Meillä ollaan aina vähän last season, kun kysymyksessä on ulkovaatteet eli ulkovaatetus ja kengät hankitaan yleensä menneen kauden mallistosta tulevaa kautta varten. Kuten nyt, mietin mistä löytäisin meidän katraalle edullisesti talvivaatetuksen ensi talvea varten. Oikean koon valitseminen etukäteen on aina vähän haasteellista mutta vielä olemme siinä onnistuneet.

Viime keväänä ostin stereoille talvihaalarit täksi talveksi Travallen verkkokaupasta varsin edullisesti, ja mukaan tarttui myös muutamat parit rukkasia. Samoin alennettuun hintaan löytyi Eccon coret pienemmille tepsuttajille ja isommalle perus Canada bootsit (nehän on vähän niinkuin joka sään saappaat).

YVV9.jpg
Eccon coretexit olivat meille uusi tuttavuus, mutta hyvillä mielin voin niitä suositella. Pitää pienet jalat lämpöisenä ja  tarrakiinnitys on kätevämpi, pehmeämpi kuin esim. Vkikingin vastaavissa, jossa tarrat ovat mielestäni varsin jäykät ja kovat.

YVVV.jpg





63-3644.jpg
Isommalle neidille hankin ensi kertaa nauhalliset talvikengät. Itse olen vastaavissa useamman talven seisonut päiväkodin niin pakkaslumisessa kuin loskaisessa pihassakin ja molemmissa ne ovat toimineet hyvin. Tämä jokasään bootsi toimii siis ainakin meillä koululaisen peruskenkänä.


Nyt hakusessa siis talvivaatetus ensi talveksi meidän perheen neitosille sekä tulokkaalle, joka ensi talvena on siis n. vuoden vanha. Hyviä ja edullisia vinkejä otetaan vastaan. Anyone? Ticketin verkkokaupan alesta ei löytynyt mitään meille tällä kertaa :(.