Salaattia & siemennäkkäriä.

Voi mikä viikonaloitus, ihana aurinko ja lämpö. Uskotteko, että ne ovat oikeasti antaneet paljon voimaa. Ja sitä juuri nyt tarvitaankin. Sunnuntaisten me&i naisteniltapäivän kutsujen (jotka olin lähellä perua) herkut koostuivat tällä kertaa varsin yksinkertaisista elementeistä. Raikas vihreäsalaatti höystettynä kuivatuilla viikunoilla. Siemennäkkäriä, brietä, vuohenjuustoa, viikuna- ja vadelmagranaattiomenahilloa.

Siemennäkkäriä kokeilin tehdä ihan ensimmäistä kertaa ja alkuperäinen ohje siihen löytyi ihanaisen Irinan blogista. Uskaltauduin hiukan muuttamaan määriä ja silti saamaan ainakin omasta mielestäni varsin onnistuneen lopputuloksen.

 

DSC_0204%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0192%20rauharentola.jpg

 

Siemennäkkäri

1,5 dl auringonkukansiemeniä

1 dl pellavansiemeniä

1 dl seesaminsiemeniä

1dl kurpitsansiemeniä

3 dl maissijauhoja

3,5 dl vettä

0,75 dl öljyä

suolaa

Kypsennys uunissa 150 asteessa noin 40 minuuttia

 

DSC_0206%20rauharentola.jpg

 

Sekoita keskenään siemenet, maissijauho, öljy, vesi ja suola. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli taikina kahden levinpaperin välissä ohuen ohueksi levyksi. Poista päällimmäinen leivinpaperi ja paista uunissa 150 asteessa noin 40 min. tai kunnes näkkäri tuntuu rapsakalta. Halutessaan näkkärin voi leikata paloiksi kuumana tai antaa sen jäähtyä levynä ja sen jälkeen napasautella se epämääräisiksi paloiksi.

 

DSC_0198%20rauharentola.jpg

 

Ihanaa keskiviikko iltaa <3.

 

 

3 kommenttia “Salaattia & siemennäkkäriä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *