Tuusulassa vehreällä pientaloalueella sijaitseva Rauharentola on kerroksellinen skandinaavinen koti, jota asustaa freelancer sisällöntuottaja Satu, yhdessä aviomiehensä ja 4 lapsensa kanssa. Menossa mukana on myös marsusiskokset Onneli ja Anneli sekä suloinen labradoodle Muusa, jotka saavat osansa perheen äidin sisustus- ja diy-projekteista. Satu viettää paljon aikaa yhdessä perheensä kanssa, mutta rakastaa hiljaisia hetkiä ihan vaan omassa seurassaan. Vaikka koti onkin keskiössä Sadun elämässä, on välillä mukava päästä vähän tuulettumaan.
Sadun kirjoittamalla Rauharentola-blogilla on takanaan neljävuotinen historia, johon on mahtunut monta mielenkiintoista isoa ja pientä projektia. Satu toteutti mm. 2016 Kevätmessuilla kasvihuoneen stailausprojektin yhdessä 3 muun bloggaajan kanssa. Rauharentola on koti, jota sisustetaan ja remontoidaan isolla sydämellä kaikille perheenjäsenille sopivalla rennolla tyylillä, paljon itse tehden ja toteuttaen. Sadun persoonalliset ideat ja maanläheinen tyyli ovat innostavia ja helposti mukaansa tempaavia. Rauharentolan vakiintunut lukijakunta kasvaa tasaisesti.
Tervetuloa kylään!
Stereot kun ovat luonteeltaan erittäin ujoja, herkkiä,vieraita aikuisia ja muita lapsia pelkääviä. Miten siinä niin kävikään? Eikö aina sanota, että sosiaalisuus on vähän niin kuin sisäänrakennettu ominaisuus kaksosilla. Ja vaikka luulisi olevan toisin niin tilanne tuntuu vain korostuvan iän karttuessa. Stressaantuvuus tulee ilmi takertumisena, toisten lasten ja aikuisten pakoiluna ja omien tavaroiden turhankin voimakkaana puolustamisena. Stereot ovat luonteeltaan myös erityisen herkkiä ja sanovatkin usein, äiti mua pelottaa. Muiden ihmisten jännittäminen vie kaiken energian niin, että stereot jäävät usein täysin sivusta tarkkailijoiksi, eivätkä edes pysty keskittymään omiin puuhiinsa. Eivät edes kotona jos paikalla on muita kuin oman perheen jäseniä.
Hyvin monenlaisia strategioita olemme jo kokeilleet asian helpottamiseksi, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tämä on kuin taistelu tuulimyllyjä vastaan, melkein mahdotonta siis. Olen alkanut OIKEASTI huolestumaan että miten lapsemme pärjäävät tulevaisuudessa jos emme löydä keinoja voittaa näitä sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä pelkoja.
Paljon pohdittavaa ja niin vähän valmiita vastauksia. Olemme yrittäneet siedättää lapsia sosiaalisuuteen olemalla muiden lasten kanssa tekemisissä, kutsumalla ihmisiä meille kylään mutta tuntuu, että stereoita on hyvin vaikeaa jos ei mahdotontakin rohkaista olemaan ”vieraiden” kanssa vuorovaikutuksessa. Voimmeko vain odottaa sitä kun he ovat itse valmiita, ja antaa heille vain mahdollisuus vuorovaikutustilanteisiin? Vai pitääkö meidän etsiä ulkopuolista apua?
Tiedän, että niiden joilla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta, voi olla hyvin vaikea ymmärtää tätä asiaa ja usein koen itsekin häpeää, riittämättömyyttä, kyvyttömyyttä ja mietin missä meni vikaan, olisimmeko voineet tehdä jotain toisin.
Kaikenlaiset kommentit, omakohtaiset kokemukset ja käytännönvinkit ovat enemmän kuin tervetulleita. Pienikin juttu voi olla kokeilemisen arvoinen ja aukaista lukkoja joihin me emme ole löytäneet avaimia.
Uskon siihen, että kun jossain vaiheessa tulee se väistämätön tilanne että mahd. päivähoito alkaa, kaikki menee hyvin. Elämä on vaan niin karua kun tulee tilanne ettei ole vaihtoehtoja. Sen olen taas huomannut tänä syksynä kun useampi kolmevuotias aloitti meillä syksyllä. Suurimmalla osalla aloitus meni ihan hämmästyttävän hyvin. Teillä on se ihanuus että heitä on kaksi ja saavat toisistaan turvaa ikävän hetkellä. Voihan se olla niinkin että kaksosilla on erityisen kiinteä suhde toisiinsa, eivätkä halua paljon ulkopuolisia suhteita samoin kuin muut. Ihania, iloisia tyttöjä ovat kuvista päätellen ja uskon että jännittämiset ym. haihtuu kun tulee se väistämätön päivähoidon/koulun aloitus… :).Mukavaa syksyä!<br />
<br />
.
Itse olin arka ja ujo lapsi. Perheen ainokainen ja mummolassa hoidossa. Ennen koulua vanhemmat kokeilivat minulle päiväkotihoitoa jotta tutustusin toisiin lapsiin ja rohkaistuisin. Ei auttanut. Yksin jäin.<br />
Onneksi ekan luokan opettaja oli mukava ja ymmärtäväinen ihminen joka auttoi ja rohkaisi minua koulun alkaessa. Asia otettiin käsittelyyn, kun itkin joka koulu aamu sitä kun kukaan ei ole mun kanssa. Eli vastausta pulmaan ei ole, mutta onneksi kaksosilla on toisensa. 🙂
Pystyn täysin samaistumaan tuntemuksiisi. <br />
Meidän esikoinen, poika kohta 3v on täysin samanlainen. <br />
En voisi kuvitellakkaan laittavani häntä hoitoon ja onneksi ei tatvitsekkaan, kun kuopus on vasta 1v ja kolmaskin siintää jo haaveissa. <br />
Kokemukset ja neuvot otetaan täällä myös kiitollisina vastaan!<br />
-Jonna<br />
Jonna, jäämme yhdessä odottamaan muiden kokemuksia ja neuvoja.<br />
Minttu, toivottavasti meidän ei tarvitse odottaa koulun alkuun saakka. On totta, että stereoilla on toisensa mutta se saattaa myös hidastaa uusien sosiaalisten taitojen oppimista.<br />
Mukavaa, syksyä myös sinulle Päivi.