Piparintuoksuista lauantai huomenta. Ehtiväisiä ovat nämä piparipopsit. Eilen ne komeilivat Ku ite tekee blogin joulukalenterin luukussa 11 ja tänään täällä. Totesin jokin aika sitten blogisiskoilleni purkavani vallitsevaa kirjoitusintoani käymällä vieraskynäilemässä maailmalla. Ja kohta voikin sitten hyvillä mielin hiljentyä nauttimaan joulun rauhallisesta fiiliksestä.
Joulun tunnelma syntyy Rauharentolassa ensisijaisesti rauhallisesta & kiirreetömästä yhdessäolosta omien rakkaiden kanssa. Hyvästä ruoasta, ihanista tuoksuista ja kynttilänvalosta. Yksi joulun ehdottomista tuoksuista on piparin mausteinen tuoksu. Se jos mikä viimeistelee joulun tunnelman.
Tänä vuonna kokeilimme hiukan uudenlaista ideaa, jota varten tarvitaan vaahtokarkkeja, valkosuklaata, piparimuruja, paperipillejä, tageja ja sellofaania.
Työnnä paperipilli vaahtokarkin sisään. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Kasta vaahtokarkin pää sulaan suklaaseen. Pyöräytä sen jälkeen vaahtokarkkia piparimuruun ja anna suklaan kovettua. Popsit kuivuu hyvin korkeassa lasissa, jonka pohjalle on laitettu sokeria.
Kun suklaa on kovettunut kääri popsin ympärille sellofaania (tai kuten minä pala paistopussia). Sulje piparin muotisella tagilla johon olet kirjoittanut hyvän joulun toivotukset.
Vielä pienenä joulumuistutuksena tarjoan teille Teippitarhan alekoodin, jolla saat -20% tilauksestasi 13.12.2015 klo 23.59 saakka. Koodilla Kotopirkot -teippaa, klikkaat ostoskoriisi vaikkapa kasan pillejä ja tagejä näitä piparipopseja varten alehintaan. Eli nyt kipin kapin kauppaan vielä ehtii.
Nautinnollista joulunodotusta.
Ihania!
Kiitos. Eikös ;).
Näyttääpäs herkuilta! 🙂
Aika herkkuja olivatkin, makeaa mutta niin hyvää.