Askartele hauskat lennokit

Lennokit lentämään! Meillä on tänä syksynä aikaisempaa vähemmän yhteisiä arkivapaapäiviä minimiehen kanssa. Siksi olenkin päättänyt keksiä niille harvoille yhteisille vapaapäiville jotain erityistä ja mukavaa puuhaa. Ensimmäistä vapaapäivää varten löysin hauskan ja yksinkertaisen lennokkiaskartelun. Josta varmasti riittää kivaa yllin kyllin. Nämä hauskat lennokit syntyy isommalta askartelijalta ihan yksinäänkin mutta yhdessä aikuisen kanssa ne onnistuu myös pienemmältäkin askartelijalta.

Lennokkeja varten tarvitset:

kartonkia

paperipillejä

teippiä

sakset

kynän

viivottimen

Leikkaa kartongista kaksi suikaletta, joiden mitat ovat n. 2,5cm x 12,5cm ja 2,5cm x 25 cm.  Teippaa suikaleiden päät yhteen niin, että saat molemmista suikaleista rinkulat. Yhden pienen ja yhden ison. Teippaa sitten rinkulat paperipillin molempiin päihin, jonka jälkeen lennokkisi on valmis neitsytmatkalleen.

Tämä askartelu sopii oivasti mm. pikkupoikien synttärijuhlien ohjelmanumeroksi. Ensin askarrellaan yhdessä lennokit ja sitten pidetään hurjat lentokisat. Tilaa kilpailua varten on kuitenkin hyvä varata reilusti, sillä nämä lennokit lentää melkoista vauhtia.

Askartelemisiin!

 

Alkuperäinen ohje löytyi täältä.


 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Metallilankakorit itse tehden

Metallilankakorit syntyy helposti myyrä- tai eläinverkosta. Verkon lisäksi tarvitset vain sivuleikkurit ja pihdit. Mikäli haluat maalata korin tarvitset vielä haluamasi väristä spraymaalia.

Itse askartelin terassin reunasta poistetusta myyräverkosta korin keittiöön. Päädyin maalaamaan sen kuparinvärisellä spraymaalilla. Jättääkö sen sen väriseksi ja lisätä hiukan lisää kuparia keittiöön vai maalatako se vielä kertaalleen ja jos niin millä värillä? Mikäli kori tuon väriseksi jää se vaatii ehdottomasti seurakseen jotain samansävyistä yksityiskohtaa. Ehkäpä suhauttelen vielä talouspaperitelineen samalla värillä.

Pienireikäinen verkko mahdollistaa korien monet eri käyttötarkoitukset. Tämä kori toimii tiskivälinekorina keittiössä mutta isommalle korille löytyisi käyttöä muualtakin. Kevyt metallilankakori on kuitenkin melko vahvaa tekoa ja halutessaan sitä voi vielä vahventaa kääntämällä korin yläreunoja hiukan tai asettaa korin pohjalle vaikkapa vanerisen pohjalevyn.

Kerro ihmeessä, mikäli haluat kuvalliset ohjeet korien valmistukseen, niin väkerrän toki sellaiset.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja aurinkoa päivääsi!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

DIY lehtikotelo muropaketista

Koulujen ja syksyn alkaessa on hyvä kaivella muistilokeroista työpisteeseen, järjestelyyn tarkoitettuja yksinkertaisia askarteluohjeita. Usko tai älä jopa isommat lapset saattavat  innostua askartelemaan.

Nti F askarteli itselleen muutaman lehti-/paperikotelon tyhjistä muropaketeista. Itse olen näitä joskus näperellyt pesuainepurkeista, jotka ovat hiukan jämäkämpää pahvia ja kestävät näin kovempaakin kulutusta. Niin tai näin, tärkeintä on varmistaa, että kotelo on sopivan kokoinen säilytettäville papereille tai lehdille.

Tätä varten tarvitset:

  • pahvinen paketti
  • lyijykynä
  • kumi
  • viivotin
  • sakset
  • maalia, päällystysmuovia kangasta tms. kotelon päällystämiseen

Mittaa ja piirrä ääriviivat kotelolle. Leikkaa. Päällystä tai maalaa kotelo haluamallasi tavalla.

Tämä kotelo maalattiin kuparinvärisellä spraymaalilla ja siihen tehtiin kivaksi yksityiskohdaksi varsin osuva tekstitarra etikettitulostimella tulevia koulupapereita ajatellen.

