#lavaskabavoittaja & www.ltmarketti.fi

Aurinkoista sunnuntai-iltapäivää. Lassila & Tikanojan Lavaskaba 2016 on nyt päättynyt ja voittajaksi arvottiin Maria Laitinen tällä teoksella.

 

kuvina_kuva4.jpg
Kuva: Maria Laitinen

 

Suuren suuret onnittelut Maria!

Palkintona voittaja saa 5 kpl kuormalavoja kotiinkuljetuksella. Lassila & Tikanoja toivottaa jatkossa kaikki innokkaat tuunaajat tervetulleeksi ostoksille Järvenpään kuormalavakeskukseen tai L&T Markettiin. Kuormalavat saa nimittäin nyt kätevästi myös verkkokaupasta. Ihan mahtavaa sanon minä.

 

(Yhteistyössä: Lassila & Tikanoja)

Kuormalavat ja kevään kuumin DIY -skaba

Kesä ja kuormalavat tulee. Kuormalavat on varastanut paikan monen diy-sisustajan sydämestä mutta tiesitkö, että kuormalavoja uusia ja vanhoja saa ostaa Lassila & Tikaonjan Kuormalavakeskuksesta Järvenpäästä? Kuormalavakeskus sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Vanhan Lahdentien kupeessa. Isot kuormalavapinot näkyvät tielle niin, ettei eksymisen vaaraa oikeastaan ole. Kuormalavakeskuksessa asioidessa on tärkeä muistaa, että siellä ei saa lähteä seikkailemaan lavapinojen keskelle omin päin, vaan asiakkaan on suunnattava kohti toimistoa, jossa henkilökunta ottaa toiveet ja tilaukset vastaan. Kesäaikaan keskuksen aukioloaikoja on laajennettu, jotta sinne ehtii myös työpäivän jälkeen. Keskus on avoinna 12.5 – 30.6.2016 välisenä aikana torstaisin klo 8-19 muutoin keskus palvelee arkisin 8.00-16.30.

 

kuormalavat1.jpg

 

kuormalavat2.jpg

 

kuormalavat3.jpg

 

kuormalavat4.jpg

 

kuormalavat5.jpg
Kuvat: Terhi Leiniö

 

Instassa ja Facebookissa käynnistyy näillä näppäimillä tämän kevään kuumin DIY -kisa. Lataa Instagramiin hahstagilla #lavaskaba kuva jostakin itsetekemästäsi kierrätyshenkisestä huonekalusta, käyttöesineestä tai vaikkapa tilataideteoksesta.  Teoksen muodolla ei ole väliä. Pääasia, että olet tehnyt sen itse ja siinä on käytetty ainakin osittain kierrätysmateriaaleja. Voit myös osallistua kilpailuun Facebookin kautta lähettämällä kuvasi yksityisviestillä Lassila & Tikanojalle. Yksityisviestinä lähetetyt kuvat julkaistaan lavaskaba -albumissa Facebookissa.  Kilpailun voittaja julkaistaan 22.5.2016 Lassila & Tikanojan sivuilla ja täällä blogissa. Samalla näette mun kuormalava-teokseni ja ohjeet sellaisen valmistukseen tietenkin. Ja niin palkintona tässä kisassa on kuormalavoja kotiinkuljetuksella, kuinkas muutenkaan. Kilpailun tarkemmat ohjeet ja säännöt löydät täältä.

 

Jos sinä voittasit kisan niin mitäpä kuormalavoista syntyisi?

 

Yhteistyössä: Lassila & Tikanoja Oyj

lt.jpg

 

 

Ehdolla…

Pikaiset perjantaimoikat. Tulin kertomaan teille, että Rauharentola on ehdolla Indiedays Blog Awards -kilpailussa ja äänestys on nyt käynnissä. Pienen mutta pippurisen Rauharentolan löydät sisustusbloggaajien LIVINGSPACE-sarjasta. Äänestämään pääset tästä. Olen otettu jokaisesta saamastani äänestä, oli niitä sitten 1 tai 100. Kiitos <3.

Aanestyspainike%20-%20Sisustus%20-%20Ind

Kilpailumuistutus

Mä osallistuin Taloon.comin Mökkiniksit kilpailuun pilke silmäkulmassa mutta onhan se nyt niin etten mä voi jaetulle jumbosijalle jäädä. Mä vaan olen aina ollut ja taidan olla vieläkin huono hävijäjä. Eli luon nyt katseeni teihin tunnolliset lukijani ja ohikulkumatkalla olijat. Alkuperäinen kilpailupostaus löytyy täältä ja äänestämään pääset täältä. En tiedä olenko muistanut mainita mutta kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Muurikka kesäkeittiö eli ei ihan huono sekään. Kipin kapin äänestämään siis. Sillä mä tiedän, että teitä on siellä ruudun toisella puolella aika monta.

 

DSC_0449%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Ja tiedoksi niille, jotka nyt ihmettelevät että mikä kumma on Mökkiniksit. Mökkiniksit on Rautakauppa Taloon.comin blogikilpailu, jossa bloggaajat kertovat mökin kunnostukseen, sisustamiseen tai pihatöihin liittyvistä tavoistaan ja ratkaisuistaan sekä haaveistaan ja kaikki voivat äänestää parhaista vinkeistä.

 

 

Meillä odotellaan maalaria. Mitä mukavaa sun alkavaan viikkoon kuuluu?

