Alkuperäisenä tarkoituksenani oli tänään kertoa teille  ihanista miniamppeleista, jotka poimin mukaan Tigerista viime viikonloppuna. Tällä kertaa asiat menivätkin kuitenkin hiukan toisin ja tämä tarina sai aivan uuden käänteen, josta kerronkin nyt.

 

DSC_0658%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Asioin siis viikonloppuna Tiger myymälässä ja päätin ostaa myös muutaman jo pitkään ihastelemani miniamppelin, joka vaikutti juuri sopivalta yrttiamppelilta. Ja koska hintaakin oli vain 3 eur:a kappaleelta mukaan tarttui niitä muutama. Kotona sujautin niihin ihan vaan kaupan vihannesosastolta löytyviä yrttiruukkuja ja lopputulos oli juuri sellainen kuin toivonkin sen olevan. Graniitinharmaat amppelit istuivat hyvin keittiön harmaaseen värimaailmaan.

 

DSC_0645%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0527%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Yrttiruukut eivät kuitenkaan ehtineet kauan sulostuttaa keittiömme ikkunassa, sillä eilen tapahtui jotain aivan odottamatonta. Eilen lapset piirtelivät rauhassa keittiönpöydän ympärillä, kun yhtäkkiä kuului poks ja lapset huusivat kilpaa: äiti sun yrttiamppeli räjähti. Ja niin olikin kirjaimellisesti käynyt. Toinen amppeleista oli nimittäin haljennut pituussuunnassa alhaalta ylös asti. Jännitteen muovisessa amppelissa on täytynyt olla älyttömän suuri, sillä niin leveä tämä halkeama heti halkeamisen jälkeen oli. Miten ja miksi? Mitään järkevää selitystä tälle ei kuitenkaan löytynyt ja nyt olen yhtä amppelia köyhempi. Laitoin toki heti reklamaatiota tuotteesta mutta mitään sen suurempaa draamaa ei tämä kolmen euron amppeli osakseen ansaitse.

 

DSC_0598%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Tuote on nyt reklamoitu ja palautuksesta sovittu. Ehkäpä uskallan käydä vaihtamassa tämä rikkoutuneen uuteen vai kuoppaanko ajatuksen suosiolla?

Oliko kysymyksessä tyyppivika vai silkkaa sattumaa?
Löytyykö sinulta näitä amppeleita ja miten ovat toimineet käytössä?