Life is a cabaret vol.1

Kotona taas omalla kotisohvalla. Mietin kuumeisesti millä muutamilla adjektiiveilla kuvailisin teille kuluneen viikonlopun kokemuksia. Ongelmana ei ollut niinkään niiden keksiminen vaan niiden rajaaminen. Lopulta päädyin näihin kolmeen adjektiiviin, johon kokemus parhaiten tiivistyy. Ainutkertainen, ennenkokematon ja arvokas. Tallinna ei ole minulle uusi tuttavuus ja tämä matka oli vaikka kuinka mones kymmenes mutta silti Tallinna osasi yllättää ja se näyttäytyi aivan uudella tavalla.

Matkaan lähdettiin leppoisasti laineilla lipuen määränpäänä siis Tallinna. Tiestittekö muuten, että Eckerö Linella on mahdollisuus ostaa ns. Lounge paikka jolloin matkasta tulee heti hitusen rauhallisempi ja rennompi. Oman istumapaikan lisäksi tarjolla on pientä purtavaa, kahvia, teetä, virvoitusjuomia, olutta ja viiniä.

Tallinnaan saavuttuamme hyppäsimme bussiin osoitteenamme Telliskivi Kalamajan alueella. Alueella on  paljon pieniä putiikkeja, secondhand -kauppoja ja monia pieniä yrityksiä. Telliskivessa sijaitsee myös suosittu ja paljon kehujakin saanut ravintola F-Hoone, jonne mekin suuntasimme nauttimaan kevyen salaattilounaan. Hyvän ruoan lisäksi myös ravintolan varsin mielenkiintoinen sisustus on nähtävyys. Palataan siihen vielä myöhemmin.

PA250037%20%282%29.jpg

PA250042.jpg

PA250025.jpg

Ostostosten ja lounaan jälkeen pääsimme kirjautumaan hotelliin ja nostamaan jalat kohti kattoa pieneksi hetkeksi. Solo Sokos Hotel Estoria, joka toimi majapaikkanamme on uniikki  tarinahotelli keskellä Tallinnaa, Original Sokos Hotel Virun ja Viru Keskuksen välissä. Tässä varsin värikkäässä hotellissa jokainen hotellin 93 huoneesta kertoo kuvin ja tekstein yhden kiehtovan kertomuksen Virosta.

PA250051.jpg

PA250048.jpg

PA250045.jpg

Päiväunien jälkeen oli aika vetää päälle vähän parempaa ja suunnata Merineitsi ravintolaan nauttimaan kaikkien aistien herkkuja show & dinnerin muodossa. Life is a cabaret kertoo cabaret -historiasta aina sotien välisestä ajasta uuden vuosituhannen alkuun. Kabareen lomassa nautimme ehkä yhden parhaimmista nauttimistani illalliskokonaisuuksista; savustettua hanhea, mureaakin mureampaa kanin satulaa ja melkein kuin juustokakkua, joka muistaakseni oli jälkiruoan nimi.

Se, että esitys koostui hetkellisesti vironkielisistä puheosuuksista ei haitannut millään lailla. Tanssin rytmien ja musiikinkieli, kun ei tunne kielirajoja. Tätä voisin lämpimäsi suositella kabareen ystävien lisäksi mm. vaikkpa vähän tyylikkäämmän pikkujoulukonseptin haluaville.

PA250058.jpg

PA250052.jpg

Collage.jpg

Jatketaanko tästä huomenna? Jatketaanhan? Mun silmäluomia painaa nyt niin, että taidan tarvita hiukan unta.

Kauniita unia. Pus.

(Yhteistyössä Matka-Vekka)

6 kommenttia “Life is a cabaret vol.1

  1. Ai vitsi, miten hyvin osasit kiteyttää meidän reissua. Oli ihana reissu ja kiitos matkaseurasta. 🙂

    1. Kiitos Irina ♥. Tällä kertaa pakko keskittyä tekstiin ja poiketa alkupeäisestä suunnitelmastakin sillä kuvienlaatu ei ollutkaan niin bueno. Tällä kertaa teksti kertoo tarinan kuvia paremmin.

  2. Ihana postaus! Mun kuvat on to-del-la surkeita, mutta olkoot 🙂 Aina ei ees muistanut koko kameraa… Kiitos ihanasta matkasta, oli todella mahtavaa tutustua ja nähdä♥ Toivottavasti pian uudelleen 🙂

    1. Kiitos Marika. Mäkään en yhtäkkiä osannutkaan ottaa kuvia pokkarilla, joten heikoksi jäi munkin kuvat. Aivan mahtava reissu ja ihanat ihmiset. Oli ilo tutustua ja ehdottomasti pian uudelleen ♥.

    1. Koko matka oli huikea ja illan esitys tarjoiluineen kruunasi kaiken. Tilaisuus alkoi klo.19 ja esityksen viimeinen kolmas osuus alkoi 22.30. Eli herkkuja kaikille aisteille koko illaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *