Pokaaleja tusinoittain

Eilen kävimme vihdoin Ikeassa hakemassa hieman täydennystä lasi ja muki varastoomme. Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut ostavani POKAL laseja ja mukeja syystä että ne ovat meidän tarpeisiimme tarpeeksi suuria ja muodoltaan yksinkertaisa ja ennenkaikkea edullisia.

 

pokal%20017.jpg

 

pokal%20015.jpg

 

pokal%20003.jpg

 

pokal%20001.jpg

 

Sedlig pitkät jälkiruokalusikat, jotka olivat myös ostoslistalla jäivät ostamatta sillä niiden saatavuus muiden aterimien tapaan on edelleen  lähes olematonta. Raisiosta niitä löytyisi mutta eipä ole sille suunnalle hetkeen asiaa. Täytynee siis jäädä odottelemaan lusikkamarkkinoiden parantumista. Lusikoiden puutteesta huolimatta ostoskärry ei kuitenkaan jäänyt tyhjäksi. Mukaan tarttui lasitavaran lisäksi myös muutama ”varajakkara”, makuuhuoneen tekstiilejä ja paperitavaraa.

Lasten mielestä reissun parasta antia oli tietenkin lihapullat ja ranskalaiset, ne vaan maistuu aina. Lasten tiistai oli kerännyt meidän lisäksi myös muutaman muunkin lapsellisen perheen paikalle. No kukapa voisi ilmaista ruokaa vastustaa?

 

Mikä on muuten sun viimeisin Ikea hankinta?

 

 

4 kommenttia “Pokaaleja tusinoittain

  1. Kävin eilen juuri Ikeassa ja mukaan lähti laseja ( kun ne menee ihmeellisesti rikki koko ajan..), hehkulamppuja, suklaata ja näkkileipää. Ei sen suurempia ostoksia. Asun ihan Ikean lähellä joten käyn siellä aika usein..

    1. Jännä juttu meilläkin noita laseja rikkoutuu kovin usein ;). Mustikkamehu kuuluu meillä aina ostettavien listaan mutta tällä kertaa se vaan unohtui.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *