Postia pohjoisesta – virkatut kukat

”Blogisiskoni”, mammaystäväni Heidi Talomme maalla blogista on taitava käsistään ja tekee aivan ihastuttavia käsitöitä. Ihanien käsitöiden lisäksi Heidillä on äärimmäisen tarkka sisustussilmä. Kaunis koti täynnä kauniita huolella mietittyjä yksityiskohtia.

Tilasin Heidiltä jokin aika sitten virkatut verhotampit, joihin ihastuin heti ensinäkemältä ja jotka mielestäni sopivat hyvin myös meille vaikka romanttisen sisustuksen aikakausi onkin meillä päättynyt. Pieni ripaus romantiikkaa ei ole koskaan pahaksi sisustuksessakaan.

Eilen postipoika sitten toikin postia pohjoisesta. Saapa nähdä kuinka kauan nämä pohjoisen kukat pysyvät paikoillaan 😉

index.jpg

index+2.jpg

index+3.jpg

On ne vaan aika suloiset, eikös?

Säilykepurkkeja & paperimassa sydämiä

Torstaina meillä otetaan varaslähtö jouluun, kun vietämme pientä joulujuhlaa yhdessä isojen ja pienten ystävien kanssa. Kunnon joulujuhlissa on tietenkin tarjolla joulupuuroa ja puurolusikoita varten tyhjesinkin muutaman säilykepurkin, irrotin etiketit ja tein paperimassasta sydämen (jos toisenkin) ja toiseen kiinnitin pienen etikettikortin. Purkin reunat kannattaa muuten hioa tai litistää korupihdeillä tiukasti reunaa vasten sillä ne jäävät muutoin melko teräviksi. Juhlien jälkeen aion käyttää ystävältäni ”varastettua” ideaa ja istuttaa purkkeihin hyasintit. Monikäyttöisiä ovat nämä säilykepurkit eikä totta?

Paperimassasta saa paljon ihania koristeita ja vieläpä ilman sen suurempia hankitoja. Jos et ole vielä kokeillut niin suosittelen lämpimästi.
paperimassa+003.JPG

paperimassa+001.JPG

Mitäs tykäätte? Mä olen vaan niin ihastunut kierrätysaskarteluun ja -koristeisiin. Näitä voisi tehdä vaikka kuinka paljon.
Kirpsakkaa pakkaspäivää & muistakaahan käyttää Lorun tarjoama lukija-ale.

Lorun tonttulakki arvonnan voittaja (sisältää lukija-alen)

Hei tonttu-ukot hyppikää. Nyt on riemu raikkahin aika, sillä tonttulakki arvonnan voittaja on selvillä. Random.org arpoi voittajaksi Sikurinan kommentilla:

voittaja.JPG

Onnea & rutistus!
Olethan yhteydessä mahdollisimman pian niin saadaan lakki postiin.

Hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä. No eipä todellakaan. Sillä lohdutuspalkinnoksi Loru tarjoaa Rauharentolan lukijoille -10% alen verkkokaupan tuotteistaan koodilla jouluRauha 9.-15.12.2013. Nyt kipin kapin ostoksille siis. Tilaamalla nyt varmistat sen, että tuotteet ehtivät vielä pukinkonttiin. Kauppaan pääset tästä.

index.jpg

Mukavaa maanantaita. Taas olla askel lähempänä joulua.