Pysy aina pikkuveljenä

Minimies on jo reilu yhdeksän kuukautta, aivan uskomatonta. Vauvasta on pikku hiljaa tulossa taapero. Voisimmepa pitää hänet vielä hetken juuri tämän ikäisenä.
index+2.jpg

index+3.jpg

index.jpg

Ihanista kuvista saamme kiittää stereoiden kummitätiä, joka kävi kylässä kameroineen aiemmin tällä viikolla.
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Oikein hyvää viikonloppua.

Kirje joulupukille, äh liian pitkä toimitusaika & arvonnan voittaja

Hei, saahan aikuisetkin toivoa joululahjoja saahan? No niin mä ainakin teen. Tai aloitan usein sillä, mutta malttamattomana en jaksa odottaa vaan kaikki mulle heti tässä ja nyt. Ja niinpä hankin sitten ihan itse. Niin kävi nytkin.

Halusin nimittäin täydentää Teema astiastoamme 2dl:n pienellä kaatimella, koska meidän jo olemassa oleva maitokannu ei millään sopinut Teema astioden tyyliin, siis mun mielestä ei sopinut. No lausuinpa sitten ääneen toiveen, että jolupukki voisi tuoda mulle sellaisen pienen Teema kaatimen. Johon meidän perheen ”pääpukki” sitten myhäili myöntävästi. Asia hoidossa siis.

Seuraavana päivänä asiaa miettiessäni tajusin, että jouluunhan on hirveän pitkä aika. Kyllä, nyt tiedän miltä lapsista tuntuu odottaa. Se, kun näyttää olevan mahdoton tehtävä myös hiukan varttuneemmallekin lapselle. Ei auttanut muu kuin hankkia sellainen ASAP. Ja nyt meillä sellainen jo onkin. Ihana pieni söpö Teema kaadin. Aah, tämä on vaan niin huippu.

index.jpg

index+2.jpg

Eihän kerrota meidän lapsille, kuinka epäkypsä niiden äiti välillä on? Annetaan niiden olla vaan siinä luulossa, että niiden äiti on se sellainen elämän kolhinut, paatunut aikuinen joka pystyy ajattelemaan vain ja ainoastaan järkevästi. Jookos? Pidetään tämä meidän pikku salaisuutena.

Onko sinulla vastaavia ”oireita” koskaan?

 Ja tähän loppuun vielä pieni tiedote :). Eilen  päättyi Kauniin Coton kanssa yhteistyössä järjestämäni TÄHTIÄ KEITTIÖÖSI –arvonta. Yksi onnekas saa tähtikeittiöpyyhkeen koristamaan omaa keittiötään.

Seuraava henkilö voi laittaa minulle sähköpostina yhteystiedot, mihin palkinnon saa postittaa:

”  Henna73 3. lokakuuta 2013 7.45

Lukijana kahdella mukaan ja beige 🙂 ”

Onnea Henna73!

Kotona.com & kurkistus Reiman pakettiin

Tämän syysloman alkuviikko meni vielä tiiviisti kotosalla, kaikkien lasten flunssan rippeitä parannellessa. Ihmeen sitkeää tautia on meillä ollutkin. Minimies kuumeili pisinpään melkein viikon, muilla kuumeilu kesti muutaman päivän. Kuumeilun jälkeen stereoille jäi ärsyttävä yöyskä ja minimies oli räkäinen aina vaan. Nti F:llä oli vilunväristyksiä vähän väliä. Varsinainen räkänokkien jengi siis. Ei varninaisesti kipeitä mutta ei ihan terveitäkään.

Mutta mikä onkaan ihanampaa kuin viettää päivä jos toinenkin yökkäreissä ja olla vaan kotona.com. Käyhän sekin lomasta eikös?

Sen verran saimme kuitenkin  aikaiseksi, että muutamat kuvat räpsittiin Minun Reima blogikilpailun voitto lahjakortilla hankituista vaatteista. Lahjakortin arvo oli siis 300 eur ja päätimme, että sillä hankittaisiin pientä kivaa jokaiselle lapselle sen sijaan, että olisimme valinneet vaatteet, asusteet ja kengät päästä varpaisiin vain yhdelle lapselle.

Tässä tulee Ei minun vaan meidän Reima 😉

index+4.jpg
Kuvat: Reima Tällä sillisalaatilla ei olisi tainnut päästä edes äänestykseen 😉

index+2.jpg
Softshell takit toimivat hyvin ns. autoilutakkeina syksystä kevääseen
index+3.jpg
Pinkki pörröfleece oli nti. F:n valinta nro.1

Eilen meillä oli jo playdatet ja tänään jatketaan samoilla linjoilla. Ehkäpä loppu viikko onkin sitten hiukan aktiivisempi. Toivossa on hyvä elää.
Kirpsakkaa pakkasaamua, pidähän itsesi lämpimänä.