Uuden ajan akustointia & Asuntomessutärppi

Korkeat tilat ovat kauniita, valoisia ja ilmavia mutta  sen lisäksi usein varsin haasteellisia sisustettavia. Kaikuvuutta täytyy vähentää esimerkiksi akustisilla levyillä tai tekstiileillä.

Miksei akustoinnista voisi tehdä taidetta kysyi Sani Miekkala itseltään oman rakennusprojektin yhteydessä miettiessään uuden kodin tiloja, jotka kaipasivat akustointia, mutta jonka Sani halusi tehdä sen sisustuksen ehdoilla. Sani  aina rakastanut taidetta sen kaikissa eri muodoissa. Myös sisustaminen on aina ollut lähellä hänen sydäntään ja hän on  käynyt sisustusalan opintoja. Tästä syntyi Taideakustointi Sani Miekkala; kauniin yksinkertaista akustiikkataidetta joko suoraan mallistosta tai räätälöidysti asiakkaan toiveiden mukaisesti uniikkeina teoksina. Molemmissa tapauksissa teokset valmistetaan käsityönä ammattitaidolla.

 

800x0_106870_1001_10.jpg

 

800x0_101489_1001_4.jpg
Kuvat: Taideakustointi Sani Miekkala

 

Sani käyttää teoksissaan ainoastaan korkealaatuisia, ekologisia ja mahdollisimman paljon kotimaisia materiaaleja. Inspiraatio taideteoksiin tulee luonnosta, arkkitehtuurista, eri kulttuureista ja arkisesta elämästä. Modernin yksinkertaiset teokset hillityissä väreissä sopivat skandinaaviseen sisustukseen saumattomasti. Osa teoksista on selkeästi saanut itämaisia vaikutteita ja ne ovat omiaan säväyttämään muutoin pelkistettyä sisustustyyliä.

 

800x0_106775_2003.jpg

 

Näitä akustisia taideteoksia on nähtävillä huomenna starttaavilla Vantaan asuntomessuila kohteissa 20a Kristallikuutio ja 28 Passiivikivitalojen kosteusturvatalo. Ja sen lisäksi myöhemmin syksyllä Habitare messuilla.

 

800x0_107938_2004_1.jpg

 

Onko sinun kotonasi korkeita tiloja? Ja miten olette akustoinnin hoitaneet?

 

Yhteistyössä:

sani.jpg

4 kommenttia “Uuden ajan akustointia & Asuntomessutärppi

  1. Meidän olkkari on korkea ja todella vaatii jonkinlaista kaiunpoistoa. Telkkarin takana olevalla seinällä roikkuu yksinkertaisesti matto. Valkoinen nukkamatto. En keksinyt millaisen kuviollisen maton tai ryijyn olisin seinälle halunnut, joten päädyin valkoiseen mattoon valkoisella seinällä ja se on ollut tosi hyvä ratkaisu. Vastapäisellä seinällä on ohuesta kankaasta tehty &quot;seinävaate&quot; vai miksi sitä kutsuisi, Ikeasta ostettu. En ole ihan varma onko niin ohuella kankaalla mitään akustista merkitystä, ehkä kuitenkin jonkinlaista. Ja sohvatyynyt ja myös lattialla olevat matot poistavat kaikua. Myös korkea kirjahylly kirjoineen on parempi kuin pelkkä tasainen seinä, yhdeltä seinältä löytyy täpötäysi kirjahylly.<br />
    <br />
    Tuo akustointitaide on tavallaan ihan kivan näköistä, mutta ehkei kuitenkaan ihan mun makuun. Matto hoitaa siis homman meillä jatkossakin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *