Kuten aikaisemmin kerroin stereoiden vaatekaapissa puhaltaaa uudet tuulet. Kesän aikana yllättävän monesta paidasta ja tunikasta olivat hihat lyhentyneet tai ne olivat muuten vaan kutistuneet. Ihan vaan kaapissa ollessaan. Kuulostaa mahdottomalta mutta niin se vaan oli.

Muutamista miikkari lemppareista jouduttiin luopumaan haikein mielin. Surullisia hyvästejä sanottiin mm. Circus mekoille, Garden tunikoille, medeljonkitunikoille ja dinomekoille. Uskon kuitenkin, että ne pääsivät hyviin ja rakastaviin uusiin koteihin, jossa ne voivat jatkaa "elämäänsä" ;).

Kun nämä vaatteet saatiin paketteihin ja paketit postiin. Niin sitten alkoikin homman iloinen osuus nimittäin uusien hankkiminen. Lämpenen useimmille miikkari kuoseille vasta hetken lämmittelyn jälkeen ja siksi monet vaatteet päätyvätkin meille käytettyinä koska ne ovat menneiden mallistojen lapsia.

index.jpg

Tiedätteko nyt on taas se vaihe, että haluan pukea stereot samanlaisiin vaatteisiin ja kun vaatteita ostaa käytettynä on melko haasteellista löytää kahta samanlaista ja saman kokoista samaan aikaan. Ellei ostopaikkana satu sitten olemaan "tuplakirppari". Josta muuten löytyy enää aika vähän vaatteita stereoiden kokoisille, pienemmille sitäkin enemmän.

index+2.jpg

Saalistajan vaistoillani sain kuitenkin hankittua meille Sudenkorentomekkoja, pilvitunikoita ja sammakoita sulostuttamaan stereoiden päiviä.

index+3.jpg

Mukavaa lauantai päivää ja muistakaahan käydä osallistumassa Alphageek lahjakortin arvontaan jos ette ole vielä niin tehneet.  Tämä päivä on vielä aikaa ja sitten arvotaan. Arvontaan pääset helposti TÄSTÄ.