Kuluneella viikolla kerroinkin Facebookin puolella kuinka torstai päiväni kului taas sisustuksellisten haasteiden parissa. Postipoika toi minulle keskivikkona taloon.com:sta tilaamani roikkalamput. Ei enää mikään uusi juttu ja blogistaniassa niitä on näkynyt paljonkin. Mutta toivottavasti ei ihan kyllästymiseen asti kuitenkaan. Sieltä siis mäkin idean sain. Koska mä olen varsin hidas lämpenemään uusille asioille niin oikeastaan vasta nyt aika oli oikea näille valaisimille.

Kolmesta lampusta 2 sijoitettiin makuuhuoneeseen ja yksi jäi seikkailemaan tasoille jonka, jälkeen se päätyy varmaankin roikkumaan jonnekin.

 

Lamput%20005.jpg

 

Lamput%20003.jpg

 

 

Lamput%20004.jpg

 

Makuuhuoneen seinälle kiinnitettiin koukut joihin lamput sitten asetettiin. Johdot kiinnitettiin toisiinsa nippusitein ja koska näissä roikkalampuissa ei ole erillisiä kytkimiä niin niitä varten hankittiin kytkimellinen jatkojohto josta lamput saa helposti päälle ja pois. Lisää käyttömukavuutta huomattavasti.

 

Lamput%20006.jpg

 

Lamput%20010.jpg

 

Lamput%201.jpg

Makuuhuoneen valaisimiin täytyy vielä hankkia hiukan himmeämmät lamput, sillä niiden on tarkoitus toimia tunnelmavaloina.

Tunnelmallista lauantai iltapäivää <3.