Nyt kaikki kanssasisustajat huomio! Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni tätä nimenomaista kohtaa kodissamme. Mun mieltä on  siis askarruttanut  eteisemme ja sen nurkassa sijaitseva kaappi. Kaappi sinällään on hyvä, sillä se kätkee sisälleen kaiken sen mitä kodinhoitohuoneen siivouskaappiin ei mahdu aina ompelutarvikkeista pölynimurinpusseihin. Sen lisäksi, se on tuohon nurkkaan juuri sopivan kokoinen. Mutta muutoin se sitten onkin silmille pomppaava ja ihan hirveä.

 

004.jpg

 

rauharentola%20008.jpg

 

Sen vuoksi mun silmiin koko eteinen näyttää "pahalta". Mitä tälle kaapille voisi sitten tehdä? Olen ajatellut, että  oven reunat voisi maalata tai kenties päällystää koko kaappi esimerkiksi dc-fix:llä. Tuleeko sulla jotain mieleen? Kaikki kaapin ilmettä kohentavat vinkit otetaan kiitollisina vastaan (mikäli sellainen on ylipäätään mahdollista). Tai mikäli tiedät juuri sen oikean naamioimisvinkin niin sekin käy sillä tuollaisena se on vaan ehdottoman no no.

 

rauharentola.jpg

 

Sisustuspulmista toiseen pulmaan nimittäin se toinen pulma liittyykin sitten marraskuun alussa olevaan varsin pulmalliseen päivään, hääpäiväämme. Mitä ihmettä annan lahjaksi miehelleni? Siihenkin hyvät vinkit ovat kultaakin kalliimpia. Mä luotan teihin <3.