Kekkonen Kekkonen Kekkonen

Keskiviikko moikat ah niin rauhaisasta Rauharentolasta.
No tämä alkuviikko on on ollut taas kaikkea muutakuin rauhaisaa. Maanantaina  laittaessani minimiestä  päikkäreille stereot olivat löytäneet sunnuntaisten askarteluiden jälkeen väärään paikkaan unohtuneet sakset. No olivatpahan sitten päättäneet kaikessa hiljaisuudessa leikkiä vähän parturia sillä seurauksella, että A1:n hiukset olivat saaneet varsin futuralistisen leikkauksen. Erittäin hyvin muuten juuri ja juuri paperia leikkaavat lasten sakset leikkaavat hiusta. Olisikohan reklamaation paikka?

Illalla yritettiin pelastaa mitä pelastettavissa on. Ja tulos, noh se on sellainen lyhythiuksinen Tähkäpää elokuvasta Kaksin karkuteillä. Pienenä lisänä sekä päälaella että edessä muutaman sentin siili. Nyt jo vähän hymyilyttää mutta maanantaina ei juurikaan.

Eilen olikin sitten minimiehen vuoro järjestää  aivan toisenlaista ohjelmaa, jonka yksityiskohtiin on ehkä parempi olla menemättä. Voin vain letkeästi todeta, että kyllä äitinä oleminen on välillä hirvittävän ihanaa. Tuoksurikkaissa tunnelmissa jostain kumman syystä mieleni teki heti sopivan hetken tullen etsiä huonetuoksuvaihtoehtoja kodin raikastamiseen ja törmäsinkin heti uuteen tuttavuuteen, josta kuulisin mielelläni kokemuksia ennen tilaamista.

Osoitteesta www.arkidesign.fi löytyi nimittäin Smell of Successesin Kekkonen huonetuoksut. Viisi tuoksuvaihtoehtoa ihanasti vanhan kunnon Wunder-Baumin tyyliin. Tuoksuina mansikka, omena, sitruuna, santelipuu ja vanilja. Ja mikä hienointa jokaisesta myydystä Kekkonen huonetuoksusta lahjoitetaan 30 senttiä vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen Suomessa Hope yhdistyksen kautta.

 

ht-kekkonen-vanilja.jpg

 

Eikö olisi hauska laittaa tuollainen Kekkosen naama vaikkapa vessaan roikkumaan ja raikastamaan?

 

ht-kekkonen-setti.jpg

KUVAT LAINATTU:WWW.ARKIDESIGN.FI

 

Kertokaahan viisammat miltä Kekkoset tuoksuu?

 

 

6 kommenttia “Kekkonen Kekkonen Kekkonen

  1. Kekkosen pitäisi tuoksua varmaan saunalta, hiihtoladulta, kalalta…ehkä myös viinalta ja sikareilta neuvostoliittolaisten kanssa neuvoteltaessa? Varsinaisia huonetuoksuja nuo pari viimemainittua 🙂 Kekkonen ei tasan tuoksu mansikalta ja vaniljalta! Miltähän suomettuminen tai Kekkosen-Paasikiven linja tuoksuvat?

    1. Kieltämättä nuo edellä mainitut kuulostaisivat paljon uskottavimmilta Kekkosen tuoksuilta kuin vanilja ja mansikka. Mutta jokin tuossa vaniljaisessa Kekkosessa houkuttelisi silti ;). Hmm.

  2. Tai ehkä koivulta ja tervalta? Tai hernekeitolta? Kekkonen taitaa olla tämän joulun hitti. Hankin miehelleni aivanmahtavan Kekkospyyhkeen Tampereen kädentaitomessuilta. Mustavalkoisessa pyyhkeessä on Stencil tyyppinenkuva hra Kekkosesta. Kekkoshaju alkoi kyllä kiehtoa sen verran, että pakko kurkata. Haluaisin Kekkosen haisemaan vessaamme.

    1. Kekkos trendi kuulostaa oikeasti varsin mielenkiintoiselta. Mä voisin mielelläni yhdistää myös tuollaiset Kekkospyyhkeet Kekkostuoksuun. Toisivat meidän kylppäriin vähän särmää. Mistähän niitä pyyhkeitä saisi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *