarvonnan voittajat

Vaikka Rauharentolan kasvihuoneen sisustus ja somistus toteutetaankin pääsääntöisesti tee se itse ideoin on siinä myös huomioitu ne joilla vasara ei välttämättä pysy niin hyvin kädessä tai aika itse tekemiselle ei vaan kertakaikkisesti riitä. Tässä apuun astuu toinen Kevätmessujen yhteistyökumppanini JYSK. Vaikka JYSK ei tarvinne sen suurempia esittelyitä niin sanotaan kuitenkin, että kysymyksessä on tanskalaislähtöinen myymäläketju, jonka ensimmäinen myymälä avattiin jo vuonna 1979. Ketjun tuotevalikoima on varsin laaja ja nyt viime vuosina se on saanut runsaasti myös ihania pelkistettyjä skandinaavisia vivahteita hiukan romanttisempien tuotteiden rinnalle.

 

jysk.jpg

 

JYSKistä löytyy paljon tuotteita myös pihaan, parvekkeelle, terassille ja puutarhaan. Ja niitä viimeistelemään löytyy myös melkoinen kattaus piensisustustuotteita ja -tarvikkeita. Ja juuri näistä on koottu yksinkertainen kokonaisuus Rauharentolan kasvihuoneeseen.

 

Ja sitten vielä lopuksi arvonnan tuloksiin. Arpaonni suosi Kevätmessujen lippuarvonnassa seuraavia henkilöitä: Tanja Lintunen, Tiina, Riikka, Hillevi Joutjärvi ja Tuija Muhonen. Onnea voittajille. Laitan teille kaikille sähköpostia vielä tässä pyhien aikana mutta mikäli bongasit listasta oman nimesi voit toki laittaa yhteystietosi minulle osoitteeseen [email protected].

 

Mukavaa lankalauantain iltaa.

 

Kuvat: JYSK Suomi

 

Satu / Rauharentola - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *