Kierrätystaidetta sisustuselementiksi
Taide on taidetta ja kierrätystaide on ihan oma koulukuntansa, joka kuitenkin leviää hyökyaallon tapaan niin meillä kuin maailmallakin. Kierrätystaiteessa materiaalina käytetään nimensä mukaisesti kierrätys- ja jätemateriaaleja, löydettyjä esineitä ja jopa ihan roskaa. Niistä muovataan niin uusia esineitä, veistoksia kuin myös suurempia installaatioita. Kierrättämisen lisääntymisen ja sen tärkeyden ymmärtämisen jälkeen myös kierrätystaiteesta on tullut entistä yleisempää. ENkä yhtään ihmettele miksi, materiaalia on tämä kulutusyhteiskunta pullollaan. Kierrätystaide taipuu hyvin myös sisustuselementiksi. Oletko sinä jo kokeillut tehdä kierrätystaidetta?
Kierrätystaidetta voi jokainen kokeilla vaikkapa kirpputoreilta tai roskalavoilta löytyneistä esineistä. Erilaisia esineitä, muotoja ja materiaaleja yhdistelemällä saa aikaan mielenkiintoisia uusia isoja tai pieniä yksityiskohtia oman kodin sisustukseen. Tyyli ja työstämistavat ovat vapaat.
Oikeastaan haluankin haastaa juuri sinut tekemään kierrätystaidetta ja lähettämään minulle sitten kuvan teoksestasi. Mikäli sähköpostini täyttyy toinen toistaan upeampien teoksien kuvista kokoan niistä postauksen kaikkien ihasteltavaksi. Lähdetkö mukaan haasteeseen?
Tiedätkö mistä tämä takiainen syntyi?
Mikäli aihe kiinnostaa enemmänkin suosittelen tutustumaan sivustoon www.recycledart.fi.
Lähde: www.recycledart.fi
Hauskan näköinen häkkyrä, kierrätystaide on sydäntä lähellä. Kiitokset linkistä recycledartin kierrätystaidesivulle 🙂
Kiitos Lea, niin on myös mulla kuten koko kierrätys kaikkinensa. Ja ole hyvä, mielenkiintoinen sivusto eikös?