Pääsiäisruoho & kirpparilöytö

Apua ja kääks. Näin unta viime viikolla, että pääsiäisruohomme ei tänä(kään) vuonna kasva ja unessa jo ostin Kevätmessuilta valmiin ruohon pelastamaan tilanteen. Äläkä yhtään naura, sillä vaikka se hupaisalta kuulostaakin oli messuilla oikeasti myynnissä pääsiäisruohoa. Alumiinivuokaan istutetulla rairuoholla oli hintaa 7 euroa. Melkoisen kallista sanon minä. Mutta onneksi mun ei tarvinnut turvautua jo istutettuun ruohoon vaan saamme nauttia omin käsin kylvetystä ruohosta tänä pääsiäisenä.

 

DSC_0081%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Vaipparuohot ja muut villitykset jo testanneena päätin tänä vuonna kylvää siemenet ihan peruskukkamultaan. Ensimmäistä kertaa päädyin sekoittamaan pussillisen ohransiemeniä kahteen pussiin rairuohonsiemeniä, tuuhean ja ihanan vihreän ruohomaton toivossa tietenkin. Ja vaikka aiemmin askartelinkin vadit pääsiäisruoholle niin loppujen lopuksi ruoho kylvettiin tähän kirpparikuriirini löytämään ihanaan puiseen kulhoon. Multakerroksen ja kulhon väliin sujautin kelmua, sillä pääsiäisen jälkeen mulla on tälle melkoisen painavalle ihanuudelle ihan muu käyttötarkoitus mielessä.

 

DSC_0078%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0076%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0082%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Joko teillä vihertää?

Haaste: Suomi 100 – luonto läsnä

Mä inspiroiduin Kevätmessujen Suomi 100 teemasta siinä määrin, että kannoin eiliseltä metsäretkeltä materiaalia kotiin mielin määrin. Luonnonmateriaalit on aina olleet mulle erityisen tärkeitä inspiraation lähteitä ja päätinkin nyt haastaa mukaan kaikki käsillätekijät  Suomi 100 – luonto läsnä haasteeseen. Toteuta diy, askartelu, käsityö tai mikä vaan hyödyntäen suomen luonnosta löytyvää materiaalia. Jaa ideasi sosiaalisessa mediassa tai blogissasi  hashtagillä #suomi100luontoläsnä. Tehdään yhdessä luonnosta löytyvät lukemattomat materiaalit ja niiden käyttötarkoitukset näkyväksi ja nautitaan kättemme työn tuloksista yhdessä.

 

DSC_0024%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Luonto on sielunmaisemamme, mielipaikkamme, onnellisuuden ja inspiraation lähteemme. Annetaan sen juhlavuoden kunniaksi näkyä myös käsillätekemisessä. Lähdetkö sinä mukaan?

 

DSC_0047%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0053%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0030%20%283%29%20rauharentola.jpg

 

Kuivattelin maasta märkänä keräämäni koivun kaarnapalat. Harjasin suurimmat roskat pois kaarnasta ja käsittelin pinnan mattapintaisella askartelulakalla molemmin puolin. Tein reiän rei’ittimellä ja laitoin siihen korurenkaan. Johon sitten pujotin sopivan mittaisen korunauhan. Viimeistelin kaulakorun vielä turvalukolla.

 

DSC_0028%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0025%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0023%20%282%29%20rauharentola%20suom

 

Muista kuitenkin tarkistaa ennen materiaalin keräämistä kuuluuko kyseisen materiaalin kerääminen jokamiehenoikeuksiin.

Kirjahyllyn aarteita: Lapsen oma väriseikkailu – Satua ja tietoa luonnon väreistä

Armoton kirjaraatimme sai arvosteltavakseen Minerva Kustannus Oy:n kustantaman Titta Kuisman ja Laila Nevakiven uutuusteoksen LAPSEN OMA VÄRISEIKKAILU. Kirja on mukava yhdistelmä opettavaista satua sekä ihan oikeaa tietoakin.

 

DSC_0782%20rauharentola.jpg

 

Satuosuudessa Joonas-poika tutustuu sateenkaaren väreihin oppaanaan sateenkaaren valoisten opastaja Aura. Mukaansatempaava satu vangitsee pienemmänkin kuuntelijan ja opettaa paljon luonnon eri väreistä ihanasti sadun muodossa. Tiedonnälkäisille eskarilaisille löytyy paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa tieto-osiosta ja se täydentää ja syventää juuri sopivasti sadussa jo kerrottuja asioita.

 

DSC_0771%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0795%20%283%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0765%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0796%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0763%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0766%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Kaunis, värikäs ja maalauksenomainen kuvitus täydentävät ja elävöittävät luku-/kuuntelukokemusta. Raatimme antaa tarinalle ja tietosuudelle 5/5 tähteä, myös kuvitus saa 5/5 tähteä. Äiti suosittelee tätä kirjaa luonnosta ja sen väreistä kiinnostuneille oppimisen nälkäisille 4-7-vuotialle lapsille ja heidän perheilleen.

 

Blend.jpg

 

Kannattaa ehdottomasti tutustua myös tämän parivaljakon aikaisempiin luontoaiheisiin teoksiin: Satu puusta, joka halusi muuttaa maalle, Puuvanhus ja pikkukoivu, Lapsen oma lintukirja sekä Lapsen oma luontoretki.

 

Kirja kaupoissa 14/2017 lähtien.

 

url.jpg
Titta Kuisma – Laila Nevakivi
LAPSEN OMA VÄRISEIKKAILU
Satua ja tietoa luonnon väreistä

 

(Kirja saatu arvosteltavaksi.)