Olipa kerran yritteliäs nainen, jonka työhuoneessa valmistui toinen toistaan ihanampia mekkoja, hattuja ja housuja pienille prinsessoille ja vähän myös niille prinsseillekin. Ahkerasta yrittämisestä huolimatta ekologiset lasten designvaatteet eivät saaneet alleen tarpeeksi nostetta ja oli aika siirtyä eteenpäin. En aio valehdella, sillä me jäämme kaipaamaan noita ihania vaatteita; pitsiä ja puuvillaa, raitoja ja ketunhäntiä. Mutta olemme samalla ylpeitä, että saamme olla mukana myös uudessa tarinassa, tarinassa nimeltä Tuuni & Loru.

Tuuni & Loru on kahden suunnittelijaystävyksen yhteinen ekovalveutunut tuotemerkki, joka pitää sisällään sen ihanan kotoisen mummola twistin. Tuija Lommin laukut ja asusteet kantoivat aiemmin nimeä Tuuni ja Susanna Toivasen lastenvaatemallisto kulki nimellä Loru. Nyt he kumpainenkin tuovat  uuteen yhteiseen Tuuni & Loru mallistoon jotakin tuttua, turvallista ja vanhaa, luoden samalla jotain aivan uutta. Mä kokosin teille pienen kollaasin uudesta mallistosta yrittäen löytää teille malliston punaisen langan.


TuuniLoru%20Collage.jpg
Kuvat: Tuuni & Loru


Mallisto pitää sisällään naisten vaatteita ja asusteita, koruja ja laukkuja sekä ripauksen ihanuuksia pienille tytöille. Kauniin yksinkertainen ja ajaton musta mekko yhdessä keltaisen pussukan kanssa taitaa olla ne mun lempparit. Niiden lisäksi pienten tyttöjen ihanuus puuteripinkki Pouta-mekko, joka löytyy täältä.


Onko sulle kumpikaan merkki entuudestaan tuttu
ja mitä mieltä olet uudesta tarinasta nimeltä Tuuni & Loru?