Banana-coconut splash

3.jpg

 

Joko sinä olet törmännyt artikkeliin, jossa kerrotaan banaanin terveysvaikutuksista? Ainakin somessa tämä linkki on kietänyt varsin ahkerasti. Muutaman jutun jo tiesinkin mutta osa oli aivan uutta tietoa. Ja siitä kaikesta viisastuneena päätin heti lisätä banaanin jos toisenkin ruokavaliooni.

PMS, närästys, verenpaine, krapula ja moni muu saavat helpotusta keltaisesta kaveristamme. Ja mikä onkaan ihanampaa kuin aloittaa päivä banaani-kookos smoothiella. Ja tässä siihen maailman helpoin ohje.

 

PicMonkey%20Collage.jpg

 

1.jpg

 

Banaanin lisäksi tässä siis kookosmaitoa. Olen muuten täysin hurahtanut kookokseen. Ostin viikonloppuna purkillisen kylmäpuristettua kookosöljyä ja ah se on niin ihana ihon kosteuttaja. Oletteko kokeilleet? Nyt aamutuimaan luin jutun kookosöljyn käyttämisestä ”suuvetenä”…hmm kaikkea sitä onkin. Ehkäpä uskaltaudun testaamaan. Tämän aamun aloitin kuitenkin vielä perinteisesti kahvilla ihan sisäisesti nautittuna.

Pirteää viikonalkua, taas mennään.

 

Sisäistä voimaa luumusta

Stereot kärsivät aika ajoin kovasta vatsasta ja olemmekin kokeilleet yhtä sun toista vaivan helpottamiseen. Yllättävää kyllä mutta ihan päivittäistavarakaupan hyllyltä löytyy tähän vaivaan sopiva tuote, joka on meillä otettukin nyt joka päiväiseen käyttöön. Joko te olette törmänneet tähän?  Terveellinen herkku, josta lapsetkin tykkää, siis ainakin meidän.

index.jpg

Ja mikä parasta, tämä on varsinainen terveysmehu. Sen 18  vitamiinia ja mineraalia lupaa auttaa alentamaan verenpainetta, vahvistamaan luustoa sekä lisäämään solujen kasvua ja hyvinvointia, mikä pitämään elimistön vastustuskyvyn huippuvireessä ja täydessä puolustusvalmiudessa. Kaikki tämä mahdollisimman luonnollisesti, tykkään.Tämä mehu ei sisällä säilöntäaineita, lisättyä sokeria eikä keinotekoisia aineita.

Jokaisen keho on tietysti erilainen, ja ohjeiden mukaan suositellaan aloittamaan  päivittäisellä 120 ml:n annoksella ja katsomaan, miten se annostus sopii juuri sinulle. Sunsweet–luumumehu sopii kaikille yli 6 kk:n ikäisille; laimenna vain mehua tarvittaessa. Suositeltu annos lapsille on 75 ml. Vauvoja varten sekoitetaan 30-60 ml mehua 30-60 ml:aan jäähtynyttä, keitettyä vettä.

Oman mehuni nautin jääkaappikylmänä ja niin se maistuu älyttömän hyvältä. Kannattaa kokeilla.

P.S. Viikonloppuna lisättiin loraus mehua luumurahkaan ja se vasta hyvää olikin :).

yhteisty%C3%B6.jpg