Oma tila Fiskars

Vietin jälleen kerran mieleenpainuvan päivän tunnelmallisesssa Fiskarsissa ja mietin pitkään kuinka onnistuisin kiteyttämään kokemukseni teidän luettavaksenne. Ajatus kristallisoitui katsellessani päivän aikana ottamiani kuvia ja oikeastaan esine/tuote, johon palaan vielä myöhemmin toimii nyt punaisena lankana.

DSC_0124%20rauharentola.jpg

Tunnelmallinen ehkä myös hiukan mystinen Fiskars tarjoaa oivan kohteen hiljentymiselle, aistien avaamiselle mutta samalla näin joulun lähestyessä ainutlaatuisten lahjojen hankkimiselle. Vaikka kylä on pieni, vain muutaman kilometrin mittainen niin sen näkemiseen ja kokemiseen kannattaa ehdottomasti varata aikaa enemmän kuin yksi päivä. Sillä vaikka kaunista katseltavaa riittää päivälläkin niin pimeän tultua joesta nouseva usva, jokeen heijastuvat puut ja sillat saavat paikan tuntumaan lähes epätodelliselta, unimaiselta.

Fiskarisin uusin tulokas  Laundry on vanha pesutupa, jonka uusi elämä alkoi vuosi sitten kahvila baarina, joka tarjoaa myös bed and breakfast palvelua. Yritystä pyörittää hollantilainen eläköitynyt  merikarhu Rob ja teollinenmuotoilija Lea. Laundry henkii Fiskarsin tunnelmaa ihan omalla erityisellä tavallaan ja juuri siitä syystä näkemisen ja kokemisen arvoinen.

DSC_0113%20rauharentola.jpg

DSC_0115%20%282%29%20rauharentola.jpg

DSC_0119%20%282%29%20rauharentola.jpg

Hyvää ruokaa, lasi viiniä tai miksei myös olutta, jota kylän omassa panimossa valmistetaan. Kuparipaja tarjoaa ruokaa kaikille aisteille ja ruoan lomassa voi toisinaan nauttia myös musiikista. Wärdshus taasen henkii historiaa voimakkaasti ja ruokalistalta löytyy mm. ihania riistaherkkuja, jotka eivät varmasti jätä yhtäkään lihansyöjää kylmäksi. PetriS Chocolate Roomin  kahvilassa on rohkeasti yhdistelty hyvinkin romanttisia  shabby chic pöytiä hiukan industrialtyylisiin metallituoleihin. Pala taivaallista suklaakakkua ja kuppi talonkahvia suuresta kukallisesta kupista nautittuna, olo on kuin aikuisten leikkimökissä. Kahvihetken jälkeen toinen toistaan herkullisemmat suklaat huutavat päästä mukaan.

DSC_0021.jpg

Onoma on Fiskarsin ruukissa asuvien ja työskentelevien luovan alan ammattilaisen osuuskunta. Ja Onoma Shop myy luonnollisestin heidän tuotteitaan, Tuotteet ovat, joko ainutlaatuisia uniikkeja kappaleita tai piensarjoissa valmistettuja. Monien helmien joukosta poimin teille yhden tuotteen, jonka haluan esitellä. Tuulia Penttilän OMA TILA on toiminnallinen alusta sisustusharrastukselle pienoiskoosssa mutta se toimisi hyvin myös  modernina nukkekotina. Toiminnallisten alustojen lisäksi sarjaan kuuluu myös kokoelma Fiskarsin muotoilijoiden ja käsityöläisten suunnittelemia, eri materiaaleista valmistettuja sisustuselementtejä, kuten huonekaluja.

DSC_0074%20%282%29.jpg

DSC_0083%20%282%29.jpg

DSC_0088%20%282%29.jpg

DSC_0090%20%282%29.jpg

Kantti Design Shop myy sekä suomalaisia että ulkomaisia design ja lifestyle -tuotteita. Tuttujen ulkomaalaisten design tuotteiden sijaan poimin kaupasta teille vinkiksi Piitu Nykoppin kuvittaman aikuisten värityskirjan.

kantti.jpg

Keväästä 2015 lähtien Fiskarsin yläruukissa on valmistettu käsityönä sielukkaita artesaanijuustoja. Juustomestari Thierry Jung suhtautuu juustojen valmistamiseen intohimoisesti ja juustoja maistellessa sen intohimon voi todella tuntea. Juustonystävän juustotaivas.

DSC_0015%20%282%29.jpg

DSC_0029%20%282%29.jpg

DSC_0031%20%282%29.jpg

Fiskarsin joulu alkaa virallisesti 28.11 ja joulutunnelmasta pääsee nauttimaan mm. Friman resorin päiväretkellä Helsingistä Fiskarsiin ja takaisin.

Matkan tunnelmia päivittyy varmasti myös seuraaviin blogeihin:

DSC_0086%20%282%29.jpg

Yhteistyössä: Fiskars village & Pieni Ideapuoti Oy

11 kommenttia “Oma tila Fiskars

  1. Tuo Fiskarsin tunnelma on kyllä ihan ainutlaatuinen..! Nämä tunnelmakuvat olivat hyvä muistutus, miksi suunnittelin sinne retkeä vielä ennen joulua 🙂

    1. Kyllä tunnelmassa on jotain taikaa, ihan oma maailmansa. Mulla on edelleen kokematta kesäinen Fiskars mutta ensi kesään sen ohjelmoin ihan varmasti.

  2. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Kiitos mukavasta matkaseurasta! Toivottavasti tapaamme vielä joskus, jossain, hyvän ruoan, kauniiden asioiden ja matkailufiilisten parissa.

    1. Kiitos Annika ♥. Oli mukava tutustua. Ja toivottavasti todellakin törmätään. Matkailu avarsi tässsäkin tapauksessa.

    1. Kiitos Tuire. Kyllä vaan, päivä oli oikein antoisa ja mikä mukavinta mukaan tarttui myös monia uusia tuttavuuksia.

  3. Olipas kiva lukea Laundrystä, kun itse en ehtinyt siellä vierailemaan. Ensi kerralla sitten. Ja toivottavasti myös me tapaamme taas 🙂 Oli mahtava tutustua ja jutella Fiskarssin kauniissa ympäristössä.

  4. Hei Satu! Olipa kiva tutustua päivän aikana! Teit ihanan postauksen. Saisinko käyttää kuvaasi kerroksia kirjasta, mainitsen tietysti kuvan lähteen? Luulin napanneeni siitä kuvan, mutta en löytänytkään sitä kamerastani.<br />
    <br />
    Terkuin Tuire

    1. Kiitos ja sopii tietenkin. Laitan sulle vaikka sähköpostitse kuvan niin on laadultaan ehkä parempi kuin blogiin ladattu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *