Näin sateisena ja tuulisena päivänä on ihana vaan pysytellä peiton alla ja unelmoida. Ihan kokopäiväiseen unelmointiin ei tänäänkään ole mahdollisuus sillä illalla on tiedossa pienoiset kesäjuhlat Majakkalaiva Relandergrundilla. Sää olisi toki voinut olla toinen mutta uskon vakaasti siihen, että hyvä seura korvaa huonommankin sään.

Huonosta säästä siirrymmekin sujuvasti sisätiloihin ja tällä kertaa Olo-Onnelan sisätiloihin. Meidän oma Puuha - Patemme viritti  nimittäin Olo-Onnelaan sähkölampun ja nyt leikit onnistuvat vähän synkemässäkin säässä. Valojen lisäksi Olo-Onnelan kerrossänkyä muokattiin hiukan turvallisemmaksi pienimmällekin leikkijälle. Kerrosänkyyn nousu, kun onnistui varsin kätevästi mutta alastulo oli liian usein laidan yli humps. Vaikka pudotus ei ole järin suuri voi siinäkin huonolla tuurilla satuttaa itsensä.

 

DSC_0290%20rauharentola.jpg

 

DSC_0288%20rauharentola.jpg

 

DSC_0295%20rauharentola.jpg

 

Pihavaraston siivouksen yhteydessä varaston uumenista löytyi pinnasänkyn osat, joista oma nikkarimme kätevästi suunnitteli ja toteutti turvalaidat Olo-Onnelan yläsänkyyn. Näin siis mennään ainakin tämä kesä ja kaikki lapset voivat turvallisesti leikkiä yhdessä leikkkimökkileikkejä. Ei ehkä maailman kaunein mutta varmasti turvallisempi.

 

DSC_0296%20rauharentola.jpg
Roikkalamppu toimii hyvin myös leikkimökin sisustuselementtinä. Ja oven yläpuolelle asennettuna se on myös turvallisesti korkealla suojassa.

 

Mitä sun sadepäivän suunnitelmiin kuuluu?