Varsin kaunis metallinen lopputulos, melko yksinkertaisesti.

Herättääkö syksy sisäisen askartelijasi?

DIY kakkulautanen kierrätysmateriaalista

Viimeisiä lomapäiviä viedään. Minimies palaa päiväkotiin huomenna, minä siirryn pehmeällä laskulla takaisin töiden pariin. Koululaiset saavat levätä vielä yhden päivän ennenkuin arkinen aherrus torstaina alkaa. Sitä ennen oli kuitenkin vielä loistavasti aikaa yhteen DIY projektiin.

Minulta kysytään usein mitä näpertelen kaikista mieluiten ja vastaus siihen on yksinkertaisen helppo. Lähinnä sydäntäni on vanhasta uutta projektit, joissa voin antaa jo olemassa oleville esineille uuden muodon ja käyttötarkoituksen, kuten nytkin.

Tässä projektissa käytin nyt sisustuksenkin tämän hetkisinä hitteinä tituleerattuja materiaaleja; keramiikkaa ja luonnollista puupintaa maustettuna hitusella metallista hohtoa. Materiaali löytyi Kierrätyskeskuksesta muutamalla kolikolla.

Korvattomasta keramiikkamukista, pyöreästä puisesta tarjoilulaudasta syntyi kauniin persoonallinen kakkulautanen hiomapaperin, kuumaliiman ja kuparinvärisen spraymaalin avulla.

Hioin tarjoilulautasesta vanhaa puupintaa pois ja selkeästi vaaleamman kohdan päädyin maalaamaan spraymaalilla kuparin sävyiseksi. Rajaamiseen käytin maalarinteippiä ja maalin kuivumisen jälkeen viimeistelin maalirajaa vielä varovasti hiomapaperin avulla. Viimeiseksi liimasin keramiikkakupin kakkulautasen jalaksi kuumaliimalla.

Kerroksellisesti kattaminen on visuaalisesti kaunista mutta samalla myös erittäin käytännöllistä. Erikorkuiset  tarjoilu- ja kakkulautaset voi helposti asetella myös lomittain, jolloin pieneenkin tilaan saa mahtumaan yllättävän monta tarjoiluastiaa.

Koska tähän projektiin tarvittiin spraymaalia vain vähän niin sitä jäi jäljelle vielä kylliksi yhteen teinin omaan projektiin, johon palaamme myöhemmin tällä viikolla. Ihanaa, että askartelukärpänen puree välillä myös muita perheemme jäseniä.

 

Aurinkoa päivääsi <3.

Tallenna

DIY – tee itse tappitaulu

Tappiseiniä/tappitauluja (pegboards) näkyy nyt paljon erilaisten sisustuksien yksityiskohtina. Pieniä ja suuria, puunvärisiä ja maalattuja. Lastenhuoneissa, eteisissä ja keittiöissä, joten päätinpä minäkin kantaa korteni kekoon. Ison tappiseinän sijaan päädyin nikkaroimaan pienen ja sievän ”tappitaulun”, sillä meillä ei yksinkertaisesti ole tilaa isommalle vaikka sellaisesta ihan avoimesti haaveilenkin. Ehkä sellainen meille tulee sitten joskus tulevaisuudessa.

Tämä taulu syntyi hauskan muotoisesta jämäpalasta 9mm vaneria, johon porakoneella porattiin sopiva määrä 10mm:siä reikiä. Reikien poraamisen  jälkeen maalasin taulun liitutaulumaalilla. 10mm:stä pyörölistasta sahattiin reikiin sopivan mittaisia tappeja. Osaan tapeista kiinnitin vielä kuumaliimalla  suurehkot puunapit päihin, sekä tein kapeahkon hyllyn pienestä palasta vaneria. Hyllyn kiinnitin sitä kannatteleviin tappeihin kuumaliimalla. Näin se pysyy paikallaan hiukan haastavimmissakin olosuhteissa.

Hauskaa ja raikkaan yksinkertaista tappitaulua helppo muokata erinäköiseksi ja se taipuu moniin eri käyttötarkoituksiin aina ilmoitustaulusta naulakoksi.

