DIY puputyynyjä

Niin siinä kulkaa vaan kävi, että tämä uudenlaisen arjen aloitus on sekoittanut pakan ihan totaalisesti. Tai ehkäpä mulla vaan oli kovin ruusuinen ajatus siitä, että mikään ei muutu vaikka kaikki oikeastaan muuttuikin. Maanantain jälkeen tulee nykyäänkin tiistai mutta päivät täyttyvät erilaisista asioista kuin ennen. On paljon muistettavaa, mietittävää ja hoidettavaa. Ja sitten olette vielä te, joita en ole unohtanut vaikka vähän hiljaista täällä blogissa on ollutkin. Lukijani P muisti minua mukavalla sähköpostilla ja kuulumisten lomassa tiedusteli jossakin postauksessa vilahtaneista puputyynyistä.

Puputyynyt ovat minimiehen huoneessa olevan superhero tyynyn lisäksi niitä mun uusimpia diy tuotoksia, jotka ovat syntyneet pääosin täysin kierrätysmateriaalista. Vanhojen sisätyynyjen vanusta ja kierrätetyistä puuvillakankaista. Etsin pitkään yksinkertaista pupusiluettia malliksi ja, kun sellainen vihdoin löytyi Pinterestistä, niin piirtelin siitä omaan käyttötarkoitukseen sopivan kaavan ja sitten vain leikkuu ja ompeluhommiin.

 

DSC_0207%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0212%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

DSC_0215%20%282%29%20rauharentola.jpg

 

Puputyynyt tuo kivaa vaihtelua välillä kovinkin konservatiiviseen sisustustyyliini. Pääsiäiseksi ajattelin ommella vielä muutaman raikkaan keltaisen pupusen, jos vain löydän sopivaa kangasta.

Leikitteletkö sinä usein sisustuksen pienillä yksityiskohdilla vai onko sisustuksesi enemmän sellaista vakavan virtaviivaista?

2 kommenttia “DIY puputyynyjä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *