Toivepostaus: Ihanan kamala arki

Isyysloma on nyt jo taaksejäänyttä elämää ja arki on alkanut todenteolla. Ja kotona lasten kanssa touhuan päivisin vain minä.  Yhden koululaisen ja kahden ”pikkuriiviön” lisäksi hoidettavana on nyt myös minimies. Se pieni lisäys on kyllä paljon ja se on muuttanut koko arjen tuntua. Sen sijaan, että heräisin aamulla aikaisin saadakseni käydä rauhassa suihkussa ja juoda kupin kahvia, herään aamulla syöttämään pientä, aina nälkäistä miestä vaikka yön väsyttämänä sitä toivoisi että saisi nukkua vielä hetken. Mutta noustava on. Neiti F huolehtii onneksi itse omasta heräämisestään, aamutoimistaan ja kouluun lähtemisestä.

Vaikka vauva-aika on raskasta , mutta en haluaisi, että aika kuluisi yhtään tämän nopeampaa. Haluan nauttia joka hetkestä, sillä tämä on perheemme viimeinen vauva.

Neidit A& A nukkuvat onneksi pidempään. Ja jos hyvä tuuri käy ehdin suihkuun ennen kuin he nousevat VIRKEÄNÄ uuteen päivään.

Aamupala menee niin kuin se menee. Joko se menee hyvin tai sitten hyvin huonosti. Todennäköisintä on, että kesken kaiken lähden syöttämään nälkäisenä kovin kovaäänistä minimiestä  ja sillä välin keittiössä ehtii tapahtua vaikka mitä, siitä pitävät neidit Ax2 huolen. Joko aamupala on levitettynä pöydälle, lattialle, ympäri taloa tai  kauniisti syötynä mahassa. Harvemmin siellä, ainakaan molemmilla samana aamuna. Aamupalan jälkeen siivotaan sotkut, vaihdetaan vauvan vaippaa, käydään läpi koko neitien vaatekaappi, kun mitään päällepantavaa ei löydy. Sitten taas syötetään minimiestä, vaihdetaan vaippaa, leikitään, tapellaan, selvitetään riitoja, pestään pyykkiä, sotketaan ja siivotaan taas…

Lounasaika koittaa, kun saan minimiehen syötettyä ja nukkumaan. Joskus ajoitus toimii ja joskus ei. Ihania ovat ne päivät jolloin voin syödä lounaan tyttöjen kanssa alusta loppuun yhdessä ilman keskeytyksiä.

Koska neidit A &A lopettivat päiväunien nukkumisen täytettyään 2 vuotta, päiviimme ei mahdu ns. hiljaisia, rauhallisia hetkiä jolloin äitikin voisi hetkeksi torkahtaa. Sama meno jatkuu meillä siis aamusta iltaan. 

Arjen pelastuksia ovat dvd soitin ja dvd:t, joita voi laittaa pyörimään jos alkaa tuntumaan siltä, että tarvitsee pienen hiljaisen hetken. Tutti, jonka avulla minimiehen saa hyvällä tuurilla rauhoittumaan hetkeksi ja näin saa lisäaikaa johonkin muuhun keskenolevaan askareeseen. Lelut, joilla houkutella neidit pois pahanteosta, samalla kun itse imettää.

Iltapäivällä, kun Neiti F tulee koulusta syödään välipalaa ja vaihdetaan päivän kuulumisia. Silloin ehdin istahtaa hetkeksi ja nauttia kupin kahvia ihan oikeasti kuumana.

Vaikka päivät on  kiireisiä ja välillä mä olen niin rättiväsynyt, että nukahdan melkein pystyyn klo.16, kun P tulee töistä kotiin, niin jotenkin mä vaan nautin tästä. Hulluudeksi sitä moni varmaan sanoisi mutta on vaan pakko todeta, että elämä on ihanaa juuri nyt, vaik’ei se siltä aina arjen keskellä tunnukaan. Mitä näistä silmäpusseista, RÄJÄHTÄNEESTÄ ulkonäöstä, univelasta, uhmakohtauksista ja esiteinin kiukuttelusta. Mulla on neljä ihanaa lasta ja mä saan olla heidän kanssaan kotona. Saan nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän. Saan kokea kaikki ilot ja surut heidän kanssaan. Tästä mä olen aina haaveillut. Jo yksikin lapsi oli onnea mutta neljä on todellinen siunaus.

Ainakaan tällä hetkellä musta ei tunnu, että elämäni voisi keinutuolista taaksepäin katsoen näyttää kokonaiselta, jos en olisi tullut kokeneeksi tätä vanhemmuutta, sen iloja ja suruja ja kaikkea niiden väliltä.

Voimaa arkeen saan pienistä onnen hetkistä. Siitä, kun stereot leikkivät nätisti keskenään ilman riitoja ja tappeluita. Siitä, kun neiti F tulee kotiin koulusta hyväntuulisena ja meillä on aikaa jutella keskenämme. Tai sitten voin vain istua sohvalla, minimies sylissä ja katsella  pientä suloista nukkuvaa vauvaa ja kuunnella hiljaista kuorsausta. Ilonhetkiä on, kun voimme yhdessä leikkiä, nauraa ja hömpsötellä. Ja illalla parasta on se, kun kaikki lapset on viimeinkin syvässä unessa ja itse voi hetkeksi istahtaa tietokoneen ääreen ja huokaista syvään…HILJAISUUS…