Rauharentolan kollaasi Raikas talviseikkailu äänestettiin toiseksi Minun Reima -blogihaasteessa. Kollaasi sai hurjat 519 ääntä. Yhteensä ääniä kertyi 3446 kpl:tta.
Iso kiitos kaikille äänestäneille. Olen otettu jokaisesta saamastani äänestä.
Viikonloppun kynnyksellä on ihana hieman herkutella ja mikä onkaan ihanampaa kuin tuore vastapaistettu leipä. Tässä on niihin hetkiin sopiva täytetyn leivän ohje, jonka jokainen voi täyttää oman makunsa mukaan. Juuri tämä ,on kuitenkin minun ehdoton suosikkini.
Taikina:
15 g tuoretta hiivaa
3 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
2,5 dl sämpyläjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
Täyte:
mozzarellajuustoa
fetajuustoa
kivettömiä vihreitä oliiveja
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
mustapippuria
Päälle seesaminsiemeniä
Rumpujen pärinän ja torvien töräytysten saattelemana ilmoitan arvonnan voittajan. ”Ystäväni” random.org arpoi voittajaksi tällä kertaa aiai:n seuraavalla kommentilla:
Suuren suuret onnittelut aiai ja olethan yhteydessä minuun sähköpostilla mahdollisimman pian niin saadaan palkinto matkaan.
| yhteistyössä Melli EcoDesign |