Minä olen…

 

OLEN…Satu 36-vuotias perheen äiti ja vaimo. Ihan oikealta koulutukseltani olen lastensairaanhoitaja.

PERHEESEENI…kuuluu aviomieheni, kohta 11-vuotias nti F, kohta 4-vuotiaat kaksostytöt A&A (stereot) ja reilun vuoden ikäinen minimies.

ASUN…rivitalossa keskisellä Uudellamaalla. Maalla juuri sopivan matkan päässä isolta kirkolta.

SISUSTUSTYYLIÄNI KUVAILISIN… sanoilla modernisti antiikkinen. Pidän modernista ja yksinkertaisesta tyylistä, jota rikkomaan on hauska yhdistellä esimerkiksi talonpoikaistyyliä. Sisustus vaatii enemmän oivalluksia kuin esimerkiksi paksua lompakkoa.

LEMPIVÄREJÄNI SISUSTUKSESSA… ovat valkoinen, beige, harmaa ja musta.

INSPIROIDUN… pienen pienistä jutuista, esineistä ja asioista. Ja usein pieni ideanpoikanen kasvaa suureksi projektiksi.

HAAVEILEN… talosta veden äärellä ja uudesta mielenkiintoisesta ammatista.

BLOGGAAMINEN… on minulle tärkeää ja siitä on tullut elämäntapa. Haluan kehittyä niin kirjoittajana kuin kuvaajanakin.

LEMPPARIBLOGEJA… on paljon. Tällä hetkellä olen ottanut urakakseni tutustua bloginaapureihini täällä Casassa. Monta ihastuttavaa blogia, joiden olemassaolosta en aikaisemmin tiennytkään.

RAUHARENTOLA… on ruuhkavuosia elävän neljän lapsen äidin ja yhden miehen vaimon elämänmakuinen lifestyle blogi täynnä sisustusta, DIY projekteja, ruokaa, lapsia ja vähän muotiakin. Rauharentolassa elämänilo ja kauneus syntyy arkisista asioista. Välillä liidellään pinnalla ja välillä taas uidaan syvissä vesissä mutta sitähän elämä on. Rauharentolan ovi on auki juuri sinulle.

 

Mikäli sinulle heräsi vielä jokin kysymys johon haluat vastauksen niin hit it. Yritän vastailla parhaani mukaan. Yllätyksellistä viikonalkua.

 

Untitled%202.jpg

6 kommenttia “Minä olen…

  1. Vitsit, kun mun feedi ei enää päivity ja en pysy kärryillä.. Täytyy alkaa käymään täällä useamminkin 🙂

  2. Kiva lukea tällaisia infopaketteja 😉 Tässä tosiaan on uutta porukkaa tullut taas ja saa opetella kaikkea uutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *