Kekkonen Kekkonen Kekkonen

Keskiviikko moikat ah niin rauhaisasta Rauharentolasta.
No tämä alkuviikko on on ollut taas kaikkea muutakuin rauhaisaa. Maanantaina  laittaessani minimiestä  päikkäreille stereot olivat löytäneet sunnuntaisten askarteluiden jälkeen väärään paikkaan unohtuneet sakset. No olivatpahan sitten päättäneet kaikessa hiljaisuudessa leikkiä vähän parturia sillä seurauksella, että A1:n hiukset olivat saaneet varsin futuralistisen leikkauksen. Erittäin hyvin muuten juuri ja juuri paperia leikkaavat lasten sakset leikkaavat hiusta. Olisikohan reklamaation paikka?

Illalla yritettiin pelastaa mitä pelastettavissa on. Ja tulos, noh se on sellainen lyhythiuksinen Tähkäpää elokuvasta Kaksin karkuteillä. Pienenä lisänä sekä päälaella että edessä muutaman sentin siili. Nyt jo vähän hymyilyttää mutta maanantaina ei juurikaan.

Eilen olikin sitten minimiehen vuoro järjestää  aivan toisenlaista ohjelmaa, jonka yksityiskohtiin on ehkä parempi olla menemättä. Voin vain letkeästi todeta, että kyllä äitinä oleminen on välillä hirvittävän ihanaa. Tuoksurikkaissa tunnelmissa jostain kumman syystä mieleni teki heti sopivan hetken tullen etsiä huonetuoksuvaihtoehtoja kodin raikastamiseen ja törmäsinkin heti uuteen tuttavuuteen, josta kuulisin mielelläni kokemuksia ennen tilaamista.

Osoitteesta www.arkidesign.fi löytyi nimittäin Smell of Successesin Kekkonen huonetuoksut. Viisi tuoksuvaihtoehtoa ihanasti vanhan kunnon Wunder-Baumin tyyliin. Tuoksuina mansikka, omena, sitruuna, santelipuu ja vanilja. Ja mikä hienointa jokaisesta myydystä Kekkonen huonetuoksusta lahjoitetaan 30 senttiä vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen Suomessa Hope yhdistyksen kautta.

 

ht-kekkonen-vanilja.jpg

 

Eikö olisi hauska laittaa tuollainen Kekkosen naama vaikkapa vessaan roikkumaan ja raikastamaan?

 

ht-kekkonen-setti.jpg

KUVAT LAINATTU:WWW.ARKIDESIGN.FI

 

Kertokaahan viisammat miltä Kekkoset tuoksuu?

 

 

Kirjaimia.

Olen pitkään taisetellut itseni kanssa siitä haluanko kotiini ns. joka sisustusblogista muodossa tai toisessa löytyviä Arne Jacobsen Design Lettersejä. Nyt luovutin taistelun ja pitkään etsimäni yksinkertaiset puukirjaimet saavat sitten olla NIITÄ, kun mitään muitakaan sopivia ei löytynyt.

DSC_0109.jpg

Paikkana tuulikaappi ja funktiona niinkin arkinen asia kuin, lasten naulakkojen nimikointi.

DSC_0107.jpg

DSC_0116.jpg

Kieltämättä nämä istuvat tuulikaappimme tyyliin lähes täydellisesti ja se mitä nyt tarvittaisiin olisi tähän tyyliin sopiva avainkaappi. Vinkkejä anyone?

DSC_0106.jpg

No miten nämä sitten liittyyi vallitsevaan jouluteemaan? No näillä mustilla puuaakkosilla saisi aikaiseksi vaikkapa lämpimän joulun toivotuksen uhkaavasti mustalta näyttävän joulun piristykseksi.

Valoa tiistai päivääsi ja ihanaa,
että Rauharentolan lukijamäärä on taas lisääntynyt hyppysellisellä uusia lukijoita <3.

DIY Karkkireki.

Kaikki jo olemassaolevat joululahjat eli siis melkein kaikki tämn joulun lahjat saivat kääreet lauantaina. Eilen oli sitten pienten makeiden askartelujen aika. Pikku- Tontun kanssa teimme nimittäin muutamat karkkireet, jotka tonttu itse oli löytänyt surffailessaan bittiavaruudessa. Mitäs veikkaatte mistäpäin maailmaa ohje tähän löytyikään?

 

DSC_0094.jpg

 

Karkkirekeä varten tarvitset:

esimerkiksi suklaarusinalaatikon

pieniä suklaapatukoita (me käytimme Kinder patukoita)

piparminttukeppejä

lahjanarua

kuumaliimaa

 

Limaa piparminttukepit laatikon molemmin puolin. Tee pienistä suklaapatukoista ”lahjakasa” reen päälle ja liimaa ne paikoilleen. Pyöräytä lahjanarua koko komeuden ympärille ja kiharra narujenpäät. Ja karkkireki on valmis.

 

DSC_0104.jpg

 

Kiva pikku lahja vaikkapa lasten kavereille annettavaksi.

Makeaa maanantaita <3.