Kukka kukkien joukossa

Vielä 1960-luvulla oppikoululaisten pakollinen kesäläksy oli kerätä kasveja, kuivattaa ne ja koota niistä kasvio. Sen jälkeen tuo kasvion kerääminen jäi pitkäksi aikaa unholaan.

Nyt kasvion kerääminen on taas arkea monelle koululaiselle. Nti F:kin sai kesäläksyksi kymmenen kasvin keräämisen ja samalla kasvion tekemisen aloittamisen.

Monet kasvit ovat jo löytäneet tiensä neiti F:n kasvioon. Osa on vielä kuivumassa painon alla. Ja vielä muutama pitäisi löytää ja tunnistaa.

kasvio+001.JPG

Ei ole mikään salaisuus, että ainakin meillä kasvien keruu retkille osallistuu koko perhe ja yhdessä niitä tunnistetaankin. Tunnistusapua olemme yhdessä etsineet LuontoPortista, josta mm. kasvin kukinnon värin, lehtien mallin tai kasvupaikan mukaan voi etsiä  kasville oikeaa nimeä. Mukavaa puuhaa ja samalla tulee itsekin opittua monta uutta kasvia ja monet ”rikkaruohotkin” saavat nimen.

kasvio+003.JPG

Oletko sinä muuten koskaan kerännyt kasviota?

I’m SALE ing ja pohdin tulevaa

Mitä te aiotte ostaa alennusmyynneistä vai oletteko jo kenties ostaneet? Lapsille löytäisin jatkuvasti kaikkea ihanaa, mutta todellinen tarve on tällä hetkellä omille vaatteille. Sillä eihän ne kilot ole mihinkään itsestään kadonneet, vaikka sormet ja varpaat ristissä niin toivonkin.

 Kävinkin juhannuksen aikaan kaappini läpi ja katsoin mitkä vaatteistani mahtuu päälleni ja kirjoittelin listaa niistä vaatteista, mitä oikeasti pitäisi hankkia. Alesta tai ei. Tarvitsisin ainakin farkut ja mukavia & rentoja kotivaatteita, sillä kotonahan minä pääsääntöisesti olen. Tarvetta olisi myös paremmille vaatteita mutta ne sijoitan kiirellisyysluokkaan 2.

Näitä ensin mainittuja sitten tilasinkin Stockmann:in alesta ja  lähetin myös pienen tilauksen H&M:lle. Itselle on aina vaikeampaa ostaa vaatteita nettikaupoista H&M:ää lukuunottamatta (se on toimittanut vaatteita tarpeisiini jo useamman vuoden ajan). Mutta toisaalta en jaksa enkä edes ehtisikään käyttää tuntikausia kaupoissa kiertelyyn ja sovitteluun. Voihan ne epäsopivat vaatteet aina palauttaa.

Tässä kollaasi niistä vaatteista, jotka mm. lähtivät kohti tämän äidin vaatekaappia. Raikkaita vaatteita piristämään tulevaa syksyä.

PicMonkey+Collage+6.jpg
kuvat: stockmann.fi

Niin teimme siis päätöksen, että olen kotona siihen asti, kun minimies täyttää kaksi vuotta. Sitten palaan takaisin työelämään. Se minne, onkin vielä mysteeri, sillä tällä hetkellä palaaminen ”uusvanhaan” työpaikkaani ei tunnu edes vaihtoehdolta.

Mielessäni on pyöritellyt vaihtoehtoja ns. unelmatyöstä mutta totuushan on se, että minun koulutuksellani vaihtoehdot ovat rajalliset ilman hyvää tuuria tai suhteita. Mutta haaveillahan aina saa, ja kenties juuri tämä haave toteutuu…

Haaveiden täyteistä alkanutta viikkoa.

P.S. Sain Valkoisen lumoissa blogin Merviltä haasteen (kiitos siitä), johon aion perehtyä heti sopivan hetken tullen.

Rauharentola Blogilistalla ja Facebookissa

Google on nyt ilmoittanut, että reader (bloggerin kautta seuraavat) lopetetaan 1.7.2013. Niin ajattelin muistuttaa, että Rauharentolahan löytyy myös Blogilistalta sekä Facebookista. Eli sitä kautta seuraamaan ja tykkämään. Sivupalkista löytyy myös suorat linkit 🙂

 

Ja kertokaa ihmeessä jos haluaisitte seurata blogiani, jonkun muun ”kanavan” kautta niin lisään Rauharentolan sinne.

Aurinkoista sunnuntaita jokaiselle.