Tuusulassa vehreällä pientaloalueella sijaitseva Rauharentola on kerroksellinen skandinaavinen koti, jota asustaa freelancer sisällöntuottaja Satu, yhdessä aviomiehensä ja 4 lapsensa kanssa. Menossa mukana on myös marsusiskokset Onneli ja Anneli sekä suloinen labradoodle Muusa, jotka saavat osansa perheen äidin sisustus- ja diy-projekteista. Satu viettää paljon aikaa yhdessä perheensä kanssa, mutta rakastaa hiljaisia hetkiä ihan vaan omassa seurassaan. Vaikka koti onkin keskiössä Sadun elämässä, on välillä mukava päästä vähän tuulettumaan.
Sadun kirjoittamalla Rauharentola-blogilla on takanaan neljävuotinen historia, johon on mahtunut monta mielenkiintoista isoa ja pientä projektia. Satu toteutti mm. 2016 Kevätmessuilla kasvihuoneen stailausprojektin yhdessä 3 muun bloggaajan kanssa. Rauharentola on koti, jota sisustetaan ja remontoidaan isolla sydämellä kaikille perheenjäsenille sopivalla rennolla tyylillä, paljon itse tehden ja toteuttaen. Sadun persoonalliset ideat ja maanläheinen tyyli ovat innostavia ja helposti mukaansa tempaavia. Rauharentolan vakiintunut lukijakunta kasvaa tasaisesti.
Tervetuloa kylään!
Aseenaan itseironia ja musta huumori Jaakko Kangasluoma kiteyttää kolumnissaan hyvin varmasti niin monen meidän vanhempien toiveet uudelle vuodelle 2014. Kolumni on ” yllätyt yllätys” saanut myös jonkun verran kritiikkiä osakseen. Kritisoijat ovat sitä mieltä, että kirjoittaja on kyvytön kasvattamaan lapsia ja joku jopa uskalsi toivottaa lapsetonta ”rauhallista” elämää.
En koe itseäni vertaistukea kaipaavaksi kyvyttömäksi vaikka pystynkin täysin samaistumaan kirjoittajan toiveisiin. Ja rohkenen väittää, että teitä on siellä muutama muukin.
Meillä yritetään päivittäin opettaa lapsia puhumaan normaalilla äänellä huutamisen sijaan ja silti desibelit kohoavat tietyssä tilanteissa päätä huimaaviksi. Lapsia opetaan syömään monipuolisesti ja silti pippuri ruossa tekee ruoasta syömäkelvetonta samoin sipuli, parika yms.
Ne perheet joissa lapsia on enemmän kuin yksi, ymmärtävät vallan mainiosti kohdan sisarrakkaudesta ja sen laajentumisesta. Vaikka suukkoja ja haleja ei meillä säästelläkään niin silti tappeleminen on paljon ”mukavampaa”.
Ja sitä kärsivällisyyttä, voiko sitä olla kenelläkään vanhemmalla liikaa? Vaikka täydellisyys niin ihmisenä kuin vanhempanakin olisi lähes taivaallista tai ainakin luulen niin, täytynee minun kuitenkin myöntää olevani epätäydellinen ja lasteni vain lapsia. Eli sitä kärsivällisyyttä & keskeneräisyyden sietämistä tarvitaan tänä ja vielä monina vuosina tämänkin jälkeen.
Ja ehei, en silti olisi valmis vaihtamaan elämääni lapsettomaan elämään. Sillä vaikka kehitys onkin välillä äärimmäisen hidasta niin uskokaa tai älkää sitä tapahtuu kuitenkin.