 

Mökkiniksit: Kahden pienen tytön mökki ja sänky

Tunnetteko sen tarinan, jossa rakennusmestarin piti rakentaa yhden vanhan naisen talo mutta talosta tulikin kahden pienen tytön talo? Niin kävi meilläkin ja siksi kaikki Olo-Onnelassa on pienen pientä, pienille tytöille sopivaa. Kerrossänkykin, joka on herättänyt erityisen paljon kyselyitä ja päätinkin tehdä siitä ihan oman postauksen ja samalla osallistun kutsuttana tällä kirjoituksella ja kuvilla nettirautakauppa www.taloon.comin blogikilpailuun http://mökkiniksit.fi.

 

DSC_0449%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0448%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Olo-Onnelan kerrossänky on kiinteä ja nukkumamitoiltaan se vastaa pinnasängyn kokoa. 100cm korkea sänky rakennettiin mökin rakennuksesta ylijääneistä laudoista. Sänkyjen pohjat ovat 50 mm Finnfoamia, jotka laitettiin pohjasäleikön päälle. Patjojen virkaa toimittaa vanhasta petauspatjasta leikatut palaset. Patjat ovat kooltaan n. 50x110cm. Ylä- ja alasängyn väliin jää tilaa n. 50cm ja alimmaisen sängynpohja on n. 24cm maasta. Sängyt sopivat hyvin n. 2-6-vuotiaille asukkaille. Tikkaat ovat kiinteät ja niin ikään ne rakennettiin ja maalattiin mökin ulkorakenteiden puutavaraa ja maaleja hyödyntäen.

 

DSC_0466%20rauharentola.jpg

 

DSC_0469%20rauharentola.jpg

 

DSC_0468%20rauharentola.jpg

 

Tänä kesänä yläsänkyyn rakennettiin turvalaidat pienintä vierailijaa varten. Turvalaitojen virkaa toimittaa vanhan pinnasänkyn laidat. Ne on helppo purkaa pois pienen Tarzanin kasvaessa.

 

DSC_0454%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Kierrätetyistä ja jatkokäytetyistä tarvikkeista syntynyt mökinsisustus kaipaa enää terasilleen vartiotehtäviin Eero Aarnion Dino leikkikalustetta ja olisihan se ihanaa jos mökin pihamaalla voisi vaikka kasvattaa vihanneksia omiksi tarpeikseen Sun parvekekasvihuoneessa.

Meillä eletään pienten tyttöjen mökkiunelmaa, sillä syksyn tullen sisälle voi sytyttää seinäänkiinnitetyn roikkavalaisimen ja niin pimenevien iltojenkin yhteiset teehetket ovat valaistuja. Millainen on sinun mökkiunelmasi, iso tai pieni?

Yankee Candle kuvakisa

Rauharentola osallistui Sisustuskauppa.com:in järjestämään Yankee Candle valokuvauskisaan ja nyt on tullut äänestämisen aika. Rauharentolan kuva pysyy tyylilleen uskollisena ja on äärimmäisen yksinkertainen ja vähäeleinen mutta samalla keväisen raikas. Kilpailukuvan nimi on ”Kevätauringon hehku” ja sitä pääset äänestämään täällä. Äänestysaikaa on aina helmikuun loppuun saakka.

 

DSC_0274%20rauharentola.jpg

 

Äänestettyäsi saat kiitosviestin, joka sisältää alennuskoodin (-15%) Sisustuskauppa.comin verkkokauppaan. Lisäksi kaikkien äänestäjien kesken arvotaan kilpailun päättyessä  100€:n arvoinen lahjakortti.

 

DSC_0224%20rauharentola.jpg

 

Kiitos äänestäsi ja aurinkoista viikonloppua <3.

DIY PUUTARHAPENKKI

Perjantai moikat ihanaiset. Muistatteko, kun haaveilin puutarhapenkistä etuterassillemme? Noh, sellaisen mieleisen löytyminen olikin jo astetta hankalampi juttu joten eipä auttanut muu kuin sunnitella ja tehdä sellainen itse.

 

Puutarhapenkki%20004.jpg

 

Puutarhapenkki%20001.jpg

 

Puutarhapenkki%20002.jpg

 

Puutarhapenkki%20003.jpg

 

Rakentamisessa toimin lähinnä suunnittelu ja työnjohdollisissa tehtävissä mutta maalausurakka jääkin sitten kokonaan minun hoidettavakseni. Penkki saa nyt  kuitenkin hetken kuivua tälläisenä ruskeansävyisenä ja sitten käsittelen sen kelonharmaalla Tikkurilan Valtti kaluste- ja terassiöljyllä.

 

puutarhapenkki%202%20013.jpg

 

Eipä menty tässäkään ihan alkupeäisen suunnitelman mukaan mutta penkki siitä tuli kuitenkin.

 

puutarhapenkki%202%20014.jpg

 

Ja, kun penkki kerran tuli tehtyä osallistun tällä kirjoituksella ja pihaniksillä mukaan nettirautakauppa Taloon.com:in  Pihaniksit-blogikilpailuun. Jos pidit pihaniksistäni ja haluat äänestää minua, käy äänestämässä kirjoitustani täällä. (postauksen rekisteröitymiseen saattaa mennä hetki mutta kurkkaa hetken kuluttua uudelleen jos postaus ei vielä näy listassa) Osallistut samalla Taloon.com:in 500 €:n arvoisen lahjakortin arvontaan. Äänestää voit vaikka joka päivä. Äänestysaika päättyy 30.8.14.

 

Puutarhapenkkitoteutuksen lisäksi olen haaveillut raudoitusverkosta tehdystä yrttiseinästä, sekä ihanasta polyrottinkisesta sohvasta  jossa  voisin nauttia vaikka lasillisen loppukesän pimenevässä illassa.

 

synttrit_ja_messut_024.jpg

 

Ihanaa viikonloppua <3.
 
 
puutarhapenkki%202%20018.jpg