Tämä taulu tullaan kiinnittämään ruuveilla tuulikaapin seinään, kunhan vaan tässä hektisessä elämänvaiheessa ehditään. Kuvausrekvisiittana toimineen Aloe veran paikalle olen ajatellut hankkia jonkin hauskan mini kaktuksen, jonka uskon viiihtyvän myös tuulikaapin vaatimattomissa olosuhteissa. Onko sinulla vinkkiä mistä sellaisen löytäisin ja mikä lajike olisi se paras mahdollinen?

Mä oikaisen itseni nyt hetkeksi sohvalle nauttimaan lauantain rennosta fiiliksestä. Johan sitä arkea on ehditty maistelemaan ja pieni lepohetki on täysin ansaittu.

Tallenna

DIY yksinkertainen koruteline

Miksi piilottaa kauniit korut korurasioihin tai laatikoihin, kun muutaman lempparikorun voi laittaa kauniisti esillle osaksi sisustusta. En tiedä sinusta mutta minulla korutyyli kulkee yksyhteen sisustuksen kanssa ja näin ollen rakastan myös yksinkertaisia koruja. Koruilla ja miksei muillakin käyttöesineillä sisustaminen tuo rutkasti persoonallisuutta ja omaperäisyyttä sisustukseen.

Vähemmän on tässäkin enemmän eli vain muutama kaunis koru kauniisti esille ilman korukauppafiilistä. Halutessaan esillä olevia koruja voi toki sitten vaihdella fiiliksen mukaan.

Kerroin jokin aika sitten yhdestä suosikki Youtube kanavastani, ja tänään vuorossa on sitten toinen, josta tämä seuraava ideakin löytyi. Nastazan kanava on täynnä yksinkertaisia ja trendikkäitä diy ideoita ja tuunausvinkkejä. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa ja poimia mukaan vaikka muutama yksinkertainen ”Ikea hack”.

Tätä korutelinettä varten tarvitset sopivat pätkät vaneria, kaksi pitkää ja kaksi lyhyttä.  Koon päätät ihan itse mutta telineen korkeus kannattaa tehdä sellaiseksi, että myös pisimmät korusi mahtuvat siinä vapaasti roikkumaan.  Vanerin lisäksi tarvitset metallisia ruuvattavia koukkuja ja kuumaliimaa.

Mittaa ja merkitse koukkujen paikat ja pyöritä koukut paikalleen. Kokoa kehikko paloista kuumaliiman avulla. Voit toki käyttää tavallista liimaa ja puristimia mutta kuumaliiman avulla saat heti valmista ja melkoisen kestävän lopputuloksen. Lopuksi asettele lempparikorusi paikoilleen.

 

Sateenraikasta perjantaita ja ihanaa viikonloppua.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

DIY postituskuoresta kynäpurkiksi

Selailin tässä taannoin englanninkielistä paperiaskartelukirjaa, jonka nimeä tai tekijää en valitettavasti painanut mieleen. Yhden idean kuitenkin tallensin mittoineen ja piirrustuksineen hätäisesti paperille. Onnistuin kuitenkin hävittämään ohjeen ja pitkällisen googlettelun jälkeen taisin löytää tuon samaisen ohjeen tai ainakin kovasti samantyylisen täältä. Ja tuota ideaa päätinkin testailla viikonloppuna. Materiaaliksi tähän valikoitui osittain repeytynyt kertalleen käytetty postituskuori, jonka pahvi oli sopivan jämäkkää ja toiselta puolelta kauniin ruskeaa.

 

DSC_0497%20%282%29%20RAUHARENTOLA.jpg

 

DSC_0477%20%282%29%20RAUHARENTOLA.jpg

 

Postituskuoren lisäksi tätä askartelua varten tarvitsin viivottimen, kynän, kumin, sakset ja kuumaliimaa. Juurikaan taittelutaitoa ei tähän yksinkertaiseen purkkiin tarvittu, se onnistunee siis vaivatta myös vasta-alkajalta.

 

DSC_0565%20%282%29%20RAUHARENTOLA.jpg

 

DSC_0566%20%282%29.jpg

 

DSC_0499%20%282%29%20RAUHARENTOLA.jpg

 

DSC_0559%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Muutama hetki myöhemmin minulla oli kaksi erikokoista yksinkertaisen tyylikästä geometristä kynäpurkkia valmiina syksyä ja koulujen alkua varten. Pienempi purkeista on tehty samalla mallilla mutta sen mittoja on hiukan pienennetty.

