DIY Herne nenässä?

Tammikuinen auringonpaiste antaa uskomattoman paljon lisäenergiaa ja niinpä mäkin päätin pitkästä aikaa vähän askarrella. Vaikka päivät on vielä valoisia niin illat ovat pimeitä ja ainakin meillä kuluu kynttilöitä. Seuraavaa tuotosta voi käyttää juuri vaikkapa kynttilän alustana mutta sen lisäksi myös ihan mihin muuhun vaan, jokainen omiin tarpeisiinsa.

 

DSC_0218%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Löytyykö sieltä ruudun takaa muita, jotka eivät voi vastustaa Lidlin paahtovanukkaita? Tunnustan, meillä syötiin niitä ennen joulua enemmän kuin laki sallii ja tulinpa sitten säilyttäneeksi ne kauniin yksinkertaiset kipot, jotka (liian) monen herkkuhetken jälkeen tyhjeni. Tätä diy projektia varten tarvitset lasisen tai miksei myös muovisen tai peltisen astian (hillopurkin, tonnikala tms. säilykepurkin tms.), kuumaliimaa ja kuivattuja herneitä. Myös tavallisella askarteluliimalla liimaaminen onnistuu mutta siinä tarvitaan hiukan enemmän malttia, sillä herneet lähtevät helposti valumaan, kun liima on vielä märkää.

Ohje on jälleen varsin yksinkertainen. Liimaa kuivatut herneet valitsemasi astian kylkeen vieri viereen. Epätäydellinen pyöreä muoto puhuttelee mua tällä hetkellä suoraviivaisia muotoja enemmän ja tässä projektissa kannattaa antaakin tuon epätäydellisyyden näkyä. Herneitä ei voi eikä kannatakaan saada suoriin tasaisiin riveihin vaan liimata ne astian kylkeen sen suurempia ajattelematta ja sommittelematta.

 

DSC_0225%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0263%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Halutessaan valmiin astian voi vaikka spraymaalata haluamallaan värillä mutta mä päätin olla trendikäs ja jättää värin luonnollisen vihreäksi. Vinkkinä niille, jotka päätyvät maalaamaan sanottakoon, että koska talvella spreijaaminen ulkona on mahdotonta onnistuu se sisällä pahvilaatikon avulla. Laita maalattava esine tarpeeksi suuren korkeareunaisen pahvilaatikon sisään ja maalaa. Kotona paras paikka maalaamiselle on kylpyhuone. Siellä on yleensä hyvä ilmanvaihto ulos. Kylpyhuoneen voi sitten maalaamisen jälkeen vielä suihkutella vedellä, jolloin mahdollisen pöly saadaan ilmasta pois.

 

DSC_0256%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0251%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0250%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0257%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Ihanaa talvipäivää <3, pitäkäähän itsenne lämpiminä.

Vielä ehtii: Parhaimmat sisustusalet

Tiedättekö, että vaikka tämä tammikuu onkin sisustajalle kulta-aikaa, kun puhutaan alennusmyynneistä en ole itse juurikaan tehnyt minkäänlaisia alehankintoja. Tiedän kuitenkin, että siellä ruudun toisella puolella on ahkeria verkkoshoppailijoita ja siksi päätinkin koota vielä muutaman viimehetken vinkin hyvistä verkkokauppojen sisustusaleista.

Skandinavian design center tyhjentää varastoaan jouluisten sisustustuotteiden osalta hyvin alehinnoin. Sen lisäksi ainakin Block-valaisin myydään melkoisen edullisesti.

Finnish Design Shopin aleosastolta löytyy taasen  ainakin himoitsemani  Hayn About A Chair tuoli, AAC22, (valkoinen – tammi) ja Secton valaisimia.

Iittalan alesta nostan esille ehdottomasti ajattomat ja tyylikkäät Vakka laatikot. Niiden lisäksi alennettuun hintaan saa nyt Fiskarsin keittiövälineitä ja mm. Kartio laseja.

Stockmannin aletarjonta on tuttuun tapaan varsin laaja. Alennettuun hintaan saa mm. vuodevaatteita, valaisimia, sisustusesineitä ja paljon muuta.

 

alennusmyynnit.jpg

 

Vinkkaa ihmeessä, jos sinullakin on jokin hyvä alevinkki takataskussasi. Tai kerro millaisia alehankintoja sinä olet tehnyt.

 

(Postaus sisältää mainoslinkkejä)

 

 

 

Raikas Spira

Mä pidän ajattomista ja pirteistä ehkä hiukan leikkisistäskin tekstiileistä ja ehkäpä juuri siksi olenkin rakastunut ruotsalaisiin Spira tekstiileihin. Spira haluaa tuoda koteihin iloisen värikkäitä tekstiileitä, joissa on oikeaa asennetta. Spira-mallisto on ajaton, mutta se uudistuu silti jatkuvasti. Uutuustuotteet suunnitellaan aina täydentämään aikaisempia mallistoja, joten voit päivittää kotisi milloin tahansa sesonkikuoseilla jotka sopivat saumattomasti aikaisemman malliston tuotteisiin. Spira mallistosta löytyy myös joitakin sisustusesineitä, kuten tarjottimia.

 

81-4834D1.jpg

 

DSC_0184%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Mallistosta löytyy ihanan raikkaita mustavalkoisia kuoseja mutta niiden lisäksi ainakin mun sydämen saa sykkimään räväkän raikas keltavalkoinen värimaailma. Ja ehkäpä Rauharentolassa nähdäänkin tänä keväänä keltavalkoisia tekstiilejä. Vaikka sisustusrintamalla vihreä taitaakin olla nyt se kuumin hot juttu.

 

81-4487D1.jpg

 

1533_spira.jpg

 

Spiran tuotteita löydät melko kattavasti ainakin Elloksen valikoimasta.
Mikäli sinä olet törmännyt tuotteisiin jossain muualla niin kerro ihmeessä missä.

 

DSC_0177%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Tuotekuvat www.ellos.fi