Ihastuin Tommy Tabermannin sisustustarroihin art4u-verkkokaupassa. Ja sellainen olisi aivan mahtavaa saada omalle seinälleen. Siinä yhdistyy kaksi minulle mieleistä asiaa runo ja sisustustarra. Eniten minua kosketti kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä Ehjimmät meistä -tarra.



Ehjimmät meistä...
Se muuten aika jännä juttu kuinka aika ja ikä tekee tehtävänsä. Sillä vielä joitakin vuosia sitten en saanut mitään kosketusta Tommy Tabermannin runoihin ja en olisi voinut kuvitellakaan lukevani niitä saatikka sitten laittavani sellaista seinälleni. Lähinnä naureskelin isälleni, joka on vuosien varrella hankkinut lähes kaikki Tabermannin teokset itselleen. Ja juuri tällä hetkellä kosketuspintaa tuntuu löytyvän enemmänkin. Olen myös saanut huomata, että kaikki hänen runonsa eivät olekaan eroottisesti latautuneita kuten aiemmin ajattelin.

Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,

arkipäiväisistä tapahtumista

auringonpaisteesta, linnuista langoilla,

aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,

aamun lehdestä postilaatikossa,

vastaantulevasta ystävästä -

Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja

menemällä niiden ohitse.

 HAAVE
Art4u:n verkkokaupasta löytyy näiden ihanien Tabermann sisustustarrojen lisäksi monenlaisia muita sisustustarroja, monenlaiseen makuun. Ja minulla onkin ilo arpoa yhteistyössä art4u:n kanssa yksi omavalintainen sisustustarra koristamaan ehkä juuri sinun seinääsi. Tommyn sanoja lainatakseni, 
Voit valita
tuhansista teistä
Voit valita,
ja voit erehtyä
Kunhan vain valitset oikein
mihin kohtaan, kenen syliin
painat lopulta pääsi.


ARVONNAN SÄÄNNÖT OVAT SEURAAVAT:


1. Arpa kommentoimalla tähän postaukseen (anonyymit nimimerkillä) ja valitsemalla lemppari SISUSTUSTARRASI art4u:n valikoimasta
  ja lisäämällä se kommenttiin, verkkokauppaan pääset valitsemaan

2.  Arpaa kommentoimalla, valitsemalla lemppari TARRA ja liittymällä blogin lukijaksi/olet jo lukijana

3.  kommentoimalla, valitsemalla lemppari TARRA,
 liittymällä lukijaksi/olet jo lukijana ja linkität 
arvonnan blogiisi/facebook sivuilla (LINKITTÄMISEEN VOIT KÄYTTÄÄ TÄTÄ KUVAA)

kylttivihrkasvi150_0810_638_iso.jpg

Onnea arvontaan! 
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 15.6.2013 klo.23.00 

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Ilmoitan voittajan blogissani arvonnan päätyttyä.