Vanhasta uutta: Mäntyinen malja

Touhukasta torstaipäivää. Olen kovin mieltynyt vanhoihin mäntyisiin esineisiin ja siksi aiemmin tällä viikolla Kierrätyskeskuksesta tarttui mukaan tämä kellastunut ja varsin jykävä mäntyinen malja, joka sisäpinnan steariinitahroista päätellen oli ollut käytössä ison pöytäkynttilän kynttilänjalkana. Hintaa tällä maljalla oli 3,50 eur:a. Ehkä hiukan ylihintainen sen kunto huomioiden mutta mukaan se lähti kaikesta huolimatta. Tarkoitus, kun ei ollut jättää sitä sellaiseksi vaan hiukan modernisoida sitä tämän päivän tyyliin sopivaksi.

 

Collage.jpg

 

Ensin hioin pois nuo omalle aikakaudelleen tyypilliset puuleikkaukset maljan yläosasta, sillä ne tekivät siitä kovin raskaanoloisen ja vanhahtavan. Niiden poishiomisen jälkeen pehmensin myös muita puuleikkauksia hiomalla niitä hiukan tasaisemmiksi.Lisäksi hioin maljan alaosan hiukan terävämmäksi, sillä tuo reunojen pyöreys kuvasti myös kovasti tiettyä aikakautta ja sen kauneusihanteita. Hiomiseen käytin sekä hiomapaperia käsin hioen että viimeistelyyn vielä hiomakonetta. Koska hiomisen jälkeen puupinta oli kauniin vaalea ja raikkaan elävä päätin jättää sen sellaiseksi ja maalasin mustalla askarkartelumaalilla vain maljan jalkaosan tuomaan hiukan kontrastia ja mielenkiintoa kokonaisuuteen.

 

DSC_0080%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0086%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Maalina käytin ihan tavallista askarteluun tarkoitettua akryylimaalia, jonka päälle laitoin vielä mattapintaisen vedenkestävän akryylilakan. Käsittelin myös maljan sisäosan samaisella lakalla. Ennen käytin lakkaa askarteluissani kovin harvoin, koska siitä tuli usein esineeseen kiiltävä pinta, ja se kiiltävyys ei ole oikein mun juttu. Tämä lakka on on oikeasti matta ja se tuo askartelumaalipintaan sen tärkeän vedenkestävyyden.

 

DSC_0074%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0083%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0073%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Mitä pidät lopputuloksesta? Mä uskaltaisin rohkeasti väittää tämän olleen hyvä kauppa.

 

 

Satu / Rauharentola - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *