Krapin pajassa

Kotiseuturakkautta ja intohimoa tiiviissä ja persoonallisen tunnelmallisessa paketissa; alueen taitelijoiden teoksina pöytälevyissä, valaisimina katossa ja sävelinä kaikkialla niiden välissä. Mitä, missä, milloin? Krapin pajassa, Tuusulan Rantatiellä.

 Krapin paja on Tuusulan Rantatielle Krapin pellolle  avattu uusi kulttuuritalo, kulttuurikaramelli. Sen avajaisia vietettiin hetki sitten suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2017. Pajassa pääsee nauttimaan kulttuurista, herkuista ja elämästä rennon boheemisti. Ja sen lisäksi se toimii myös kokous- ja juhlatilana.

 

DSC_0293%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0294%20rauharentla.jpg

 

DSC_0298%20rauharentola.jpg

 

Me pääsimme eilen illalla Kublolaisten kanssa tutustumaan tähän uutuuttaan puulle tuoksuvaan mystiseen ajanpysäyttävään pajaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ja nauttimaan tietenkin myös Krapin herkuista, kuten taivaallisesta  marjaisesta pannacotasta. Tämä paikka on ehdottomasti nähtävä myös in action. Klubi-ilta, hämyinen tunnelma ja lasi hyvää viiniä. Huokutteleva ajatus eikö? Klubi-illan jälkeen minä suuntaisin kotiin mutta jos matka on pitkä voi halutessaan ostaa klubipaketin ja yöpyä pihapiirissä Hotelli Krapisssa, nauttia klubi-illan lisäksi Street Food menusta, saunasta ja aamiaisesta.

 

Tähän päätteeksi teen vielä muutaman artistinoston pajan esiintyjäkaartista tulevaa kesää fiilistellen. Suomisoulin sielukas tulkitsija Sami Saari tulee Paja Bandin vieraaksi 9.6.2017 ja keskikesän juhlaa vietetään pajalla yhdessä Hanna Pakarisen kanssa.

 

Illan elämyksen tarjosi: Keski-Uudemaan blogit Kublo & Krapin paja

Living 24/7 arvontamuistutus

Tämän viikon ajan ehtii vielä osallistumaan arvontaan, jossa palkintona on 35 eur:n arvoinen lahjakortti Living 24/7 verkkokauppaan. Klikkaa itsesi mukaan arvontaan tästä.  Arvonta päättyy sunnuntaina 13.12.2015 klo 23.59.

 

DSC_0218%20%282%29%20rauharentola.jpg
 

 

Oiva lahjavinkki kahvinystävälle on Nicolas Vahén aromikas kahvi Urban Coffee. Se on sekoitus parhaita kahvipapuja Kolumbiasta, Intiasta ja Brasiliasta. Mittalusikka toimii samalla pussinsulkijana. Kätevää eikö totta?

 

DSC_0225%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0229%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0231%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Nicholas Vahé on Ranskalaissyntyinen kokki ja chocolatier. Hän on saanut oppinsa kolmen tähden Michelin-ravintolassa. Nicholas Vahé on tullut tunnetuksi maailmalla omaa nimeään kantavasta herkkujen ja erikoisruoka-aineiden sarjasta, johon kuuluu kaikkea mahdollista  risotoista mausteisiin öljyihin ja suussasulavista suklaista maukkaisiin pestoihin.

 

Kahvin lisäksi löydät myös monet muut tämän gourmet brändin  tuotteet  Living 24/7 valikoimasta.

 

Aurinko paistaa, joten mä taidan sen kunniaksi keittää kahvit.

Ihanaa viikkoa <3.

 

Tämän kesän ensimmäiset kesäjuhlat

Kesäjuhlakausi on nyt korkattu, kun eilen juhlistettiin kesää Pienen Ideapuodin kesäjuhlissa tunnelmallisessa Relandersgrundin majakkalaivassa. Laiva on ankkuroituna aivan Uspeskin katedraalin katveeseen ja onkin keskeisen sijaintinsa vuoksi varsin varteenotettava paikka pienten ja intiimien juhlien järjestämiseen.

 

20150603_172104.jpg

 

Jo pelkästään eilisen sään vuoksi tunnelma oli merellinen. Vaikka sade olikin kaikonnut ja juhlakenkinä ei tarvittukaan kumppareita sai puuskittainen kova tuuli paatin keinahtelemaan mukavasti vaikka ankkuroituna oltiinkin.

 

20150603_172514.jpg

 

Valkoiseksi maalatut rautaseinät, valkoiset pöydät punaisine tuoleineen ja muutama merellinen sisustuselementti tekivät tilasta raikkaan ja viihtyisän. Oikeassa paikassa oikein käytettynä vähänkin voi olla enemmän. Ja täällä se se tosiaan oli niin.

 

20150603_172542.jpg

 

20150603_172609.jpg

 

20150603_172630.jpg

 

20150603_172422.jpg

 

20150603_172443.jpg

 

20150603_172455.jpg

 

20150603_172849.jpg

 

Kesäillan tunnelmaa, suuussa sulavaa iltapalaa ja kuplajuomaa. Ihana aloitus tälle kesälle.

Joko sun kesäjuhlakausi on aloitettu?

Ripaus afrikkalaista rytmiä Presidentti Special Blend 2015

Laatikollinen kahvia kotiovelle toimitettuna, kahviholistin unelma päivänavaus eikös? Tutustutan teidät nyt juuri sopivasti iltapäiväkahvin aikaan laatikosta löytyneeseen Presidentti kahvin tämän vuoden erikoissekoitukseen. Onko sulle nyt neljännen kerran markkinoille tuleva rajoitetun ajan saatavilla oleva Presedentti-kahvivalikoiman erikoissekoitus aikaisemmilta vuosilta tuttu?

 

DSC_0319%20rauharentola.jpg

Kahvi: Presidentti Special Blend 2015 (saatu blogin kautta)

 

Pauligin tämän satokauden erikoissekoituksessa Prsedentti Special Blend 2015 kahvissa maistuu afrikkailainen rytmi. Kilimanjaron ravinteikkaasta maaperästä ja trooppisesta ilmastosta kahvi saa hedelmäisen  vivahteisuuden. Kun siihen on lisätty vielä papuja Uudesta-Guinesta ja Sidamo-papuja Etiopiasta on kokonaisuus varsin vakuuttava. Oikeastaan mikään tässä kokonaisuudessa ei mene vikaan. Loistava kahvivalinta kevään kynnyksellä vaikkapa pääsiäispöytään ja kannattaapa sitä säästää myös äitienpäivän aamukahviksi. Maistuu hyvältä sellaisenaan mutta voisin kuvitella lisääväni hedelmäisyyden tuntua vaikkapa siivulla hedelmä-kookoskakkua.

 

DSC_0322%20rauharentola.jpg

 

DSC_0314%20rauharentola.jpg

 

Tätä kahvia voi ostaa hyvin varustelluista myymälöistä 1.3.2015 alkaen ja sitä on saatavilla vain rajoitetun ajan.

 

Aiotko sinä maistaa?
Kahvintuoksuista iltapäivää.

 

 

Makumatkalla.

Eilen sunnuntaina pääsin hiukan haistelemaan lännen tuulia, nauttimaan Hangon auringosta ja ennenkaikkea maistelemaan toinen toistaan ihanampia herkkuja. Olin nimittäin aveckina Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n  järjestämällä jouluruokakierroksella idyllisellä Länsi-Uuudellamaalla.  Mä lähdin soittelen sotaan ja olin täysin puhelimen kameran varassa. Mennään näillä nyt ja lupaan tarjoilla teille erillisen kuvakollaasin matkasta myöhemmin, kunhan saan muutaman lainakuvan.

20141214_131904.jpg

Matka kulki seuraavaa reittiä. Westerby Gård, Hanko Sjöbergin tila ja Origo ravintolan saaristolaispöytä. Josta matka jatkui kohti Deli Tukun lähiruokamyymälää/ravintolaa ja Fiskarisia; Wärdshusia ja Rekolan panimoa. Ja lopuksi saimme nauttia vielä siuntiolaista Sjundbyn jäätelöä. Kyselkää ihmeessä jos jokin kohteista kiinnostaa erityisesti ja haluatte saada lisätietoa.

20141214_104150.jpg

20141214_121057.jpg

20141214_123137.jpg

20141214_143536.jpg

Deli Tukun lämmin rosolli oli mielenkiintoinen makukokemus ja sattaapa olla, että sitä löytyy jokinlaisessa muodossa myös meidän joulupöydästä.

FB_IMG_1418568109878.jpg

20141214_174157.jpg

On sanomattakin selvää, että kertakaikkisen liikkis ja niin tunnelmallinen Fiskarsin alue vanhoine puutaloineen lumosi minut täysin. Sinne on päästävä uudelleen paremmalla ajalla (nyt pimeä laskeutui liian äkkiä), sillä sieltä löytyy paljon katsottavaa ja koettavaa näin sisustusbloggaajankin vinkkelistä.

20141214_150748.jpg

20141214_152434.jpg

Tuijaisiksi kotiin ostin vähän Mozart perunaa Sjöbergin tilalta, sinappia joulupöytään Deli Tukusta sekä miesväen saunaoluet aattosaunaa varten Rekolan Panimosta.

Mukavaa viikonalkua <3.

Aina on aikaa pieneen nautintoon Paulig Cupsolo

Kuten aikaisemmin kerroin mä olen melkoinen kahvifiilistelijä ehkä silloin tällöin jopa hiukan hifistelijäkin, kahvin pitää vaan yksinkertaisesti maistua, tuoksua ja ennen kaikkea siitä tulee voida nauttia. Kaipasin kuumeisesti vaihtelua kahvinautintoihini ja varsin kätevä tapa laajentaa makunautintojaan on keittiössämme komeileva Paulig Cupsolo keitin. Ihan perus musta kahvi tällä koneella ei ole mun juttu, vaan ne ”makukahvit” kuten esimerkiksi aivan ihana Caramel Latte.

 

DSC_0022.jpg

Paulig Cupsolo Verus -kapselilaite (saatu blogin kautta)

 

DSC_0019.jpg

 

Laiteella on paikka keittiön tasolla vedenkeittimen ja Moccamasterin vieressä. Siinä ne ovat nätissä rivissä kaikki keittiömme kuumajuomalaitteet. Kapselit laitoin helposti käden ulottuville laitteen viereen metallilankakoriin. Maitokapseleille ei ole vielä omaa säilytyspaikkaa mutta eiköhän sellainenkin löydy. Kertokaahan miten te muuten säilytätte kapseleita?
 
 
DSC_0015.jpg
 
 
Cupsolon käyttö on  todella yksinkertaista, kunhan vaan muistaa tyhjentää vanhat kapselit ja puhdistaa laitteen riittävän usein.
 
 
DSC_0023.jpg
 
Vinkki:
Paulig shopissa on vielä hetken (marraskuun ajan)  meneillään kampanja, jolloin kaikki Cupsolo-laitteen ostavat saavat kaupan päälle Cupsolo-joulukalenterin. Kun toimii nopeasti  ehtii saada laitteen tilauksen yhteydessä joulukalenterinkin.
 
 
DSC_0025.jpg
 
 
DSC_0029.jpg
 
 
DSC_0015.jpg

 

Mikä on sun lemppari kuumajuomasi?

 

 

DIY glögilasin suojus & ne ekat glögit ja kampanjavinkki

En vaan voinut enää odottaa. Vaikka lumiseen kylmään talveen ja jouluun on vielä matkaa niin joulufiilistelyissäni lämmittelin ne tämän vuoden ensimmäiset glögit. Ulkona  käy melkoinen viima ja sisälläkin teki mieli vetää villasukat jalkaan ja ottaa kuppi kuumaa glögiä.

 

DSC_0018%20rauharentola.jpg

 

Ei silti mä rakastan näitä  lumettomia pimeitä iltoja, kynttilän valoa ja ihanan lämmintä sohvannurkkaa. Mä en tarvitse joulun fiilistelyyn tai odotukseen sitä lunta vaan  oikeaan tunnelmaan pääsee mm. makujen ja tuoksujen kautta. Glögissä jossa missä tuoksuu joulu eikö? Se on kuin lupaus tulevasta. Vielä, kun malttaisi hetken odottaa.

 

DSC_0010%20rauharentola.jpg

 

Ja koska meillä ei ole mitään erityisiä glögilaseja vaan glögi on nautittu yleensä ihan perusmukeista päätin tänä vuonna askarrella kuummuutta kestäville vanhoille laseille nämä yksinkertaiset suojat. Helppo ohje ja onnistuu varmasti myös mun kaltaiselta maanantai neulojalta.

 

DSC_0002%20rauharentola.jpg

 

Mä käytin tässä tummanharmaata jämälankaa ja puikot taisivat olla numeroa 6. Loin n.30 silmukkaa ja neuloin aina oikeaa sopivan mittaisen pätkän. Päättelin ja harsin ympyräksi. Ympärille kiinnitin juuttinarulla kierrätysnapin. Erivärisillä napeilla on helppo merkitä lasit niin ne ei mene esimerkiksi illanistujaisissa sekaisin. Nappinnarun voi kiinnittää suojuksen ympärille tai laittaa vaikkapa kauniisti laskeutumaan ikäänkuin suojuksen alta.

 

DSC_0004%20rauharentola.jpg

Paulig cupsolo Verus (saatu blogin kautta)

 

DSC_0003%20rauharentola.jpg

Glögin ystävänä mua ilahduttaa se, että  voin nyt helposti valmistaa tätä mausteista juomaa kuppi kerrallaan Paulig Cupsololla.

 

Tunnelmallista iltaa.

Joko teillä on glögikausi avattu?

 

Ja lopuksi se vinkki. Paulig shopissa on meneillään kampanja jossa kaikki marraskuun aikana Cupsolo-laitteen ostavat saavat kaupan päälle Cupsolo-joulukalenterin.

 

DSC_0007%20rauharentola.jpg

 

Vielä ehditte osallistumaan puolen yön aikaan päättyvään PikkuBo printti arvontaan. Klikkaile itsesi sivupalkista arvontaan.

 

 

Life is a cabaret vol.1

Kotona taas omalla kotisohvalla. Mietin kuumeisesti millä muutamilla adjektiiveilla kuvailisin teille kuluneen viikonlopun kokemuksia. Ongelmana ei ollut niinkään niiden keksiminen vaan niiden rajaaminen. Lopulta päädyin näihin kolmeen adjektiiviin, johon kokemus parhaiten tiivistyy. Ainutkertainen, ennenkokematon ja arvokas. Tallinna ei ole minulle uusi tuttavuus ja tämä matka oli vaikka kuinka mones kymmenes mutta silti Tallinna osasi yllättää ja se näyttäytyi aivan uudella tavalla.

Matkaan lähdettiin leppoisasti laineilla lipuen määränpäänä siis Tallinna. Tiestittekö muuten, että Eckerö Linella on mahdollisuus ostaa ns. Lounge paikka jolloin matkasta tulee heti hitusen rauhallisempi ja rennompi. Oman istumapaikan lisäksi tarjolla on pientä purtavaa, kahvia, teetä, virvoitusjuomia, olutta ja viiniä.

Tallinnaan saavuttuamme hyppäsimme bussiin osoitteenamme Telliskivi Kalamajan alueella. Alueella on  paljon pieniä putiikkeja, secondhand -kauppoja ja monia pieniä yrityksiä. Telliskivessa sijaitsee myös suosittu ja paljon kehujakin saanut ravintola F-Hoone, jonne mekin suuntasimme nauttimaan kevyen salaattilounaan. Hyvän ruoan lisäksi myös ravintolan varsin mielenkiintoinen sisustus on nähtävyys. Palataan siihen vielä myöhemmin.

PA250037%20%282%29.jpg

PA250042.jpg

PA250025.jpg

Ostostosten ja lounaan jälkeen pääsimme kirjautumaan hotelliin ja nostamaan jalat kohti kattoa pieneksi hetkeksi. Solo Sokos Hotel Estoria, joka toimi majapaikkanamme on uniikki  tarinahotelli keskellä Tallinnaa, Original Sokos Hotel Virun ja Viru Keskuksen välissä. Tässä varsin värikkäässä hotellissa jokainen hotellin 93 huoneesta kertoo kuvin ja tekstein yhden kiehtovan kertomuksen Virosta.

PA250051.jpg

PA250048.jpg

PA250045.jpg

Päiväunien jälkeen oli aika vetää päälle vähän parempaa ja suunnata Merineitsi ravintolaan nauttimaan kaikkien aistien herkkuja show & dinnerin muodossa. Life is a cabaret kertoo cabaret -historiasta aina sotien välisestä ajasta uuden vuosituhannen alkuun. Kabareen lomassa nautimme ehkä yhden parhaimmista nauttimistani illalliskokonaisuuksista; savustettua hanhea, mureaakin mureampaa kanin satulaa ja melkein kuin juustokakkua, joka muistaakseni oli jälkiruoan nimi.

Se, että esitys koostui hetkellisesti vironkielisistä puheosuuksista ei haitannut millään lailla. Tanssin rytmien ja musiikinkieli, kun ei tunne kielirajoja. Tätä voisin lämpimäsi suositella kabareen ystävien lisäksi mm. vaikkpa vähän tyylikkäämmän pikkujoulukonseptin haluaville.

PA250058.jpg

PA250052.jpg

Collage.jpg

Jatketaanko tästä huomenna? Jatketaanhan? Mun silmäluomia painaa nyt niin, että taidan tarvita hiukan unta.

Kauniita unia. Pus.

(Yhteistyössä Matka-Vekka)

Kuppi kahvia kiitos

Tälläisinä synkkinä ja sateisina päivinä kahvia kuluu ihan saavikaupalla. Vaikka syksy onkin kaunis niin kyllä tämä pimeys vaan väsyttää ja kofeiinintarve kohoaa kattoon. Oletteko huomanneet saman? Mä napsautin jo varmaan kolmannen kerran  tänään kahvinkeittimen päälle ja odottelen jo ihanan mausteista ja vahvaa kahvia kuppini täytteeksi. Mä taidan olla ihan addikti.

 

DSC_0015%20rauharentola.jpg

 

Mä olen aina ollut kahvin suhteen aikas nirso. Mitä vahvempi sen parempi. Oikeastaan inhoan sellaista läpinäkyvää tiskivettä ja jätänkin sellaisen mielummin juomatta ja valitsen vaikkapa teen. Chailatte on mun henkilökohtainen teelemppari. Kahvin tulee siis olla tarpeeksi vahvaa, mustaa ja makeuttamatonta. Tykkään siitä, että kahvissa on twistiä mutta ihan peruskahvikin käy kunhan se on tarpeeksi vahvaa.

 

DSC_0017%20rauharentola.jpg

 

Mä unelmoin jo jouluisesta manteli-suklaakahvista, hmm niin hyvää. Mikä on sun kahvilempparisi?

Kahvin tuoksuista iltapäivää.

Pus.

 

 

Sininen hetki

Lapsuusajan loppukesän muistoihin kuuluu ehdottomasti isän poimimat mustikat ja mustikkamaito. Superfoodia kaikessa yksinkertaisuudessaan.

 

29.7%20009.jpg

 

29.7%20003.jpg

 

29.7%20006.jpg

 

Mustikkamaito

Murskaa muutama mustikka lasin pohjalle ja kaada maitoa päälle.

Sekoita hiukan, jotta maito värjääntyy.

Lisää mustikoita maitoon makusi mukaan.

Ripottele pinnalle sokeria.

 

Ukkosta ja sadetta odotellessa <3.

 

LINKED TO:

 

Pieni Lintu - MakroTex challenge