Yhteistyössä: Sokos Hotel Presidentti

Keväinen keskiviikko iltapäivä oli varattu kukkamekoille, kuohuvalle ja kauniille hotellihuoneille. Tosin kukkamekkoa ei minun päällä tälläkään kertaa nähty ja ilmakaan ei ollut kovin keväinen. Kouhuvaa, kauniita hotellihuoneita sen sijaan riitti ja Ivana Helsingin kauniita kukkamekkojakin saimme ihastella kauniiden mallien päällä. Sokos Hotel Presidentti uudistaa valtavaa huonearsenaaliaan ja joitakin huoneuudistuksia on jo nähtävissä. Tämä Paola Suhosen ja KOKO3:n yhteistyö tulos henkii suomalaisen sielunmaiseman ja suomalaisten ilmiöiden keskeisimpiä elementtejä.

 

DSC_0793%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Suunnittelija Paola Suhosen sisustuskonsepti leikittelee Sokos Hotel Presidentissä pohjoisilla tunnelmilla. Skandinaavisuus, slaavilaisuus ja  arktinen ulottuvuus sekoittuvat suomalaisuuteen ja syntyy 5 toisistaan poikkeavaa teemaa. Juhannus, Talvimyrsky, Sisu, Hiljaisuus ja Satumetsä. Jokainen omalla tavallaan vahva ja puhutteleva kokonaisuus. Näiden kokonaisuuksien sisustussuunnittelusta vastaa KOKO3.

 

JUHANNUS = Yöttömien öiden taikaa, hyttysen ininää ja seitsemän kukkaa tyynylläsi. Suomalaisen kesän romantiikkaa parhaimmillaan. Tapetin kasvien kuvat on otettu Paolan omasta herbaariosta.

 

DSC_0829%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0824%20%282%29%20rauharentola.jpg
Jokaisen teemahuoneen seinällä huonetta koristaa kaunis ryijy.

 

 

DSC_0818%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0831%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0825%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0816%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

TALVIMYRSKY = Pakkanen narisee, lumihiutaleet leijailevat, jossain saattaa tuulikin tuivertaa. Vaikka tässä huoneessa onkin lämmin talvimyrskyn tunnelma on vahvasti aistittavissa.

 

DSC_0835%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0834%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

SISU = Suomalainen sisu on mielenlujuutta. Sitä, ettei lannistuta pienistä. Mennään virtaviivaisesti eteenpäin ja vaikka kompastutaan ei kaaduta.

 

DSC_0792%20%282%29.jpg

 

DSC_0799%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0801%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0802%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

HILJAISUUS = Hengitä syvään ja siirräajatuksesi metsän siimekseen tai meren syleilyyn. Tässä tilassa on käsin kosketeltavaa viileän utuista harmoniaa, pehmeitä sävyjä ja helppo hengittää.

 

DSC_0778%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0775%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

SATUMETSÄ = Menninkäiset kuljeskelevat tummanvihreässä sammaleessa ja kultasiipiset keijut lentelevät kissankellojen yllä aamukasteessa. Jossain laulaa satakieli vai onko se sittenkin pöllön huhuilua. Sadussa mahdotonkin muuttuu mahdolliseksi ja pieni hetki sadun maailmassa ei tee pahaa aikuisellekaan.

 

DSC_0808%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0809%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Mikä näistä huoneista olisi sinun suosikkisi ja miksi? Kerro ja voit voittaa itsellesi kauniin kesäisen Ivana Helsinki pussukan. Lisäarvan saat, kun yrität arvata mikä minuun teki suurimman vaikutuksen. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 28.5.2017 klo. 23.59.

 

RAUHARENTOLA%20DSC_0908%20%282%29.JPG.jp

 

RAUHARENTOLA%20DSC_0903%20%282%29.JPG.jp

 

Onnea arvontaan ja ihanan aurinkoista perjantaipäivää <3.
Se on KEVÄT nyt!