Vuoden viimeiset päivät kuluvat verkkaiseen tahtiin. Täällä nautitaan joka hetkestä ja samalla valmistaudutaan hiljalleen vuodenvaihteen jälkeen koittavaan toisenlaiseen arkeen. Haikeaa mutta samalla äärimmäisen vapauttavaa. Ajatus omasta ihan oikeasta työajasta tuntuu edelleen lähes uskomattomalta. Kunhan niitä töitäkin vaan siunaantuisi niin paljon, että saisi työajan täytettyä. Mutta tänään ei vielä murehdita huomista vaan murehtimisen sijaan voi keskittyä vaikkapa aleshoppailuun, joka on kyllä jäänyt melkoisen laihaksi tänä vuonna.

Kodin1:sen verkkokaupasta kävin klikkailemassa ostoskoriin Annon kankaita muutaman euron metrihintaan. Sen enempiä miettimättä keräsin koriin mustavalkoisia ja keltaisia paksuja puuvillaneuloskankaita ja ohuempia puuvillakankaita. Ja heti paketin saapuessa Annon plussakankaasta syntyikin minimiehen sänkyyn tyynyliina ja pussilakana. Kahdesta 100 x148 cm palasta tuli juuri sopiva pussilakana juniorkoon peitolle. Tyynyliinaan harmaita plussia ja pussilakanaan yhdistelin sekä harmaita että mustia plussia. Kivan raikas kokonaisuus, johon on helppo yhdistellä muita huoneen mustavalkoisia kuoseja.


DSC_0223%20rauharentola.jpg


DSC_0224%20rauharentola.jpg


DSC_0226%20rauharentola.jpg


DSC_0232%20%282%29%20rauharentola.jpg


Minimiehen huoneessa on tapahtunut muutoinkin pientä muutosta ja palaan siihen heti ensi vuoden alussa. Pysy kanavalla, niin pääset näkemään muutoksen heti ekojen joukossa. Ja samalla saat vinkkejä miten pienillä jutuilla voidaan muuttaa ja raikastaa lastenhuoneen ilmettä.


DSC_0240.jpg

Jokohan mä voisin tässä kohdassa kiitellä menneestä vuodesta ja toivottaa yllätyksellistä uutta vuotta?
No mutta mukavaa keskiviikko iltapäivää kuitenkin <3.