Koristusta kotiin ja koulutielle

Sain eilen vihdoin jo kauan kauan sitten tilamaani H&M paketin. Viimeisetkin tavarat olivat löytäneet tiensä siihen laatikkoon, jonka mieheni kantoi selkä väärällä postista. Vaatteita koululaiselle, kivaa leikkimökkiin ja uusia juttuja kodin sisustukseen.

Tänä syksynä annoin nti F:lle ensimmäistä kertaa vapaat kädet koulunaloitusvaatteiden valintaan. Ja nämä hän sitten valitsi. Farkkua, hempeää pitsiä ja tutut ja turvalliset tennarit tottakai. Toimiva kokonaisuus vai mitä?

index.jpg
kollaasin kuvat: www.hm.com

Näiden lisäksi pakettiin oli eksynyt paljon perus arkivaatetta: farkkuja, leggareita,mekkoja ja paitoja.

Tervetuloa kotiin,

Tilasin sovitukseen jälleen kerran  ison kasan erillaisia koristetyynynpäällisiä mutta pitkällisen mallailun jälkeen päädyin juuri tähän mustavalkoiseen yhdistelmään. Se, kun tuntui istuvan meille kaikista parhaiten.

index+2.jpg

Olen jo kauan ihaillut useissa sisustuslehdissä puisia laatikoita, joissa voi säilyttää öljyjä yms. keittiössä ja nyt sain vihdoin omani. Juuri sopivan kokoinen ja muutenkin ihana. Tätä kannatti odottaa…

index+3.jpg

Leikkimökkiin tilasin maton, joka oikeastaan on kylpyhuoneen matto mutta helppohoitoisuutensa vuoksi se taitaa olla paras mahdollinen juuri leikkimökkiin eikä se ollut hinnallakaan pilattu. Likaantuessa pyöräytys pesukoneessa ja taas mennään.  Lisäksi tilasin muutaman alessa olleen jätskiaiheisen kaitaliinan, joista ajattelin tehdä pieniä liinoja ja pyyhkeitä kotileikkejä varten. Ja jos oikein intoudun (tuskin) ompelemaan saa niistä tehtyä paljon muutakin.

index+5.jpg

Nyt palautukseen lähtevät takaisin pakettiin ja paketti postiin. Mukavaa päivää ja auringonpaistetta.

Kesän pakollinen vol.2 – Muumimaailma

Kesän ”pakollisiin” vierailukohteisiin  kuuluu  myös Muumimaailma, jossa on ehdottomasti käytävä joka kesä. Se jaksaa vielä kiinnostaa meitä kaikkia ja onkin sitten ihana koko perheen kohde. Eilen siis suuntasimme sinne.

Tämän kesän teemana meillä on selkeästi ”päivän ensimmäiset asiakkaat”. Muumimailman parkkipaikka oli kovin hiljainen, kun saavuimme sinne klo. 9.30. Sitten vaan muumibussiin ja kaupungille. Vaihto muumijunaan ja Muumimailmaan johtavalle sillalle. Ja ilman suurempia jonoja sisään muumien valtakuntaan.

Muutama muukin ihminen oli tullut seuraksemme nauttimaan aurinkoisesta päivästä Muumimaailmassa. Mutta vaikka ihmisiä oli, ei kuitenkaan tungokseen asti ja hyvä niin.  Aamu alkoi mukavasti muumitalon edustalla muumien aamujumpalla

index+22.jpg

Ohjelmaan oli panostettu tänä vuonna aikaisempia vuosia enemmän ja pieniä tapahtumia oli ympäri muumilaaksoa säännöllisin väliajoin. Lisäksi muumilaaksosta löytyvässä teatteri Emmassa pyörii päivän aikana aina kaksi eri esitystä. Me menimme katsomaan Muumipapan haitarihumppaa. Stereotkin jaksoivat istua koko 15 minuuttisen näytelmän ajan lähes hievahtamatta paikallaan.

index+1.jpg

Muumimaailmassa pääsee liikkumaan vaunujenkin kanssa todella helposti ja monet polut on laudoitettu leveäksi helpottamaan kulkua. Sateisella säällä ne saattavat kuitenkin olla hieman liukkaat (kokemusta tästäkin on). Mutta esimerkiksiksi muumitalossa vieraillessa vaunut  pitää jättää rakennuksen ulkopuolelle. WC-tiloja Muumimaailmasta löytyy useampia ja lastenhoitohuoneissa oli tarjolla vaippaikäisille myös vaippoja. Lastenhoitohuoneista löytyy hoitotason lisäksi myös pottia.

 Muumimaailma  uudistuu jonkin verran joka vuosi ja se on pystynyt tarjoamaan uusia elämyksiä vuodesta toiseen. Tänä vuonna muumitalon pihalle oli kasvanut  jättimäinen kurpitsa ja muutama muukin juttu oli ihan uutta ja ihmeellistä.

3.jpg

Muumimaailman liput maksavat ovelta ostettuna 25€/kpl (alle 3v ilmainen), S -etukortilla – 2 eur/lippu. Ruokapaikkoja Muumimaailmassa on useampia aina maistuvasta kotiruoasta pikan ruokaan, mutta myös omia eväitä voi hyvin nauttia. Meidän perheen kestosuosikkeihin kuuluvat tuplajuustohampurilaiset ja maalaisranskalaiset.

Kotiinviemiseksi voi ostaa muumimakeisia tai muumiaiheisia tavaroita muumikaupasta. Tai kuvauttaa itsensä yhdessä muumien kanssa. Ystäviä ja sukulaisia voi muistaa muumipostista ostetulla kortilla johon tulee Muumimaailman leima tietenkin.

Mukava päivä rauhallisen yhdessäolon merkeissä ja ensi vuonna mennään taas AIVAN varmasti.

Panneau en bois

”Kierrellessäni” facebook kirppiksiä löysin nämä ilmeisesti kuvansiirtotekniikalla vanhaan lautaan tehdyt sisustuskyltit Rustiikkia ja romantiikkaa -kirppikseltä. Pikainen viesti myyjälle ja selvisi,että hän tekee kylttejä myös tilauksesta haluamallani tekstillä.

602724_10201604452413339_1410683022_n.jp

Koska ne sopisivat rouhean tyylinsä ansiosta varsin hyvin leikkimökkiin niin etsin muutaman tekstin, jotka kuvaisivat mahdollisimman hyvin leikkimökin luonnetta. Mallit löytyivät täältä. Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa jos pitää näiden ranskankielisten tektien tyylistä.

004.jpg

005.jpg

Näiden kylttien tekijän valikoimaan kuuluu pienet sisustustikkaat. Varsin ihania nekin.

1081532_10201583232762861_2094327748_n.j

Mikäli kiinnostuit näistä kylteistä tai tikkaista laitahan meiliä Rauharentolan osoitteeseen, [email protected].