Tuusulassa vehreällä pientaloalueella sijaitseva Rauharentola on kerroksellinen skandinaavinen koti, jota asustaa freelancer sisällöntuottaja Satu, yhdessä aviomiehensä ja 4 lapsensa kanssa. Menossa mukana on myös marsusiskokset Onneli ja Anneli sekä suloinen labradoodle Muusa, jotka saavat osansa perheen äidin sisustus- ja diy-projekteista. Satu viettää paljon aikaa yhdessä perheensä kanssa, mutta rakastaa hiljaisia hetkiä ihan vaan omassa seurassaan. Vaikka koti onkin keskiössä Sadun elämässä, on välillä mukava päästä vähän tuulettumaan.
Sadun kirjoittamalla Rauharentola-blogilla on takanaan neljävuotinen historia, johon on mahtunut monta mielenkiintoista isoa ja pientä projektia. Satu toteutti mm. 2016 Kevätmessuilla kasvihuoneen stailausprojektin yhdessä 3 muun bloggaajan kanssa. Rauharentola on koti, jota sisustetaan ja remontoidaan isolla sydämellä kaikille perheenjäsenille sopivalla rennolla tyylillä, paljon itse tehden ja toteuttaen. Sadun persoonalliset ideat ja maanläheinen tyyli ovat innostavia ja helposti mukaansa tempaavia. Rauharentolan vakiintunut lukijakunta kasvaa tasaisesti.
Tervetuloa kylään!
Mihin katosikaan kiltti ja aurinkoinen tyttö..
Nyt seuraa etukäteis- VAROITUS. Seuraavaa tekstiä ei ole pakko lukea. Se saattaa sisältää korvia ärsyttävää ja päänsärkyä aiheuttavaa valitusta ja kitinää.
Onko pakko, jos ei halua?!?!?
En haluaisi olla juuri nyt teini-ikää lähestyvän tyttölapsen äiti. Miksi kukaan ei varoittanut minua tästä? Tai ehkä parempi olisi kysyä: Olisinko uskonut, jos minua olisi varoitettu?
Esikoisemme on tähän asti ollut ns. helppo lapsi. Ei suurempaa uhmaa kaksi vuotiaana, ei tunteita keikuttavaa koulun aloitusta. Mutta nyt JO vajaa kymmenen vuotiaana lähestyvä teini-ikä alkaa nostamaan rumaa päätään.
Ensioireita on ollut jo jokin aikaa näkyvissä. ENSIMMÄISTÄ kertaa on vängätty asioista, joista ei ennen tarvinnut edes keskustella. Naama on useasti rusinana ja kaikille tiuskitaan ilman mitään erityistä syytä.
Mielialat vaihtuvat koko ajan ja paha mieli tulee ihan pienistäkin asioista. Ei se tietenkään ole lapsellekaan helppoa, mutta meille aikuisille se on todella raskasta.
”Menolippu Mombasaan” tuntuu välillä ainoalta järkeältä ratkaisulta.
Saanko äitinä alentua esiteinin tasolle ja alkaa huutamaan ja paiskomaan ovia!
Onko aina pakko olla esimerkkinä ja käyttäytyä kypsästi? Mitä jos ei vaan tahdo?
Välillä tekisi mieli antaa takaisin vaikka kuinka paljon rakastaakin…
Ehkä vedän vaan syvään henkeä, ja puhallan ulos oikein pitkkään…& otan kupin kahvia. Kyllä tämä tästä, jonain päivänä….
Menolippu Mombasaan, kenelle? Oletko ajatellut, että esiteininne tuntee olevansa syli/hali yms.jonossa viimeisenä. Hän on vielä lapsi, ei esiteini, joka haluaa oman osansa äidin ja isän ajasta.
Kiitos ajatuksestasi ♥<br />
Tuossa varmaan osa totuutta mutta ei ihan kaikki. Oman osansa hellyydestä saa myös hän.<br />
<br />
Elämämme ei onneksi ole pelkkää negatiivisten tunteiden ilotulitusta vaan mukaan mahtuu myös mukavia yhdessäolon hetkiä.<br />
<br />
Äitinä tekisi mieli joskus juosta kaikkea karkuun 🙂
Mää olen anonyymin kanssa aivan eri mieltä; sää olet vain pohtinut muuttunutta tilannetta. Onhan se valtavan hienoa, jos koskaan ei väsähdä/kiukustu/hermostu mutta mää olen aivan valmis osoittamaan syyttävällä sormella vanhempaa, joka elää teini-ikäisen kanssa ja ei edellämainittuihin ole syyllistynyt ja sanomaan, että valehtelija. Kyllä mää olen katsellut lapsen persiistä paikkaa postimerkille, että mää lähetän sen sinne missä pippuri kasvaa ja ei se tarkoita ollenkaan sitä, etten rakastaisi lastani tai lapseni olisi jossain sylijonossa. Jokainen meistä äideistä ihan varmasti joskus väsyy tai on neuvoton ja mää haluaisin kovasti nähdä äidin, joka muuta väittää.
Näin juuri Kiki ♥