Meillä kuivaksiopetteleminen on edelleen vaiheessa, vaikka stereot ovatkin jo 2.5-vuotiaita. En tiedä johtuutuko se omasta laiskuudestamme/saamattomuudestamme vai siitä, että kahden samanikäisen opettaminen kuivaksi on vaan NIIN paljon HAASTAVAMPAA.

Oli miten oli, kaikki mahdolliset apuvälineet on hankittu. On potat, supistaja pyttyyn ja on harkkahousuja. Tyttöjen mielestä harkkahousut tuntuvat yhtä mukavilta niin kuivana kuin märkinäkin. Joten ne ei ainakaan vielä ole toimineet toivotulla tavalla. Pöntöllä tai potalla istuminen ei tyttöjen mielestä ole mitenkään hienoa ja erikoista puuhaa. Asianhan voi hoitaa paljon yksinkertaisemminkin leikin lomassa, vaippaan.

Ja, kun  ”hädän hetki” tulee, se tulee tietenkin yhtäaikaa ja tietysti molemmat haluavat istua pöntöllä, joita meillä valittetavasti on vaan yksi kappale. Tappelu on valmis… Toinen voittaa ja toinen häviää…aina.
Usein pöntölläistuja  haluaa seurakseen äidin tai isän jolloin toiselle jää hyvää aikaa keksiä pientä omaa puhaa…Aikuisen silmäthän on nyt suljettu, kun istuu toisen vessaseurana. Usein pitkäänkin.

Välillä mietin teemmekö yksinkertaisesta asiasta liian monimutkaisen, eivätkö tytöt ole vielä valmiita tähän vai missä vika?

Paineet ovat suuret, ainakin minulle äitinä. Tekeekö tämä minusta huonon/laiskan äidin, eikö taitoni ja kärsivällisyyteni riitä? Takaraivossa vanhakantainen ajatus siitä, että kaksi vuotiaan tulisi olla jo AINAKIN päiväkuiva.

Olemme toki päässeet asiassa hiukan eteenpäin ja isohätä tulee pönttöön/pottaan useammin kuin vaippaan. Alku siis kai sekin.

Kaksoset ovat opettaneet ainakin minulle aivan uuden ajattelutavan, ja olen monta kertaa saanut heittää hienot kasvatusmetodit ja -tavoitteet romukoppaan. Näin päivähoidon ammattilaiselle se on kova paikka, vaikka tiedänhän sen, että omien kanssa on aina erillaista. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä sanotaan, ehkä tässäkin on kyse juuri siitä.

Miten teillä tämä asia on toteuttu ja opeteltu ja minkä ikäisenä?