Bloggaajan kotona: Matkalla äitiyteen

Näin viikonlopun kynnyksellä pääsemme kurkistamaan Matkalla äitiyteen blogin Ninan uuden uutukaiseen mutta silti tuttuun ja turvalliseen kotiin. Mä bongasin tästä kodista heti tuttuja elementtejä ja muutaman tyylivarkaudenkin joudun valitettavasti tekemään. Sorry Nina.  Mutta pidemmittä puheitta mä päästän teidätkin sisään. Nyt me tullaan, toivottavasti olet valmis Nina.
 
 
koti-15.jpg
 
Untitled%205.jpg
 
Tervetuloa lapsuudenkotiini.
 
Tässä paritalohuoneistossa asustaa meidän kolmihenkinen perhe sekä cockerspanieli. Muutimme vastikään ensimmäiseen ihan omaan asuntoomme, mutta tämäpäs ei olekaan minun ensimmäinen kerta kun täällä asun, vaan kyseessä on lapsuudenkotini, jonka ostimme nyt meidän perheelle 20 vuoden jälkeen. Kotimme koostuu kolmesta makuuhuoneesta, olohuoneesta, keittiöstä, erillisestä wc:stä, kylpyhuoneesta sekä reilunkokoisesta käyttöullakosta. Käyttöullakolla sijaitsee meidän ns. kotiteatterihuone sekä työhuoneemme. Lisäksi meille kuuluu ihana aurinkoinen, aidattu piha. Asuntokaupat tehtiin jo viime vuoden puolella, joten aikaa on ollut suunnitella ja sisustaa kotiamme mielessäni ja into piukeena olenkin odotellut, että pääsen toteuttamaan kaikki sisustushaaveet. Toki ne sisustushaaveet ovat tuossa ajassa ehtineet jo muuttuakin useampaan otteeseen ja juuri palaamaltamme Thaimaan matkalta sain runsaasti uusia ideoita toteutettavaksi, kun altailla oli aikaa selailla Pinterestiä. 🙂
 
Kotimme on vain osittain esittelykelpoinen, nimittäin olemme juuri aloittamassa kylpyhuoneremonttia, joka onnellisten sattumusten summana päästäänkin aloittamaan jo nyt, vaikka tarkoitus oli odotella vielä ainakin syksyyn saakka. Myöskin kun neliöiden määrä edellisestä kodistamme kasvoi reilulla 30 neliöllä, voitte arvata ettei kaikkia niitä neliöitä noin vain täytetä, paitsi romulla. Siispä yksi makuuhuone toimii tällä hetkellä eräänlaisena varastona kaikelle sille tavaralle, jolle vielä ei ole löytynyt sitä oikeaa paikkaa uudesta kodista.
 
Lapsemme huone säilyi melkolailla samannäköisenä kun se oli aikaisemminkin, ainoastaan verhot sekä eräs DIY-juttu vielä uupuu huoneesta ja ne saadaankin paikoilleen tässä kevään aikana. Väritys huoneessa on ollut Eliksen syntymästä saakka keltainen, eikä se ole menossa mihinkään, olemme siihen ihastuneet edelleen ja se sopii huoneeseen mainiosti. Eliksen huoneessa on oma vaatehuone, jonne on saatu jemmattua vaatteiden lisäksi kaikki vauvaiän tavarat sekä joitain leluja, joille ei huoneessa ole tilaa.
 
 
koti-3.jpg
 
 
koti-1.jpg
 
 
koti-4.jpg
 
 
Meidän makuuhuone koki muuton myötä suurimman muodonmuutoksen ja romanttisesta ja tummanpuhuvasta huoneesta tulikin valoisa ja luonnonläheinen. Ostimme sinne uuden sängyn Ikeasta, kattovalaisimen Kodin1:stä ja maton VM Carpetista. Tuunasin Clas Ohlsonin valikoimasta meille seinälamput, jotka ovat vielä valokatkaisijoita vaille valmiit. Pellavalakanoille olen aivan myyty ja oikeastaan niiden ympärille koko huoneen sisustus on suunniteltu. Peilipöydän hankin Torin kautta jo syksyllä ja siihen vaihdan vielä vetimet ja päällystän uudelleen siihen kuuluvan rahin, joka on piilotettuna vaatekaappiimme. Yöpöytinä toimii tällä hetkellä meidän vanhat Ikean puujakkarat, koska en ole päättänyt vielä millaiset yöpöydät meille haluan. Mielestäni makuuhuoneen toteutus onnistui loistavasti ja on juuri sellainen kun mielikuvissani.
 
 
koti-9.jpg
 
 
koti-11.jpg
 
 
koti-10.jpg
 
 
koti-7.jpg
 
 
Olohuoneemme on meidän kodin sydän ja siellä vietetäänkin eniten aikaa, luonnollisesti. Jouduimme hankkimaan uuden sohvan, koska meidän aikaisempi sohva ei takan paikan vuoksi sopinut enää tänne. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin hankkimaan meille Adean Band -sohvan ja hyvä niin. Nojatuoli on Ikean valmistuksen lopetettua mallistoa, jonka löysin Torista, sohvapöytinä on Hayn Trayt sekä sivupöytänä Hayn DLM. TV-taso tulee vielä jossain välissä vaihtumaan ja televisio mahdollisesti kiinnitetään seinään. Huoneen nurkasta löytyy ihana Lundian lipasto, jonka ostin viime kesänä ja lattiavalaisimena pitkän harkinnan tuloksena Elloksen Rossy-valaisin.
 
 
koti-16.jpg
 
 
koti-25.jpg
 
 
Tarjotinvaunu on olohuoneen uusin tulokas, se on Ikeasta ja siihen koivuvaneritasot haettiin Bauhausista. Tuunausidea on lainattu Valkoinen Harmaja -blogista ja valkoisten tasojen sijaan nuo koivuvanerit istuu meidän kotiin kuin nenä päähän.
 
 
koti-30.jpg
 
 
koti-28.jpg
 
 
koti-35.jpg
 
 
koti-34.jpg
 
 
Keittiön tasoja koristaa Annon kipot ja kupit. Välitilan valaistus on mielestäni aivan ihana ja usein iltaisin pidänkin vain sitä päällä kattovalaisimen sijaan. Meidän pinnatuolit ovat tällä hetkellä kunnostettavana, joten ruokailutilaa en voi paljastaa, mutta sen pääset näkemään kevään aikana blogissani.
 
 
koti-42.jpg
 
 
koti-41.jpg
 
 
koti-37.jpg
 
t. Nina

6 kommenttia “Bloggaajan kotona: Matkalla äitiyteen

  1. Kiitos kun pääsin vierailemaan blogissasi ja mukavista alkusanoista 🙂 Maltatko paljastaa jo minkä tyylivarkauden kodistamme keksit vai jäänkö uteliaana seuraamaan? :p

    1. Ihanaa Nina, että lähdit mukaan ja päästit meidät kaikki kurkkaamaan kotiisi. En ihan vielä paljasta mutta selvinnee tässä kevään aikana ;).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *