Kuulumisia ja nimikointivinkki

Joko siellä ollaan syväjäässä päästä varpaisiin? Me ei olla jäässä eikä edes paleltuneita vaan pienoiseen blogihiljaisuuteen on aivan muu syy. Täällä ollaan nimittäin tutustuttu ahkerasti päiväkotiin, nimikoitu vaatteita ja asusteita (on muuten melkoinen urakka) ja suunniteltu sunnuntaisia synttäreitä.

 

DSC_0160%20%282%29.jpg

 

Näin talviaikaan erityisesti villavaatteiden ja villasukkien nimikointi tuottaa monelle päänvaivaa, päiväkodissa kun toivotaan, että kaikki vaatteet olisi nimikoitu. Siihen ongelmaan tällä kohta jo entisellä päiväkodintädilla on antaa melkoisen yksinkertainen ratkaisu. Osta apteekista ”hefta”rulla (kiinnelaastaria) eli sitä ruskeaa teippipintaista kangasta, jota on tavallisessa laastarissakin, mutta sitä jossa ei ole haavaan kohdistuvaa kangastyynyä. ”Heftaa” myydään mm. metallisen suojakuoren alla olevissa rullissa. Apteekin henkilökunta neuvoo kyllä varmasti löytämään juuri sen oikean tuotteen.

Leikkaa heftasta oikean mittainen palanen. Liimaa se esim. villasukkaan. Painele se lujasti kiinni ja kirjoitta siihen permanent tussilla lapsen nimi. Liimapinta pitää hyvin ja nimilappu pysyy jopa pesukoneessa.

 

DSC_0163%20%282%29.jpg

 

Nimikoinnista huolimatta olen ihan varma, että ainakin minimieheltä tulee katoamaan vaatekappale jos toinenkin mutta sellaista se on, päiväkotiarki nimittäin.

 

Aurinkoista perjantai-iltapäivää

 

Tin can DIY

ei ole mikään no can do.

Kierrätys- ja jätemateriaaleista toteutetut diy:t on mun ehdottomia lemppareita ja usein kysytäänkin mikä on mun suosikkimateriaali ylitse muiden vai onko sellaista edes olemassa. Wc-paperirullien jälkeen hyvänä kakkosena tulee metalliset säilyketölkit. Molemmat ovat sellaisia materiaaleja, että ne ovat helposti kaikkien saatavilla ja jatkokäyttömahdollisuudet ovat ihan huikeat.

Erästä toista projektia varten hankin muutaman suurehkon säilyketölkin (kurkkupurkin) mutta en vain saanut pidettyä sormiani erossa tölkeistä. Instagramista ehkä näittekin jo muutaman sneak and peek kuvan tästä projektista. Säilyketölkistä, struktuuripastasta, muutamasta lusikallisesta kalustemaalia ja vanhasta vyöstä syntyi tämä resign ruukku, ämpäri, säilytin tai kuinka vaan  sitä halutaan kutsua.

 

DSC_0182%20rauharentola.jpg

 

DSC_0184%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Tarvikkeet:

säilyketölkki

struktuuripastaa

maalia (mä sekoittelin sopivan harmaan sävyn mustasta ja valkoisesta maalista)

veitsi/lasta

sakset

pensseli

vanha vyö

pora

vetoniittipihdit & vetoniittejä

 

DSC_0195%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Liota lämpimässä vedessä kaikki mahdolliset paperietiketit irti tölkistä. Pese ja kuivaa tölkki. Raaputa pois etiketin liimajäämät. Tee maalista ja strukuuripastasta sopiva seos ja maalaa sillä tölkin ulkopinta. Struktuuripastalla luot tölkkiin kivimäisen rouhean pinnan ja häivytät samalla tölkin pinnan uria. Anna kuivua vähintään 24h. Viimeistellyn lopputuloksen saamiseksi käyttötarkoituksesta riippuen maalaa myös tölkin sisäpinta. Leikkaa vanhasta vyöstä sopivan mittaiset kahvat ja poraa niille reiät tölkin kylkiin. Kiinnitä kahva vetoniiteillä.

Toisenlaisen pintastruktuurin saamiseksi tölkin voi myös spraymaalata tai käyttää kiiltävää alkydimaalia. Maalatessa pelkällä maalilla on kuitenkin hyvä muistaa, että maalaus tehdään ulkopinnan urien suuntaisesti. Valumien minimoimiseksi tölkki kannattaa tällöin kuivattaa vaakatasossa saumakohta alhaalla.

 

Mä sain tällä  projektilla rakastamaani rouheaa kivipintaa lisää sisustukseemme ja sen lisäksi tulipahan samalla ripaus sitä haluttua konjakinsävyäkin. Resign ruukku päätynee ikivihreän kasvimme suojaruukuksi.

 

DSC_0176%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0185%20%282%29.jpg

 

Vinkki! Tutustumisenarvoisen uusioaskarteluoppaan löydät Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen sivuilta. Oiva aineistosta löytyy ideoita ja ohjeita kierrätysmateriaalien käyttöön askartelussa.

 

Mukavaa Loppiaista.

Alevinkkejä lastenhuoneen sisustukseen

Pysytään vielä hetki lastenhuoneessa. Ja koska alet käyvät edelleen kuumina niin kokosin teille muutamia alevinkkejä lastenhuoneeseen. Raikasta lastenhuonetta pienillä uusilla yksityiskohdilla tai sisusta lastenhuone vaikka kokonaan uusiksi. Tässä muutamat tärpit kumpaiseenkin vaihtoehtoon.

Joxin kauniiin ajattomilla skandinaavisilla tuotteilla saat kauniin kokonaisuuden. Luonnolliset ja hillityt värit kestävät aikaa. Nämä yhdistettynä ruotsalaisen Photowallin veikeisiin kuvatapetteihin saa hauskan kokonaisuuden. Vihreä tekee tuloaan, joten miksei ripaus sitä myös lastenhuoneeseen?

 

lekmer%20collage.jpg

 

Jos ei halua uusia koko lastenhuonetta, pienillä yksityiskohdilla voi myös raikastaa kokonaisuutta. Kiinnitä katseesi kauniisiin vuodevaatteisiin, säilyttimiin tai mun ehdottomiin lemppareihin tyynyihin.

 

lekmer%20collage%202.jpg

Finlayson I Elodie Details I Geggamoja I Roommate I Spacebabies

 

Löysitkö sinä kollaaseista mitään mielenkiintoista?

 

Eilen jo kyselinkin Facebookin puolella kuinka sinun alkanut vuosi on lähtenyt käyntiin ja minkälaisia juttuja haluaisit blogistani lukea tänä vuonna? Kerrohan, sillä saattaa nimittäin olla, että paras vastaus palkitaan. Yllätyksellistä viikonalkua ja olethan muistanut klikata itsesi Rauharentolan seuraajaksi myös instassa.

 

Postaus sisältää mainoslinkkejä.