 

DSC_0542%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0549%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Mukavaa alkanutta viikkoa.

Lastenhuoneen sisustusesineet

Millaisia ovat parhaimmat lastenhuoneen sisustusesineet? No minäpä kerron. Omasta mielestäni lastenhuone tulee koristaa sellaisilla esineillä, jotka voi ottaa huoletta leikkiin mutta ovat silti kauniita katsella. Juuri tätä tarkoitusta varten mieheni suunnitteli ja nikkaroi eräänä sateisena kesäpäivänä tämän formula-auton. Auto toimii sisustuselementttinä pienen suuren miehen huoneessa mutta leikkiminen sillä ei ole missään nimessä kielletty.

 

DSC_0288%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Auto on rakennettu vanerista ja maalattu askartelumaaleilla ja mattapintaisella askartelulakalla. Muutoin musta-harmaan auton renkaat on jätetty rouheasti maalaamattomiksi ja käsittelemittömiksi.

 

DSC_0308%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0291%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0310%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Millaisia sisustusesineitä teidän lastenhuoneistanne löytyy?
Käytettäväksi vai vaan katseltavaksi?

 

 

Vintage Aarikkaa Kaamoksen väreissä

Olen kovasti ihastunut Aarikalle Saija Malilan suunnittelemaan pehmeälinjaiseen Kaamos kynttiläjalkasarjaan. Tässä kynttilänjalkasarjassa valurauta kohtaa lämpimän puun. Ja koska muotokielen ja materiaalin lisäksi mua kiehtoo tuossa sarjassa sävymaailma ja sen tuoma hiukan kova ja kylmä fiilis tuunailin jokin aika sitten vanhan niin ikään Aarikan vintage kynttilänjalan uuteen uskoon juuri tuosta Kaamoksen sävymaailmasta inspiroituneena.

 

DSC_0193%20%282%29%20RAUHARENTOLA.jpg

 

Hauska nähdä kuinka pelkästään maali muuttaa vanhaa mäntyistä (?) kynttilänjalkaa. Tämä kynttilänjalka on retro Aarikkaa oletettavasti 70-luvulta. Ja se löysi tiensä meille mieheni papan jäämistöstä.

 

DSC_0262%20%282%29%20RAUHARENTOLA.jpg

 

DSC_0274%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0287%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0235%20%282%29%20RAUHARENTOLA.jpg

 

Niin hullulta kuin se kuulostaakin niin nyt vaan odotellaan syksyn pimeitä iltoja ja virallisen kynttiläkauden käynnistymistä.

 

 

DIY tikkaripiilo

Lapset rakastavat tikkareita ja me vanhemmat tiedämme kuinka inhottavia ovatkaan ne puoliksi syödyt tikkarit, jotka ovat liimaantuneita pöydän pintaan, tasoille, mattoon ja päivän postin päälle. Kesälomareissulla kesken jäänyt tikkari kieräytetään nopeasti käsilaukusta löytyneeseen nenäliinaan ja pikkuhetken päästä perheen piltti haluaakin sen takaisin suuhunsa. Kuulostaako tutulta?

 

DSC_0094%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0080%20rauharentola.jpg

 

Meillä myös stereot ovat innostuneet katsomaan Youtubesta lapsille suunnattuja askarteluvideoita ja sieltäpä tämä ideakin löytyi. Päätimme testata sitä heti. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan huippu keksintö. Yllätysmunan muovisesta kotelosta syntyy nimittäin nopeasti ja varsin vaivattomasti tikkaripiilo, jonne tikkarin voi turvallisesti piilottaa silloin kun se ei ole suussa.

 

DSC_0054%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0066%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Poraa tai tee pistimellä reikä muovisen kotelon matalampaan puoliskoon ja työnnä kääreistä avattu tikkari reiästä läpi. Tikkaripiilon voi halutessaan koristella, mutta nämä hempeänsävyiset kotelot eivät mielestäni erityiskoristelua kaivanneet.

 

DSC_0086rauharentola.jpg

 

DSC_0061%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0098%20%282%29%20rauharentola.jpg
Tikkaripiilo napsahtaa helposti kiinni ja auki.

 

Kaapinkätköistä löytyi muuten näitä muovisia yllätyskoteloita useampikin. Mitä kaikkea sinä olet niistä askarrellut?