Mä elän tällä hetkellä aikaa jossa, oma paikka ja oman elämän perimmäinen tarkoitus on hiukan kateissa, hukkuneena ruuhkavuosien tiimellykseeen. Ja siksi tuntuikin kovin luonnolliselta, että keräilin keväisestä metsästä lumen alta paljastuneita katkenneita oksia. Sillä ne ovat oikeastaan kanssani samassa tilanteessa, irtautuneena omasta alkuperäisestä paikastaan ja tehtävästään. Katkenneet oksat löysivät kuitenkin nopeasti uuden mahdollisuuden, uuden suunnan. Minä sen sijaan etsin vielä sitä, tämä ihmiselämä kun on hiukan monimutkaisempi juttu. Mutta kukapa se ei näillä elämän poluilla välillä vähän eksyisi.
Mitäpä mä sitten muutakaan niistä terapiaoksista tein kuin taidetta. Silottelin hiukan oksien elämänjälkiä mustalla maalilla ja kiinnitin kukkalangalla/rautalangalla metallirenkaaseen. Lopputulos olikin sitten yllättävän mielenkiintoinen vai mitä mieltä olet?
Eksymisestä syntyy löytämisen riemu.