The blue dress

Napsin eilen muutamat kuvat mekosta vielä ennen lähtöä ja hyvä niin sillä itse juhlassa aika kului juhlasta nauttien muutamat kuvat tuli toki muistoksi otettua mutta ihan vaan omien muistojen arkistoon.

 

1.jpg

 

4.jpg3.jpg

 

Mä en tunne oloani kotoisaksi tai edes millään lailla siedettäväksi korkokengissä ja siksipä tämänkin mekon kanssa valikoitui matalat tällä kertaa kiiltonahkaiset kengät.

 

6.jpg

 

Mallin yläosa on tiukka, merkityllä vyötäröllä. Mekko levenee alaspäin. Toisin sanoen se on melkoisen mukava ja anteeksiantava malli. Merkitty vyötärö antaa hoikemman siluetin ja levenevä helma kätkee alleen kaiken sen joka tulisi esiin vähän tiukemassa mekossa.

 

Collage%202.jpg

kuva lainattu www.halens.fi

 

Nyt sukellus suihkun kautta sunnuntai suhinoihin.

Mukavaa päivää <3.

 

 

Standard goods & keittiötä

Kutistuvatko keittiön kaapit käytössä? Jos niin tapahtuu mihin siitä voisi valittaa? Meillä oli hetki sitten kaappitilaa ihan sopivasti ja nyt tuntuu, että kaapit ovat ihan overloaded. Akuuttiin säilytysongelmaan hankin pari säilytyskassia h&m home:sta. Jälkikäteen ajatellen järkevämpää olisi varmaan ollut hiukan karsia kaappien sisältöä eikä hankkia lisää säilytystilaa. No mutta, kun kaapit tulee siivottua ja tilaa taas kaikille sitä tarvitseville nämä kassit on helppo uudelleensijoittaa lähes minne vain.

 

1.jpg

 

Keittiö ei juurikaan ole esiintynyt täällä blogin puolella ja syykin siihen on varsin yksinkertainen. Mä inhoan tuota välitilan väriä mikä ikinä se onkaan väriltään. Mä haaveilen kaakeleiden maalaamisesta tms. Onko kenelläkään kokemusta siitä? Onko kuinka helppo tehdä itse ja mitä tulee kaikkine tykötarpeineen maksamaan? Tai mitäpä muita helppoja ratkaisuja olisi välitilan uudistamiseksi?

 

3.jpg

 

2.jpg

 

4.jpg

 

Keittiön sisustus kaikkinensa on varsin haasteellinen juttu ja täytyy myöntää, että sen kanssa mulla menee usein sormi suuhun. Meillä keittiö on kovassa käytössä ja sisustuksen tulisi olla sen mukainen, arjen ja kovan kulutuksen kestävä. Mä pidän meidän rauhallisen harmaista ja yksinkertaisista ovista. Mä pidän myös kivijäljitelmä tasosta. Säilytyksen tasoilla haluaisin jotenkin hillitymmäksi. En kuitenkaan halua siirtää kaikkia kaappeihin sillä haluan myös, että usein käytössä olevat asiat ovat esillä. Mahdoton yhtälökö?

 

Kerro ihmeessä jos sulla on joku kokeilemisen arvoinen idea.

 

Mä lähden nyt valmistautumaan ystäväni tämänpäiväisiin häihin. Eilen mekkoa sovittaessani iski aivan järjetön ”rumuuskohtaus”, tiedettäkö sellainen ei tästä ruhosta saa nättiä tekemälläkään tunne? No, yritän kuitenkin saada jotain aikaiseksi, joten nyt pus ja mukavaa lauantai päivää.

 

 

Aamu alkaa a:lla ja aamupala jollain ihan muulla (+ arvonta)

Keittiöstä taas terve. Tällä kertaa mulla on asiaa hieman isomman lapsen ruokailusta ja huomenna varmaan sitten itse keitiöstä. Koulun alkuun on enää tovi ja päivärytmin muutos on käynnistetty. Ei enää ilta kukkumista ja aamupaloja puolen päivän aikaan. Myös aamupalat muuttavat muotoaan koulujen alkaessa. Niin kutsuttu aamupala vaihtuu kunnon aamupalaksi sillä aamiainenhan on juuri se, joka virittää aivoihin energiaa koulupäivää varten.

 

1.jpg

Kulho: Iittala | Murolaatikko: Home & Garage (saatu blogin kautta) | Tyttö: homemade

 

2.jpg

 

Vaikka nti F onkin ajoittain erittäin heikko syömäri niin  puuro on silti aamiaisherkku numero 1. Puuron lisäksi myös murot maistuvat. Olen yrittänyt suosia täysjyvä muroja niiden vähän höttösempien sijaan. Kuitua, kuitua ja kuitua. Puuron ja murojen kaveriksi sitten jotain hedelmää ja useimmiten myös tuoremehua. Minkälaisilla pöperöillä teidän pienokaiset aloittaa päivän?

 

3.jpg

 

koulu%20alkaa%20004.jpg

Liitutaulu: Home & Garage (saatu blogin kautta)

 

Ja jottei koko postaus mene ihan puuroksi niin asiaa siitä puuron vierestäkin. Mikäli mielesi tekee hankkia hiukan piristystä keittiöösi niin mulla on hyviä uutisia. Sain arvottavakseni  50 eur verkkokauppa lahjakortin Home & Garage verkkokauppaan. H&G:n valikoimista löytyy monta mukavaa juttua keittiöön ja muuallekin tottakai.

 

Arvonnan säännöt:

– 1 arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen kertomalla mitä klikkailisit ostoskoriisi tuolla lahjakortilla.

– 2 arpaa saat kommentoimalla & tykkäämällä Rauharentolan Facebook- sivuista.

-3 arpaa saat linkittämällä arvonnan vielä  omaan blogiisi tai Facebook-sivuillesi julkisesti ( lisää kommenttiisi linkki, josta selviää arvonnan linkitys omaan blogiisi tai Facebook-sivuillesi).

Ilmoitathan kommentissasi monellako arvalla olet mukana tavoittelemassa lahjakorttia.
 
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 15.8.2014 klo. 23.59.
 
Onnea arvontaan!
 
Lahjakortti tulee käyttää viimeistään 31.8.2014 ja siksi onkin tärkeää, että arvonnan päättyessä saan voittajaan nopeasti yhteyden. Mikäli en syystä tai toisesta saa voittajaan yhteyttä arvon palkinnon uudelleen 18.8.2014.

 

 

* Postaus on toteutettu yhteistyössä Home and Garagen kanssa. *